Surujen aikaa

Viime postauksesta onkin vierähtänyt jo pitempi tovi. En vain ole saanut itsestäni irti sitä vertaa että olisin saanut minkään laista tekstiä aikaiseksi.

Juhannus meni niin kammottavissa merkeissä kun veli oli auto-onnettomuudessa ja ihan tosissaan silloin ajattelin siellä onnettomuus paikalla että mulla ei ole kohta enää pikku veljeä. Se alle 100km ajo matka ambulanssin perässä tuntui varmaan elämäni pisimmältä automatkalta tähän mennessä, vieläkun äiti huutaa hysteerisenä vieressä. Tästä kuitenkin selvittiin lievin vammoin ja sain pitää pikku veljeni. Kuitenkin tämän tapahtumaan jälkeen nukuttuani 2 tuntia äiti soittaa, että on tullut aika käydä hyvästelemässä ukki sairaalassa jos meinasi vielä sen pystyä näkemään.

Nähtyäni hänet sairaala vuoteella haukkomassa maskin kanssa henkeään, purskadin itkuun ja siinä vaiheessa varmasti kaikki me ajateltiin että hänen on aika päästä parempaan paikkaan ilman noita kärsimysiä ja kipuja. Itku kurkussa sopersin varovasti ukille että: olet minulle rakas!, kyyneleiden samalla tippuessa hänen olkapäilleen. Kukaan ei haluaisi kenenkään nähdä kärsivän niin, illalla tulikin sitten puhelu, nyt se oli nukkunut pois.

En tiedä edes miten kauan itselläni meni hyväksyessä ja ymmärtäessä koko asia. Sara piti minut kyllä hyvin pystyssä ja monesti päivällä ei ollut edes aikaa rypeä surussa ja ikävässä. Tuntuu että minulla on tullut se vasta nytten vaikka hautajaisistakin on jo muutama viikko aikaa. Onneksi kukaan ei voi viedä minulta niitä ihania muistoja meidän yhteisistä reissuista ja lapsuuden ajoista joita sain ukin mukana kulkea ja jossain sisimmässäni uskon ja toivon että hän seuraa ja katselee meidän läheisten elämää sieltä jostain.

Noh mutta ikävämmistä asioista iloisempiin, sara täyttää jo alle kuukauden päästä vuoden, kovalla pohdiskelulla olen jo päättänyt että juhlat järjestetään oikeana syntymäpäivänä, siinä minulla sitten riittääkin hommaa ensi kuuksi.

Sara kävelee jo, tosin ei vielä ihan täysi päiväisesti mutta paljon kuitenkin päivässä, sanoja tulee kanssa tosi paljon tai sitten neiti näyttää aina sormella minulle mitä tarvitsee jos äiti ei puheesta vielä ymmärrä. Nyt ollaan oltu vähän kuumeessa mutta näyttäis jo tänään elämä voittavan eikä minua herätetty viime yönä kertaakaan aikaisempana yönä kun noustiin tunnin välein ylös. Että tälläistä tänne meille :)