Näytetään tekstit, joissa on tunniste arki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arki. Näytä kaikki tekstit

torstai 26. huhtikuuta 2012

Asunto kuumetta on liikenteessä

Tämä päivä onkin mennyt siivotessa. Olen vasta nyt huomannut itsessäni sen piirteen että vaadin kodin siisteydestä eri tavalla kun ennen. Kun istuu viikot kotona tytön kanssa haluaa että asunto on siistissä kunnossa jotta siellä viihtyy. Ja tottahan se on että lapsen kanssa on helpompaa siistissä asunnossa, varsinkin nyt kevään ja kesän aikaan on pakko imuroida joka toinen päivä jotta pikku neidin ravintoon ei kuulu pikku-kivet sun muut. Ainut ongelma meidän 50 neliön asunnossa on tilan puute. Kaappi tilaa on aivan liian vähän, lelulaatikkojakin pitäisi lisätä ostos listalle. Silti olemme päättäneet asua tässä pienkerrostalossa vielä kesän loppuun asti koska tässä on aivan ihana naapuruston ilma piiri ja tavallaan oma piha niinkuin OK-talossakin. Meidän piha on tosi kaunis kesäisin kun Ala-kerran Liisa (nimi muutettu) laittaa pihaan aina keväällä kukka istutuksia ja pitää pihan siistinä. 

Tosin minulla on silti kamalan kova asunto kuume. Haaveilen jostain kivasta kolmiosta, jotta saataisiin lasten huonekkin erikseen. Ehkä kaikki lelut ei sitten veisi puolta meidän olo huoneesta, vaikka tietäähän sen että lapsi silti roudaa leluja eri huoneisiin niinkuin nykyäänkin, joskus olen jopa löytänyt meidän "sauna korista" palikoita sun muuta. En halua lasten huoneesta perus vaaleanpunaista, pinkkiä tai sinistä vaan neutraaleilla väreillä sisustetun huoneen ja toisaalta onhan se ihana vielä aamulla herätä siihen kun pikkuiset nappi silmät tuijottaa äiti ja suu kääntyy leveään hymyyn. Sekin hyvä puoli pienessä asunnossa on ettei tule niin helposti ostettua turhaa tilpehööriä koska ne ei mahdu mihinkään. Pitäisi ehkä keksiä siksi ajaksi järkeviä säilyttämis keinoja leuluille ja muille tavaroille. 

 Pienet vauvan vaatteetkin on pakattu äitiys-pakkauksen laatikkoon, koska en raaski vaatteista luopua miettien seuraavia tulokkaita. Ja olenkin suoraan raaskinut heittää huonokuntoiset ja tosi kulahtaneet vaatteet roskikseen. Enkä viiti viedä noita vintille kun tiedä sitäkin millaisia elukoita siellä asustaa. Ehkäpä jätän nämä asunto haaveet vielä odottamaan syksyä ja asunto esittelyjä.

Hyvää päivän jatkoa täältä harmaasta ja sateisesta pohjois-savosta!

Ps. Vastailkaahan postaus ehdotus kyselyyn, toteutan postaukset siinä järjestyksessä mitä on eniten toivottu kunhan äänestys päättyy.

pps. Kunhan 30 lukijaa kertyy voisi ollakkin arvontaa luvassa ;)

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Auringon paistetta ja vauhdin hurmaa

Mikä kaunis auringon paiste pihalla onkaan mutta kun ulko-oven avaa niin hyvä ettei persiilleen lennä, kun tuulee niin kovasti. Aamu meillä on alkanut varsin vauhdikkaasti, saran on pakko yrittää kiivetä joka ikistä asiaa vasten seisomaan ja voi miten kovasti tuo tietokone kiinnostaisikaan jonka äärellä äiti ja isikin tykkää viettää aikaansa. Saraa kun kieltää siitä ettei tietokoneeseen saa koskea, ensin tulee tuima katse äitiä kohti ja jatketaan taas koneen räpeltämistä, vielä kun sanoin ei alkaa kuulua tytönkin suusta: eih, eih eij.. Aivan kun tuo pieni tyllerö yrittäisikin komentaa minua ;) Mistä tuo tyttö voi olla perinyt tuon luonteen, enemmin sara vaikuttaa poika lapselta kun ei koskaan arastele mitään asiaa ja vaikka vähän mennään mukkelis makkelis niin eikun uudestaan yrittämään. Toisaalta kai se on hyväkin ettei ole arka lapsi niin ei jää kamalaa pelkoa johonkin asiaan vaan tekee sen nopeammin uudestaan mutta tuntuu välillä että ei nyt välttämättä tarviis olla niin kova vauhti kehittymisessäkään, nyt mennään nimittäin kovalla vauhdilla etiä päin!

Eilen illlalla tulin siihen tulokseen että minulta pitäisi kieltää elokuvien katselu. Jään miettimään ihan liikaa elokuvien tapahtumia nukkumaan mennessä. Eilen katottiin neloselta joku elokuva jossa lopussa tuli maailmanloppu ja kaikki vaan räjähti. Noh minä jäin taas miettimään että en voi koskan tietää vaikka niin kävisi. Teki mieli nostaa tyttö pinniksestä omaan viereen nukkumaan, minun ja mieheni kanssa kun ajattelin että jos vaikka jotain kävisikin läheiseni olisi lähellä ja olisin viime hetken viettänyt oikealla tavalla. Ei, tuntuu että minulla on ihan liian vilkas mielikuvitus, mutta voiko siitä päästä eroon? Toisaalta joskus asiassa on hyvät puolensakin. Ainakin tiedän sen kun ajattelin eilen niin paljon tuota asiaa, että todella pyrin siihen etten ole kenenkään kanssa riidoissa ja ettei koskaan viimeinen sana jonka olen sanonut jää ikäväksi sanaksi. olisi kamalaa jos tapahtuisi jotain ja toiselle sanomat viimeiset sanat olisikin pahoja, se kalvaisi varmasti mieltä lopun ikää. 

Voi kun joskus lakkaisin miettimästä kaikkea aivan liikaa niin ehkä minun kamalat unetkin saisi aivan uuden ulkomuodon :D  vaikka samahan se on katson joka ikinen aamu Vauvan tarina nimisen ohjelman mutta varmastikkaan kertaakaan en ole onnistunut ohjelmaa niin katsomaan etten olisi kyyneltäkään tirauttanut. On se uusi elämän alku vaan aina yhtä kaunis asia :) Minkäs teet omalle luonteellesi.

tiistai 24. tammikuuta 2012

kuulumisia

Vihdoin ja viimein aikaa edes vähän kirjoitella, vaikka ei tässä nyt niin hirveen kiireellistäkään oo ollu, mutta kotona riittää hulinaa ja häslinkiä.Sara saavuttaa torstaina hienon 5 kuukauden iän ja äiti on niin ylpeä isosta pienestä tytöstään. Meillä on hienot 2 hammasta alhaalla jotka ei oo kyllä vaivannu laisinkaan. Ollaan edelleen hulluna peruna-porkkanaan ja liha soseetkin on maistunut suht hyvin. Välillä sitten äiti palkitsee hedelmä jogurteilla tai rahkalla jota satuinkin löytämään kaupasta, noita vauvan ruokiakin kun on niin kamala määrä josta valita. Olen siis tälläinen perus "huono" äiti(näitten teho mammojen kirjoituksista päätellen)  joka ei tee lapselle itse soseita koska aika ja rahkeet ei riitä siihen. Innolla kyllä odotan sitä aikaa kun tyttö saa syödä meidän ruokaa niin tulis vähän halvemmaksikin. Sara nukkuu säännöstäin edelleen n. 12 tunnin yö unet ja hyvin nukkuukin. Ensi maanantaina olis sitten haettava tytölle rokotteet ja voi miten se raastaa omaa sydäntä vielä kun olen neula kammoinen ihminen muutenkin. 

Minun piti lisäillä hieman kuviakin mutta en ole vielä saanut kameran johtoa takaisin lapsen sedältä niin kuvien lisäämisessä menee jonkin aikaa. Sara saikin viime viikolla kummi-tädiltään aivan ihanan hello kitty bodyn, nätin pitkähihaisen paidan ja pinkit pöksyt ehkä saan niistäkin kuvaa jossain välissä aikaiseksi :)

Oltiin perjantaina miehen kanssa leffassa ja ulkona syömässä meidän kihlajais päivän kunniaksi :) ihanaa oli saada muutama tunti kahden keskistä aikaa ja se on kyllä vaikuttanut minuun ainakin positiivisesti, en ole ollut ihan niin tasaisesti vihainen :D ja lauantaina olinkin muiutaman tunnin poissa YKSIN kotoa ja kävin veljen luona kahvilla, sen jälkeen vielä poiketen parhaan ystäväni luona :) Viime viikko oli siis tosiaan itsellekkin rentoutumista kun sai hieman omaa aikaa joka teki totisesti hyvää. Vaikka sydäntä raastoikin kun sanoin heipat tytölle ja vilkutin sulkien väli oven ja tyttö puhkesi heti itkuun kun jäi isin kanssa kaksistaan kotiin, tosin oli kyllä melkein heti jo rauhottunutkin :) Se on vaan niin äitin tyttö. 

Vauvakuume on ehkä tällä hetkellä vähän laantuneemmassa tilassa kun on ollut tietyllä tavalla aika paljon stressiä. Vieläkun tietää että läheinen on vakavasti sairas, niin ehkä jää siinä vaiheessa nuo vauva asiat vähän sivuun. Vaikeat ajat on silti varmasti edessä, siitä olenkin onnellinen että on kotona pieni päivän paiste joka saa 100% varmuudella hymyilemään eikä jätä kenenkään sydäntä kylmäksi ^^ 
Itse kärsin edelleen päivittäin päänsäryistä ja neurologi aikaa ei tunnu kuuluvan miltään suunnalta. Eikä oikeen tiedä sitten onko siitä apua jos soitan jonnekkin vai nauraako ne vaan mulle päin naamaa. Ois se ihan kiva muistaa millaista elämä on ilman päivittäistä kauheeta päänsärkyä josta olen kärsinyt monta kuukautta. En vaan oikeen enää muista että alkoiko se heti synnytyksen jälkeen vai imetyksen lopettamisen jälkeen. No jospa vielä tänä vuonna saisin tietää tuohon syyn. 

Sara on ollut aivan ihana. Alan huomata siitä selvästi luonteen piirteitä. Ja nyt ollaan jo sen verran kasvettu että huuto ei ala ihan heti äidin hävittyä hetkeksi toiseen huoneeseen, on tainnut pikku hiljaa rueta oppimaan että kyllä äiti tulee takaisin. Nyt on hauskaa kun saa taputella käsillään lattiaa tai äitin naamaa tai mahaa. Kaikki rapiseva on ihan IN juttu. Mummi ja ukki on alkanut olla jo ihan siedettävä juttu niin ettei tarvitse ihan aina huutaa :D 

Mutta minä lähden manailemaan lämpimämpää keliä josko päästäis vaikka huomenna hieman vaunuilemaankin :)

perjantai 14. lokakuuta 2011

perjantai

käytiin heittämässä kunnon vaunu lenkki ja pikku sisko oli mukana. miehenkin pitäis tulla kohta kotia kohti, oliskin tarkotus pitää ihan vaan leffa-ilta ja olla kolmistaan, tosin tulee vielä hyvä ystävä käymään miehensä kanssa meillä kahvilla. meiän tyttö on tänään jo 7 viikkoa vanha, mihin tää aika oikeen menee, tuntuu koko aikaa että vasta oli viikonloppu ja nyt se on jo taas. ihana seurata tollasta pientä vauvaa kun se kehittyy niin paljon jo yhdessä viikossa, tällä viikolla se on alkanu jo vähän jokeltelemaan ja se on vielä niin hauskaa kun se juttelee kauheesti telkkarille ja meiän olo huoneen kattolampulle :D <3 en osaa edes periaatteessa ajatella elämää enää ilman lasta, päivissä on paljon enemmän sisältöä ja tuo pieni kaunis ihminen saa aina hyvälle mielelle vaikka olis kuinka pahamieli. tottakai välillä kaipais enemmän aikuista juttu seuraa, mutta häiriköin sitten aina kaikkia puhelimella varmaan jo kyllästymis pisteeseen asti. huomenna oliskin ohjelmassa vähän shoppailua sekin piristää kummasti kun ei oo ollu ostoksilla viimiseen 12 kuukauteen kunnolla :D tosin tiiä sitten kun ostan nyt vaatteita ja olis ens kuussa tarkotus alottaa laihutus kuuri ja toivottavasti vielä siinä onnistuisinkin.ainakin mulla on helvetin hyvä syy siihen että mulla on vähän ylimäärästä tossa mahassa mutta nyt haluaisin kyllä ens kesäks rantakuntoon, ja raskaus ajasta jäi pahaks tavaks tuo herkuttelu, illalla tulee kauhee himo aina kaikkeen hyvään syomiseen ja kaikki niistä taitaa olla melkosen lihottavaa. voikun itse saisin ens viikolla viimein lääkäri ajan niin sais tän päänsäryn kuriin, se alkaa jo aika lailla haitata tätä normaali arkea. nyt se on lähettävä kahvin keittoon ennen kun porukka on jo oven takana.