Minä netissä

Olen nähnyt paljon viimepäivinä keskusteluja sosiaalisesta mediasta. Mietinkin millainen minä siellä olen. Pääasiassa siis itse käytän vain facebookkia, välillä istagramia mutta sielä en varmastikkaan ole aktiivisin käyttäjä.

Facebookistakin on tullut osa melkein päivittäistä elämää. On kätevää pitää ihmisiin sitä kautta yhteyttä, myydä ja ostaa tavaraa ja nähdä mitä muut ihmiset tekee. Päivitän itse ehkä kerran päivässä statuksen siitäkin on tullut tapa että kai mä nyt tänäänkin edes jotain päivitän. En anna itsestäni paljoakaan irti, tiedän että monia ihmisiä ärsyttää että lähinnä päivityksiin ja kuviin liittyy lapset, mutta nehän on tällä hetkellä se pääkohta mun elämässä, niistä yritän parhaani mukaan kasvasvattaa onnellisia ja fiksuja lapsia. Eli siis mua varmaan pidetään tylsänä kotiäitinä joka ei osaa puhua tai ajatella muutakun lapsia. Tosi asiassa mun elämässä on paljon muutakin ja juttelen kyllä ystävien kanssa muustakin kun vaipparallista ynm. En vain halua tuoda yksityisasioita nettiin.

Tietysti jokaisella olis viihdyttävämpää jos tulisin angstaamaan nettiin tai kertoisin kaiken draaman elämästäni, todellisuudessa kuitenkin sellaiset asiat on parempi pitää päässään. Joskus on niitä päiviä kun tekis mieli kirjottaa kaikkien näkeville miten paska päivä on ja miten pahalta tuntuu, mutta kyllähän sitä pakostakin tuo yleensä ne hyvät puolet elämästään esille ja mikäs muu kun lapset olisi se hyvä ja paras asia elämässä. Enkä nyt tarkoita että mulla menis jotenkin huonosti mutta en halua kirjoittaa omia asioitani täysin muille.

Olen siis aktiivinen facebookin käyttäjä, päivitän suht usein tilaani ja kuvia lisään yleensä lapsista. En pidä itseni ulkonäöstä joten harvemmin tulee mitään omia kuvia otettua, saatika laitettua nettiin. En myöskään ole ihan överi päivittelijä että kertoisin kaikki liikkeeni, milloin käyn paskalla tai saatika sitten kuukautiskiertoani, näitäkin päivityksiä olen joskus nähnyt etusivulla. Ja ne ihmiset jota ärsyttää ja kyllästyttää mun päivittelyt niin voi mennä toki klikkaamaan mut pois kavereista.

Olen käyttänyt nettiä myös paljon vertaistuen saantiin, aivan loistavaa jutella kohtalo toverien kanssa ja mitenkä paljon raskausaikana sai tsemppejä tai neuvoja tarvittaessa! Mitä tekisinkään ilman nykytekniikkaa :D

Stressi hirmu

Minä olen ihminen joka saa pienimmästäkin asiasta kamalan stressin aikaan, tarkemmin miettien ehkä myös vaadin itseltäni välillä liikaa. Poden huonoa omatuntoa iltaisin nukkumaan mennessä aivan normaaleista asioista. Mielenpäälle jää monesti kaihertamaan jos olen vaikka joutunut kerran korottamaan ääntäni lapsille tai jos olen vaitonainen kun itsellä on huonopäivä. Mutta enhän mä voi olettaa että jaksan joka ikinen päivä vuodessa olla iloinen ja aurinkoinen äiti. Saan huonon olon siitä jos puran kiukkuni muihin ihmisiin. Eniten maailmassa melkein mä inhoan riitelyä, en tappele kovinkaan usein ihmisten kanssa, riitely saa tosi surulliselle mielelle ja muutenkin monesti olen niin kiltti luonteeltani että en voi sanoa kellekkään pahasti, puoleni silti osaan pitää.

Olen ollut aina huono nukkumaan, nukahtaminen on kaikista vaikein homma, asiaa ei varmastikkaan helpota se että teen pienistäkin asioista omassa päässä ison numeron. Koen epäonnistumista kun tyttö ei vieläkään tee hätiään pottaan, tosin stressi ehkä hieman helpotti kun puhuin samanikäisten lasten vanhempien kanssa ja huomasinkin että hei ei todellakaan kaikki tän ikäiset vielä osaa sitä hommaa ja luulenkin että asiaan vaikuttaa paljon se onko vanhempia sisaruksia tai onko lapsi päiväkodissa jossa saisi mallia muista lapsista. Mutta kesällä se on saatava sujumaan.

Olo on epäonnistunut jos illalla tulen kotiin ollessani lasten kanssa koko päivän kyläilemässä ja kaikki kotihommat on tekemättä, normaalistihan siis mulla menee aamupäivät siivotessa, iltapäivä ruuan laitossa ja ilta pyykätessä kun teen kotihommat lastenhoidon lomassa.
Sittenpä vasta paska olo onkin jos olen nukkunut vaan muutaman tunnin yöllä ja pidän lepopäivän liikunnasta tehden vain lihas treenit kotona, mä olen tyypillinen KAIKKI-HETI-MULLE-NYT! ihminen. Jos mä haluan jotain en malta odottaa sitä vaan kaikki pitää tapahtua just sillä sekunnilla, oikeastaan olen yllättynyt miten hyvin maltti on riittänyt liikunnan ja kropan kehtiyksen suhteen, ikävä tosi asiahan on että kuitenkin ne päätähden on nuo pienet taaperot ja ne omat hommat tehdään kun on aikaa tai lapset sen sallii, tosin lasten kanssakin on tullut opittua leikkimään sellaisia leikkejä että itselle tulee hiki.

Ehkä siis pitäisi opetella jollain keinolla antamaan itselleen hieman armoa. Varmasti jokainen vanhemmista joskus korottaa ääntään, on itse väsynyt, koti on sekaisin. Mutta parhaani mä yritän ja mikäs sen parempi palkinto on kun illalla lapset kpertyy kainaloon ja vanhimmainenkin aina sanoo Äiti minä rakastan sinua! Olen rakas lapsilleni ja ne minulle, meillä on asiat hyvin! Minkä takia siis tehdä itselleen turhista asioista mieletön stressi ja pahamieli, jollain voi kuitenkin olla asiat paljon huonommin kuin meillä.

Vauva-arjesta taapero arkeen ja uhmaan

Meillä alkaa olla vauva-arki ajat takana päin nimittäin poika täyttää vähän reilun viikon päästä jo vuoden! Aika on mennyt kamalaa vauhtia ja on uskomatonta ajatella että mun pieni käärö on jo taapero vaikka vasta mä sen sain ensimmäistä kertaani syliin. Vuosi ei ole ollut koko aikaa pelkkää onnea ja iloa vaan siihen on myös mahtunut paljon itkua ja uupumusta. Korvatulehdus kierre selätettiin, flunssat kärsittiin ja pahimmat hammas taistotkin näyttäisi olevan takana päin. Yöt on alkaneet helpottua vaikkakin vielä eivät ole kokonaisia mutta olen enemmän kuin tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseen. Samu on aivan loisto poika, meidän porukan ilopilleri ja pieni pelle, joskis myös hieman rasavilli tapaus. Olen ylpeä siitä jo mitä olen tähän mennessä saanut aikaan ja ainakin tähän asti olen onnistunut takaamaan lapsille onnellisen elämän ja aion taata myös tulevaisuudessa.

Jostain kumman syystä mun mielessä pilkistelee vauvakuume, mutta se ajatus ei sovi elämäntilanteeseen ollenkaan. Joten jos nautin tulevasta tätiydestäni ja siitä kun minulla on jo 2 ihanaa lasta. JOSKUS kyllä haluan vielä lisää pikku varpaiden tepsutusta kotiin kunhan kaikki muut asiat on kunnossa.

Arki on erinlaista kuin vuosi sitten, käydään lasten kanssa eri tavalla reissussa, mulla on aikaa siivota ja pyykätä. Ehdin jo useimmiten syömään ruuan lämpimänä. Sitten taas Saran kanssa on erityisen hankala uhma ikä menossa, joka kyllä koettelee hermoja. Kaikesta alkaa kamala huuto kun asiat ei mene oman pään mukaan, mutta kylläpä on hienoa nähdä että hänellä on aivan oma luonne ja tahto! Uskon että tämäkin vaihe alkaa pian helpottaa ainakin nyt alkaa tuntua siltä. Meillä on tietyt säännöt ja niitä noudatetaan, vaan pianhan meillä on Samun kanssa sama taito jo edessä.

Tänä viikonloppuna juhlitaan siis valmiiksi ensiviikolla 1 vuoden täyttävää ihanaa iloista poikaa. Melkein itken kun kirjoitan tätä. On ihanaa kun lapset kasvaa, mutta on se haikeaakin. Ainakin olen jotain elämässäni tehnyt oikein ja näistä kahdesta pienestä kasvavasta kirpusta olen ikionnellinen <3

Haasteiden aika

Elämä on tällä hetkellä kovinkin hektistä. Pitäis oikeesti olla vähintään yksi käsi ja silmäpari lisää, mutta sellaisia lisä osia ei taida olla missään myynnistä? Tuo vajaa 3 vuotias on tullut kaikista kamalimpaan ikään niin sanotusti ainakin, meille on rantautunut järkyttävät raivarit kun asiat ei mene kuten hän haluaa, rajoja kokeillaan sen minkä ehtii. Toisaalta taas tämä on jotenkin ihana ja hauskakin ikä kun lapsi kyselee kaikenlaista joskus minua naurattaa kysymykset ja välillä taas pitää miettiä että mitä tähän vastaisi, olenkin nyt alkanut kirjoittaa hauskimpia kyssäreitä vauvakirjaan ylös, jotta voidaan sitten joskus yhdessä nauraa niille.

Sitten taas tämä parin viikonpäästä vuoden täyttävä TAAPERO. Vauhtia riittää, jäbä on aivan erinlainen kuin mitä siskonsa oli. Tää kiipeilee, menee seinästä seinään siis energiaa tuntuu olevan kuin pienessä kylässä, matkii koko aikaa kuin apina muiden tekemiä juttuja, harjoittelee puhumista, halii ja pussailee kovasti kaikkia ja mikä parasta saa jo kunnon riidan aikaiseksi siskonsa kanssa :D

Tähän kaikkeen soppaan mä olen viellä ruennut mahduttamaan liikuntaa 3 tuntia päivässä+muut ulkoilut lasten kanssa. Ruoka valioon on tullut jonkinlainen muutos jonka takia olin ensimmäisen viikon kiukkuinen kun ampiainen, tää kolmas viikko on ollut jo melko helppo. Ja 3 viikon jälkeen mulle mahtuu jo melkein mun ensimmäiset tavoite farkut jalkaan! Ja siis tästä on tarkoitus jatkaa vielä :) Työtä ja työtä, välillä päiviin tulee muutoksia kun lasten kanssa kaikki ei mene ihan suunnitellusti mutta melkolailla olen saanut päivänliikunta tavoitteet aina suoritettua. Näin meidän kevät siis etenee! :)

"uni kouluilua"

Sunnuntaina aloiteettiin unikoulu tai no en ole ihan varsinaista unikoulua pitänyt mutta jotain sinne päin kuitenkin. Siirsin Samun sängyn Saran huoneeseen. Ensimmäine yö menikin yllättävän hyvin ja oli vain kaksi herätystä joista aina ensimmäinen menee pelkän veden tai tutin voimin.

Toinen yö oli pätkittäistä ja heräiltiin useamman kerran en oikeastaan pysynyt edes laskuissa mukana. Sen jälkeen yöt on menneet 2 heräämisellä. Ja viime yönä poika yllätti ja heräsi vasta 5 aikaan aamulla ensimmäisen kerran.

Minulla ei ole sydäntä kuunnella sitä kuinka lapsi huutaa joten en varsinaisen hyvin ole ehkä unikoulua hoitanut ja luovutan liian aikaisin syliin oton kanssa. Ensin pinnasänky tuntui olevan kovinkin pelottava paikka ja ainakun laskin Samun sinne alkoi huuto. Nyt poika on alkanut nukahtamaan päivä unille itse kun vien sen melkein nukahtaneena sänkyyn vaikka se katsoo kun lasken sen sinne niin ei ala välittömästi huuto vaan hn kääntää kylkeä ja tuhina jo kuuluu.

Yö syömistä en ole vielä saanut kokonaan pois vaan Samu juo maitoa vielä aamuyöllä 1-2dl. Olen jo ylipäätänsä tyytyväinen siihen että poika nukkuu omassa sängyssä ja erihuoneessa. Nukun itse paljon sikeämpää unta kun normaalisti herään pienimpäänkin inahdukseen ja saatan jopa mennä liian aikaisin katsomaan mikä on hätänä.

Ensimmäiset päivät meni vähän sumussa mutta nyt kuitenkin on elimistö taas alkanut tottumaan näihin herätyksiin eritavavalla ja kun oma unenlaatu on parempaa kuin aikoihin niin luultavasti olenkin pirteämpi kuin kuukausiin. Jospa minulla taas nyt alkaisi riittämään rahkeet paremmin painon pudotus operaatioonkin kun on energiaa paremmin. Kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu :)

Lapsi kohtaiset eroavaisuudet

Olen monesti miettinyt miten sisarukset voikin olla niin erilaisia. Meidän lapsissa ei olekkaan oikeastaan ainakaan vielä mitään muuta samaa nähtävää kun ulkonäkö. Luonteet on aivan erilaisia, vaikka sehän nyt on ymmärrettävää eihän me kukaan olla samanlaisia. Se vain tuli niin suurena yllätyksenä toisen lapsen jälkeen että kaikki ei menekkään ihan samalla tavalla.

Sara oli heti syntyessään erittäin rauhallinen ja tyytyväinen vauva. Ei turhia valitellut, nälkää vain huudettiin ja heti ekoja pissejä vaipassakaan ei jaksettu huutaa. Sara oli vain 1,5kk vanha kun alkoi nukkumaan 12h yö unia, ei vaivannut hampaat eikä tyttö kyllä sairastellutkaan vaikka ei pahemmin rintamaitoa saanut. Edelleenkin Sara on melko hyvä uninen joskus harvoin on niitä öitä kun se näkee painajaisia ja kömpii yällä meidän jalkopäähän nukkumaan. Sara käyttäytyy erittäin hyvin juhlissa, jaksaa olla siellä aloillaan ja kuunnella. Tempperamenttia neidistä kyllä köytyy ja varsinkin nyt kun on pahin uhma menossa niin kylläpä testaillaan rajoja. Neiti oli alle 3kk kun aloin haaveilla jo perheen lisäyksestä, mä ajattelin että näinkö helppoa tää oikeesti on. Oliskohan neiti sit ollukkin joku about 9-10kk vanha kun aloin odottaa samua.

Samun odotus aika oli sinällään paljon helpompi kuin saran odotus vaikka olinkin paljon isomahaisempi. No syntyessään poika kyllä vaikutti kovin rauhalliselta ja olikin sitä. Täysimetin samua 2kk ikään saakka, kunnes se tyssäs minun munuaisaltaan tulehdukseen jolloin maidon tulo loppu kun seinään. Pullosta alkoi mahavaivat ja huudettiin täyttä huutoa koko aikaa, tähän saatiin kuitenkin apu anti colic tuttipulloista. Siitä mentiin taas vähän aikaa eteenpäin kun alkoi korvatulehduskierteet, öistä tuli tosi katkonaisia ja toki silloin kun oli tulehdus yö meni kannellessa poikaa kun ei se osannu tehdä mitään muuta kuin huutaa. Nyt on ollu parikuukautta rauhallisempaa eli ei ole tulehduksia ollu mutta niiden seurauksena korviin on jäänyt nestekertymät, jotka sitten aiheuttaa paineen tunnetta korviin makuu asennossa. Hartaasti toivon että ensiviikolla saataisiin lähete korvapolille jotta päästäisiin vihdoin putkituksiin. Hampaita samu on myös kiukutellut aina kun niitä on tullut.

Kehtiyksessä molemmat on ollut kyllä yhtä nopeita, samu on tullut korkeintaan 2vkoa jäljessä. Syömisessä on olleet ihan erinlaisia, samu veti jo 6kk ikäisenä kunnon ruokaa missä oli ihan klönttejä kun taas sara oli oikee sihtikurkku pienenä. Rokotteista Neiti tuli aina kipeeksi kun taas pojasta ei oo huomannu että se edes olisi saanut.

Toivon vain että saisin voimia ja oikean asenteen jotta jaksaisin aloittaa unikoulun samun kanssa mutta se vaatii tahtoa, jaksamista ja pitkää pinnaa. Mutta ehkä ne yötkin helpottaa pian? Loppuun hieman vanhoja valokuvia :´)

poju lähdössä kotiin sairaalasta

sisko pitelee 10pvää vanhaa veljeä sylissä

Samua odottaessa masu rv27+3 

Raskauksien muuttama keho

Olen monena päivänä katsonut itseäni peilistä ja katsellut vanhoja valokuviani. Minulla on ikävä minun entistä kroppaa. Nyt kannan mukanani kamalan määrän raskaus arpia, suurta povea joka ei onneksi vielä roiku polvissa mutta entä sitten kun ikää tulee lisää? Vaikka kumpaakin lasta odottaessa rasvailin vatsaani monta kertaa päivässä en välttynyt arvilta, vatsani oli valtava, onhan ne alkaneet haalistumaan mutta en koskaan saa niitä pois. Kun katson lapsiani niin on se toki ollut sen arvoista. Entäs sitten roikkuva vatsanahka, olen saanut sitä jo kiinteytymään jonkin verran rasvauksella ja vatsalihas treeneillä, mutta se vaatii aikaa ja paljon!

Tiedän se vaatii töitä että saisin itseni siihen kuntoon että olisi ihanaa katsoa omaa peilikuvaansa, voisi pukea päälle mitä haluaa miettimättä että näytän tässäkin mekossa lenkkimakkaralta. Olen malttamaton odottamaan, teen parhaani mukaan töitä sen eteen että laihdun mutta miksei tulokset voisi näkyä heti samana päivänä :D Puntarille mentäessä näen että kiloja on tippunut mutta peiliin katsoessa en huomaa että mistä kohin.

On myös haastavaa löytää aikaa liikunnalle, käyn vaunuilemassa lasten kanssa ja siinä kyllä tulee kuuma kun työntelee noita tuplissa. Iltaisin käyn yleensä yksin tai ystävän kanssa lenkillä ja sen jälkeen teen lihastreenin kotona. Kuulostaa ehkä pinnalliselta että valitan raskauden muuttamasta vartalosta koska moni maksaisi mitä vain että pystyisivät edes tulemaan raskaaksi, olisi silti ihanaa olla taas itsevarma ja pystyä sanomaan itseään kauniiksi. Onneksi olen edes saanut maailman parhaimmat lahjat siitä vaikka vartaloni onkin muuttanut muotoaan, kaipaisin vain lisää itse varmuutta ja pienen potkun terveellisempään ruokavalioon. Rakastan tehdä hyvää ruokaa, ehkäpä sitä voisi tehdäkkin lisäten enemmän vielä kasviksia ja jättäen turhia hiilareita pois. Tämä on kyllä todellinen haaste tälle vuodelle. Toivon että loppu vuodesta voisin jo olla itsevarmiiimpi ja ulkoisesti kauniimpi ihminen.

Tässä vatsani kuopusta odottaessa viikkoja 35+4, eli jokseenkin oli suurehko olo