Tätä en vaihtaisi

Eilen illalla sängyssä pohdin nykyistä elämääni, kun uni ei tullut silmään ja vähän joka paikkaan kolotteli. Mietin millaista elämää elin ennen ja millaista elän nykyään. Tulin kuitenkin siihen tulokseen että en vaihtaisi elämääni mihinkään muuhun. Vaikkakin elämästäni on kadonnut paljon ihmisiä, suurin osa sellaisia joita pidin läheisinä ja ystävinä, mutta perheen tulon myötä olen nähnyt ketkä on tosi ystäviäni. Joukossa on jo itsekkin perheellisiä mutta myös lapsettomia ystäviä, eikä se ole vaikuttanut ystävyyteen mitenkään. Samalla tavalla me vieläkin ystävien kanssa hassutellaan vaikka toki myös puheenaiheisiin kuuluu lapset onhan ne iso osa omaa elämääni.

Aamulla on ihana herätä kun tyttö kömpii silmiään hieroen omasta huoneestaan herättämään äitiä, ottaa kaulasta kiinni ja halaa. Vähän aikaa köllötellään ja hassutellaan ennen kuin siirrytään yhdessä aamu toimiin. En vaihtaisi päiviä jolloin lapsi on pahalla päällä, polkee lattiaa saadakseen tahtonsa periksi. Melkein kaikesta opin myös itse jotain, pinnani on kasvanut paljon siitä mitä se joskus oli. Mutta kukaan ei varmasti rakasta minua samalla tavalla kun lapsi rakastaa minua ja tietysti toisin päin. Illalla ihanan hiljaisuuden tullen lapsi nukahtaa sohvalle viereeni kesken television katselun, voisin vain tuijottaa sitä pientä ihmistä siinä. Ajatuksen vilisee pään sisällä kauheella vauhdilla. Kun katson omaa lastani tulee sellainen olo että mä olen onnistunut ainakin jossain asiassa, musta on ihanaa kun lähdetään ruokapöydästä Sara sanoo Kiitti, sitä sanaa en kovin usein kuule, mutta lapsi kiittää minua ja se sana tulee vielä niin aidon kuuloisesti kun se että joskus mies vahingossa sattuu murahtamaan pöydästä noustessaan kiitos.

En ajattele asioita niin että olisin joutunut luopumaan jostain tai että olisin menettänyt jotain. Olen saanut varmasti tuplasti enemmän jo takaisin. Saan rakkautta päivittäin ja saan antaa rakkautta ja hoivaa joka päivä. Minua kiitetään ja halaillaan. Vaikka joskus palikat sun muut lelut on ympäri asuntoa en anna sen häiritä sehän vain näyttää että meillä eletään. Illan koho kohta on kun pieni ihminen sanoo minulle akas ja pusu. Silloin tiedän olevani tärkeä ihminen ainakin kun lapseni sanoo minulle rakas.

En vaihtaisi näitä asioita jatkuvaan rellestykseen ja festareihin, niistä luultavasti jäis käteen tyhjä lompakko ja paha olo, saan paljon enemmän... <3

Olen onnellinen näin että minulla on joitakin hyviä ystäviä, oma perhe, muu perhe on tukena ja lähellä. Ja ainakin vielä ollaan kaikki saatu olla terveitä, meillä on koti pään päällä ja ruokaa kaapissa, voinko enempää enää toivoa?

Vauvajuhlia ja Uhmaikää

Heissan. Tämän viikonlopulla minulla onkin vauvajuhlat täällä meillä kotona. Esikon aikana tuli järjestettyä tälläiset juhlat, joten ajattelin että miksi jättää nytkään väliin. Vieraita en ole paljoa kutsunut, taas varman järjestelen jotain pientä naposteltavaa, kahvia ja limpparia :) Jokainen yleensä tuo vauvalle jotain pientä. Olen kutsunut mukaan läheisimmät ja tärkeimmät ystäväni. On ihanaa saadä tälläinen oma tyttöjen kikattelu hetki ja laittaa siksi aikaa mies omiin hommiinsa ja tyttö pääsee tätin luo kyläilemään ja ihastelemaan hauvaa josta hän kovasti tykkää. 

Vointi on ollut ihan ok, lukuun ottamatta kamalaa kröhää joka saa supistuksia aikaan, mutta neuvolan mukaan ei tarvitse huolestua jos niitä ei liioin ala tulemaan. Vt-tulehdus oireet on taas, eilen pikatestissä oli leukosyytit 2plussalla mutta lääkäri ei tähän vielä ottanut kantaa joten otetaan tänään uusi yritys. Sarasta on hauskaa iltaisin katsoa kun pikkuveli potkii äidin mahassa, eilen illalla kirjaimellisesti poika päätti oikoa itseään ja jalkapohja tule melko selvästi näkyviin, sekös isosiskoa kovin nauratti. Sara on muutenkin ollut ihan loistava, aamuisin ja iltaisin hän tulee itse silittelemään masua ja antamaan suukkoja. Samalla äiti saa aina kovan rutistuksen kun tyttö hyppää kaulaan, ai miten rakastankaan näitä pikku sinttejäni <3

Arki on yllättävän helppoa jo saran ikäisen lapsen kanssa kotona. Sara osaa puhua jo niin selkeästi että hän osaa oikeastaan kaiken ilmoittaa jo äitille tai isille. Toki paljon tulee vielä vauva kieltäkin, mutta siitähän se lähtee ;) Ukki on pop juttu, samoin tätin aku hauva. Piirtää jaksettais vaikka kuinka monta tuntia päivässä. Todellien uhmaus on alkanut nyt ja rajoja kokeillaan jatkuvasti, hienoa tietysti että omaa luonnettakin löytyy mutta säännöt meillä on selkeät! Eli siis jalkaa täällä poljetaan lattiaan ja huudetaan, mutta jäähy nurkka ja rauhallinen puhe auttaa yleensä aika nopeasti. Pihalla neiti tykkää olla kanssa jos ei ole kova pakkanen, tytöllä onkin monesti niin kova juoksu vauhti että välissä mennään metri mahaliukua. Kovasti täällä odotetaan alkavaa kevättä, elämän tuomia uusia haasteita :) Kaiken lisäksi tämä uusin tulokas saa samoihin aikoihin pikkuserkun joten suku lisääntyy taas kerta heitolla :D