pohdiskelua

Tuli eilen illalla hirvee tenkkapo kun kaverin kanssa juttelin netissä ja hän on raskaana ja just juteltiin siitä miten paljon tulee erinlaisia kysymyksiä ja pelottavia asioita mieleen varsinkin kun odottaa ensimmäistä lasta. 


Itse muistan pohtineeni raskaana ollessa vaikka mitä, välillä ne asiat nauratti jo itseänikin kun tuntui että mietin ihan ihmeellisiä asioita. Paljon minua silloin mietitytti tuleeko minusta hyvä äiti, osaanko varmasti käsitellä vauvaa, millaiseksi meidän parisuhde muuttuu ja pelotti että kaikki ystävät jättää minut. Joskus jopa mietin että muuttuuko minun ja äidin välit erinlaisiksi silloin kun minulla on oma lapsi. Mietin myös miltä näytän raskauden jälkeen, millainen ihminen olen sen jälkeen. Pahin pelkoni oli silti että kumpanini jättää minut kun lapsi on syntynyt, kun ajattelin että minulla ei ole tarpeeksi aikaa enää hänelle vaan kaikki huomioni riittäisi enää vauvaan. 


Nyt ollaan tätä vauva arkea eletty se 2 kuukautta. Olen kokenut että olen hyvä äiti, ainakin teen asiat parhaani mukaan. Vauvan käsittely nyt sujuu luonnostaan ja siitähän oli jo aiempaakin kokemusta. Parisuhde on ehkä synnytyksen jälkeen tietyllä tavalla muuttunut vielä läheisemmäksi mitä se oli ennen, tai siis meidän suhde on syventynyt. Ja raskaus ainaka huomasin jo ketkä on niitä tosi ystäviä ja ketkä ei, tosi ystäväni on edelleen mukana elämässäni ja kuuluvat myös vauvan elämään.Minun ja äidin välit on ihan samanlaiset kuin ennenkin paitsi että se on yli innoissaan oleva mummi :) Ihmisenä olen varmasti jonkun verran muuttunut ja kasvanut, mutta aikuiseksi asti en aio koskaan kasvaa, jos luovun kaikesta lapsen mielisyydestäni elämäni olis melkosen tylsää sen jälkeen.


Mutta kaikki nämä pohdiskelut kuuluu odotukseen ja kyllähän se äitiys muutenkin kysymyksiä aina herättää.Koko viime yö meni pohtiessa näitä asioita, mutta nytpähän on nekin purettu ulos :)