torstai 6. syyskuuta 2012

1+1=4

Tänneppä kuuluukin pelkästään hyvää. Saran synttärit on vietelty ja paljon lahjoja saatu. Ja ne iänkaikkisen inhottavat rokotuksetkin käytiin ottamassa ja vuorokausi kesti hirveetä huutoa ja masukin meni ihan sekaisin, siihen ne oireet kuitenkin sit loppu joten helpolla päästiin. Pituutta neitillä olikin 74,5cm ja painoa oli 9,6kg. Normaalilla kotiruoka valiollahan meillä kotona mennään ainut että neuvolassa kehottivat vaihtamaan kevyt maidon rasvattomaan, pitää nyt funtsia vähän sitä asiaa, ite en ainakaan oikeen välitä rasvattoman maidon mitättömästä mausta ja kahvin sekaan se ei ainakaan sovi ollenkaan.

Täällä ollaan vihdoin ehkä kunnolla sisäistetty asia että meille tosiaan tulee toinen vauva. Asiasta ollaan onnellisia, vaikeinta on ehkä malttaa odottaa taas sitä aikaa kun tietää kumpi sieltä on tullakseen, polttelee nimittäin vähän näppejä tuolla vauvan vaate osastolla :D Laskettu aika on tällä hetkellä 7.4. tarkemmin tiedän kun ollaan käyty ultrassa, mutta mikä erikoisesti minut yllätti on se että np-ultra tehdään vasta 12-14 viikolla, milloin se on muuttunut? Ennenhän se tehtiin ja oli tehtävä ennen 12 viikkoa :O

Ainiin käytiin me kattomassa yhtä neliötäkin, perjantaihin mennessä meidän sit pitäis kuulla että onnistiko meitä vai ei, toivon kyllä tosissaan että saatain se asunto, tää kaksio on todellakin liian ahdas. Oon jo niin paljon suunnitellut mitä mihinkin huoneeseen tulee, millasia verhoja ompelen ynm, ja olis kiva saada sara oppimaan nukkumaan omassa huoneessaan. Meillä on myös potta koulu käynnissä ja ihan hyvin on alkanu, enitenhän se on kiinni melkein omasta motivaatiosta ja jaksamisestaan, saako sen lapsen potalle vai ei ;)

Hyvät syyspäivän jatkot kaikille, pahoittelen jos on paljon kirjoitus virheitä. Nää pika postaukset ei oo kovin helppoja kun lapsi haluaa samaan aikaan leikkiä äitin kanssa :D

4 kommenttia:

  1. Minä aina sanon neuvolassa että juotan rasvatonta kun en jaksa kuunnella niiden valitusta kevyt maidon huonoudesta. :D Eihän se rasvaton ees maistu millekkää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no ei tosiaan maistu ja kevyt maito on paljon parempaa ruoan laitossakin :D ja musta tuntuu tyhmältä että jos mun käsketään vaihtaa rasvattomaan maitoon niin sitten pitää vuorostaan kuulema lisätä lapsen ruoka annoksen lusikallinen öljyä, wtf? Eikö se oo sillon sama että annan sitä kevyt maitoa ja en lisää öljyä ruokaan? :D

      Poista
  2. Ei me vaihdettu rasvattomaan ku käskivät. Ite mä lapseni kasvatan enkä ne. Ja oon miettiny että jos vaihtais ihan täysmaitoon kokonaan..
    Ja mitä noihin öljyihin tulee ni maidossa ei oo kasvisrasvaa mitä se öljy on :) Että öljyssä on niitä hyviä rasvoja mitä lapsi tarviaa..

    VastaaPoista
  3. niin no minä luuliain että se öljy määrä mitä käytän paistamisessa riittää ja leivän päälle kuitenkin tulee rasvaa, en mä erikseen viiti rueta enää lapsen annokseen lisäämään, sillon lisäsin ävhän kun vielä soseutin ruuat, mutta nykyäänhän me kaikki syödään samaa ruokaa :)

    VastaaPoista