Duha nenät!

Täällä sitä joka ikinen meidän pikku perheestä kärsitään siitepölyn aiheuttamista ongelmista, tosin minä ehkä kärsin vähiten. Mielelläni ottaisin saralta tuon nenän tukkoisuuden pois mutta ei se taida onnistua. Mies sentään saa jo jotenkin henkeä kun vaihtoi allergia lääkkeet toisiin.

Yöt on siis ollu aika takkusia, ollaan yritetty ottaa vähän höyry hengitystä kylpyhuoneessa ja käytetty myös keitto suola tippoja. No juu onhan noista jonkinlaista hyötyä, mutta eihän ne kovin montaa tuntia auta. Nyt vielä lääkäri antoi ohjeeksi että ei mielellään pidettäis ikkunoita auki ja lasta ei kannata nukuttaa ulkona laisinkaan, voimme siis kuitenkin ulkoilla ja hullukshan minä tulisin jos istuisin täällä 4 seinän sisällä.

Tänään olenkin lähdössä kuopion tivoliin 2 pienimmän sisaruksen kanssa, eivät kuulema kelpuuttaneet ketään muuta kuin minut mukaan :D Tosin olenhan minä nyt antanut niillekkin enemmän huomiota ja leikkiny niiden kanssa, ehkä se vaan tulee sitä kautta kun teen sitä päivät kotonakin.

Olen jo kauhuissani tulevasta kesästä, kaikki öttiäiset on liikkeellä ja en pidä niistä yhtään. Povaavat vielä ennätyksellistä punkki kesääkin joten on oltava tarkkana tuon neitokaisen kanssa kun se kesällä tuolla pihalla viilettää, toivotaan että selvitää ilman punkkeja, saisin varmaan sellasen kohtauksen siitäkin että ajaisin ensi apuun, hyi!

Olimpas muuten eilen tunnin pihalla ja nyt on jo kunnolliset rusketus rajat ylä kropassa, en kehannut kuitenkaan vielä bikinit päällä hillua tuolla pihalla ;D

Oikein aurinkoista keskiviikkoa kaikille!

enää ei nurmikko pelota :)

kaikki maasta löytyvät heinät sun muut olis maistunu toosi hyvältä :D

TOIVEPOSTAUS: Synnytys kertomukseni

Minulla alkoi supistukset joskus yöllä, kävelin ympyrää meidän asuntoa kun en pystynyt olemaan paikoillaankaan, simo nukkui vielä tällöin. Soitin äidille muistaakseni puoli 3 aikaan ja hän lähti sitten tulemaan meille. Nappasin laukun matkaan ja eikun kuopioon päin. Pysähdyimme kerran matkalla jotta sain vähän jaloitella, simo ajo välillä kauheen kovaa kun se luuli että synnytän matkalla. Sairaalalle saavuimme 03:37  26pvä elokuuta eli päivän ennen laskettua aikaa. Kivun lievitykseen käytin ensin vain eri asentoja ja palloa. Sen jälkeen siirryin altaaseen jossa viivyin tunnin ajan. Allas kyllä nopeutti synnytystä aika paljon ja hillitsi ensin kipuja melko hyvin.

Tämän jälkeen kokeiltiin lämpö pusseja mutta en kokenut saavani niistä minkänä laista apua. Sen jälkeen simo koitti hieroa minua selästä mutta kiukustuin vain siitä :D Simo ja äitini lähti tässä välissä kahville kanttiiniin kun minulle  kokeiltiin aqua-rakkuloita mahaan, hyi en halua niitä ikinä, se sattukin vielä enemmän melkein mitä supistukset oli. Kalvot jouduttiin puhkaisemaan koska lapsi vesi ei itsestään mennyt. Kokeiltiin vaihteeksi pudendaalipuudutusta, en suosittele kellekkään se siis laitetaan sinne alas ja sattuu niin hemmetisti ja vertakin roisku jonkun verran. Olin jo pitkään pyytänyt epiduraalia, odotin 2,5 tuntia anestesia lääkäriä mutta ei sitä näkyny. Lopulta sain spinaalipuudutuksen sen jälkeen olin kuin taivaassa, ehin levätä puol tuntia kunnes pääsin tosi toimiin ;) Ponnistus vaihe kesti 16 minuuttia, se aika meni kyllä hetkessä tai ainakin jälkeen päin tuntuu siltä.

Loppujen lopuksi syliini nostettiin kello 11.16 ihana pieni tyttö painoa oli 3675g. Sain pidellä saraa tunnin rinnalla, tyttö imi tissiä heti kun ammattilainen. Sen jälkeen menin suihkuun ja isi pääsi pitelemään tyttöä sylissään, sara kyllä kakkas heti isänsä päälle.

Kotiin päästiin sitten kahden yön jälkeen ja toisena yönä meillä oli perhehuone. Pidin saraa vieri hoidossa ympäri vuorokauden, en tuntenut tarvetta vauvalaan. Eikä sitä oikeen itse osannut sairaalassa tehdä muuta kun ihailla sitä pientä kääröä, unesta viis.

Tuo oli elämäni onnellisin päivä ja ei jäänyt synnytyksestä kammoja, voisin mennä vaikka samoin tien uudelleen ;)

Minun ja simon tarina

En edes viitsi kertoa miten tapasimme koska se oli ehkä kauhein tapa mitä voi toivoa. No mutta kuitenkin aloimme simon kanssa pyöriä yhdessä toukokuun 2010 lopulla ja virallisesti aloimme seurustelemaan kesäkuun 8 pvä jos ihan oikein muistan. Olimme ennen tätä viikon simon mummon luona tekemässä "töitä". Oltiin hevostalleilla ja millon missäkin mättämässä puu kuormia sun muuta vastaavaa. Olimme alusta asti yhdessä kellon ympäri, kuvioissa oli kyllä aika vahvasti mukana myös kuningas alkoholi, oli nimittäin myös pirun kuuma kesä. Vietimme oikeestaan koko kesän vesillä ja yövyimme aina jossain saaressa teltassa, joskus kahdestaan ja joskus kavereiden kanssa. Voi sitä ensi huumaa mikä silloin olikaan. Simo lähti sitten samaisena vuonna inttiin oisko se nyt ollut sitten heinäkuun alkua. Se tuotti meille vaikeuksia ja meillä kummallakin oli vaikeuksia, molemmat töppäiltiin, mutta onneksi jotain loppujen lopuksi opittiin. Jossain vaiheessa me sitten oltiin erossakin vähän aikaan, mutta saatiin onneksi asiat kuntoon.

Sitten tajusinkin 2010 joulukuussa olevani raskaana, lapsi ei ollut suunniteltu. Miehen oli ensin vaikea sulattaa asiaa että meistä tulee nuorina vanhempia mutta kuitenkin 3 kuukauden sulattelun ja yhteen muuton lomassa, minun mahan kasvaessa ja ultra äänien tullessa hän alkoi lämpenemään asialle. Tuolloinkin meillä oli vielä vaikeuksia ja minulla oli tosi voimakkaita tunne myrskyjä noihin aikoihin, tuntui kun ei oli pystynyt hallitsemaan kehoaan, vietinkin paljon sitten aikaa vanhempieni luona. Kihloihin mentiin tammikuussa 2011. 20 pvä.

Pikku hiljaa alettiin etsiä lapselle tarvikkeita ja tehtiin meidän kodista enemmän molempien näköinen, okei ehkä mä en ihan kaikkeen suostunu ;) Perjaatteessa tää vähän kuulostaakin siltä että kaikki on tapahtunu aika nopea tempoisesti, mutta ehkä se on kohtalon tarkoitus. Sitten kävikin ilmi että samasta talosta vapautuu isompi ja kauniimpi asunto, joten me vielä muutettiin uudestaan heinäkuun lopulla, tosin ihan hyvä jälkeen päin ajateluna ei me oltais mitenkään mahduttu asumaan aikaisemmassa asunnossa.

Pitkän odotuksen jälkeen sara lähtikin syntymään 26 pvä elokuuta (tästä enemmän synnytyskertomuksessa). Se oli meidän elämän onnellisin päivä. Muistan vielä miten molemmat me kyynelehdittiin onnesta ja ylpeydestä, miten kaunista me saatiinkaan aikaan :)

Olen ylpeä siitä miten hienosti simo on osallistunut alusta asti vaipan vaihtoihin, kylvetyksiin sun muihin. Ainoita ongelmia ehkä oli yö valvomisien kanssa, jotka loppujen lopuksi hoidin yksin. Lapsi on ennestään vahvistanut meidän parisuhdetta. Nykyään me käydään aina yhdessä juhlimassakin jos lähdetään viihteelle. Osaan arvostaa parisuhdettamme. Simo ja sara on parasta mitä mulle on koskaan tapahtunut ja ne sai minun elämän oikeille raiteilleen. Ongelmia on ollut mutta niistä on selvitty. <3

Teini vuoteni

Kyselyn päättyessä kävi ilmi että eniten äänestettiin toive postauksessa tätä joten aloitampa nyt kertomukseni siitä kun aloitin 7 luokan.

Kun aloitin ylä-asteen oli vielä toditukseni hyvä kaikki numerot oli 10-8. No ensimmäinen puoli vuottakin meni vielä hyvin ja väli-todistuksen numerot oli hyviä, se on jäänyt mieleeni että ruotsin numerokin oli tuolloin 9, pidin ensi alkuun ruotsista. No aloin kuitenkin tuolloin enemmän kiinnostua kavereista ja kylillä riiamisesta kun kotona olemisesta ja läksyjen tekemisestä. Kokeisiin luku jäi kokonaan, numerot alkoi tippumaan ja poissa oloja kertyi. Tuona samaisena vuonna maaliskuussa olin myös nuori ja tyhmä aloitin nimittäin tupakan polton, jota olen katunut siitä asti kun sain jotain järkeä päähäni hormoni myrskyjen jälkeen. Senkin luultavasti aloitin vain pysyäkseni mukana porukassa ja kulkisin hyvin massan mukana. Osa kavereista oli myös monta vuotta vanhempia kuin minä, joukossa oli myös täysi ikäisiä. Pikku hiljaa kuvioihin astui myös alkoholi.

No sen sitten tietää miten nuoren tytön viikonloput meni. Kuukausi rahat meni kaljaan ja tupakkaan, aloin kärähtää asiasta myös kotona, vanhempani ei todellakaan ollut sokeita asian suhteen. En noudattanut kotiin tulo aikoja, vaan jäin luuhamaan yö myöhään kylille ja muistampa muutaman reissun kun meidän mutsi tuli hakemana meikäläistä kotiin ihan pirun vihaisena! Istuin jatkuvasti koti arestissa. Ja kyllähän te voitte kuvitella että sen ikäistä tyttöä myös kiinnosti pojat. Olin nuori ja tyhmä riiailin milloin kenenkin pojan kanssa. Luulin myös silloin olleeni masentunut vai liekkö se kuuluneen vaan siihen ikään.

Muistaakseni kahdeksannella luokalla aloin seurustelemaan täysi-ikäisen pojan kanssa, jota pidän myös ensi rakkautenani. Olimme yhdessä useamman vuoden en muista tarkalleen mitään pitkään. Alkoholi oli edelleen viikonloppuisin mukana kuvioissa mutta rauhotuin kuitenkin aika paljon. Asuimme myös silloisen kumppanin kanssa vajaan vuoden vanhempieni luona.

No sitten ammattikoulun aloittaessani muutin omilleni 16 km päähän vanhemmistani tänne pikkuiseen kaupunkiin. No siitähän se sitten lähti, meininki oli aina: MEIL ON KOTI_BILEET!  Päästin sisään kotiini aina myös sellaista porukkaa joka ei todellakaan osannut käyttäytyä niinkuin piti, joten varoituksia sateli, en onneksi kuitenkaan häätöä missään vaiheessa saanut. Ammattikoulustakin alkoi tulla poissa oloja jumalattomat määrät, ja mä vaan biletin. Olin silloin myös masentunut aika pahasti ja tuli tehtyä tosi typeriä ratkaisuja joka olisi voinut koitua kohtaloksi. Mutta huumeisiin en ole koskaan koskenut enkä koske, ne on ehdoton EI  nyt ja aina.

Jossain vaiheessa kuitenkin pääsin yli masennuksestani. Aloin seurustelemaan simon kanssa 2010 vuonna, silloinkin meni vielä aika lujaa oikeastaan siihen asti kun raskaaksi tulin. Sen jälkeen elämäni onkin ollut täysin erinlaista. Mutta voin sanoa että nykyään elämästä voi nauttia, ilman jatkuvia morkkiksia, krapulaa ja idioottimaisia töppäilyjäni. Olen oppinut arvostamaan vanhempiani, perhettäni ja etenkin PARISUHDETTANI.

Joskus tuntuu että menneisyys seuraa perässä, mutta onneksi en enää elä siellä. Ainakin ne jotka minut tuntevat, tietävät että olen virheistäni oppinut.

Ps. tästä olisi saanut vaikka millaisen romaanin mutta en kehtaa tylsistyttää teitä. Tässä nyt jonkin laista makua siitä. Olen siis elänyt aika perus teini vuodet kaikkine tunne myrskyineen! Pahoittelen jos on kirjoitus virheitä :)

Ystävyyden välirikko

Tänä aamuna maatessani hieronta pöydällä, purin hammasta yhteen kun käsittely ei vieläkään kovin ihanteelliselta tuntunut. Kuitenkin tämän tunnin aikana jonka hoito kestää ehtii miettiä paljon asioita. Olen jo pitkään ikävöinyt erästä ihmistä joka oli minulle yksi parhaimmista ystävistä. Meillä meni välit poikki noin vuosi sitten kun olin viimeisilläni raskaana. Ja välit on jälkeenpäin ajatellen menneet ihan typerän asian takia.

Monesti pysähdyn miettimään meidän yhteisiä metkuja. Henkeviä keskusteluja, illan istujaisia, biletys reissuja, yhteisiä hetkiä hänen lapsen kanssaan ynm. Olimme kuin paita ja peppu ennen väli rikkoa. Pystyin aina soittamaan tai menin käymään kun mieltä vaivasi jokin asia tai tuleva äitiys pelotti, olihan hän itsekkin kokenut joskus ne samat tunne väristykset. Hän oli se joka oli paikalla kun plussasin saran ja oli minun kanssa hyppimässä fiiliksissä että sieltä se pikku "nestori" tulee.

Viihdyin hänen seurassaan, vaikka ollaankin aika erinlaisia. Hän on myös aika tempperamenttinen, mutta vasta kohdat vaan täydensi toisiaan. Luonteesta löytyy myös pitkä vihaisuus, ehkä tämän takia en rohkene ottaa yhteyttä jos saisimme puhuttua asiosta ja ehkä voisimme olla taas ystäviä. Monesti illalla sängyssä mietin mitä hänelle kuuluu, onkohan kaikki hyvin. Pysähdyn silloin tällöin katselemaan meistä vanhoja valokuvia ja miettimään niitä hauskoja tilanteita kuviin liittyen. Voi tätä ikävän määrää, silti aina itse ajattelen että tuskin hän edes muistaa enää olemassa oloani tai miettii mitä minulle kuuluu.

Oletteko koskaan joutuneet samankaltaiseen tilanteeseen? Oletteko saaneet tilanteen korjattua?

pelottava aamu

Tänään olen taas pirteämmällä päällä kuin eilen, eikä kaikki enää näytä niin mustalta. Vaikka tosin olen aika väsynyt neljän tunnin yö unien jälkeen. KYLLÄ meillä on täällä hammaskiukkua liikenteessä taas, en ole enää edes varma montako noita hampaita suussa on ja montako niitä on tulossa, neuvola lääkäri vaan totes että useempi niitä on tulossa. Siis täh kasvattaako meidän tyttö nyt hetkessä kaikki hampaansa suuhun. Ei se ole helppoa aina tuo lapsenkaan elämä, ja ainut turva silloin kun sattuu tai tuntuu ikävältä on oman äitin lämmin ja turvallinen syli.

Tänä aamuna oli kolmas fysioterapia käynti, tällä kertaa paikat oli taas paljon kipeämpänä, mistähän johtuis? Ei ainakaan kahdeksan kilosen hammaskiukuttelihan uneen tuudittamisesta :D No juu mutta lädin tossa 8 aikaan aamulla kävelemään sinne fysiokeskukseen, näin jo kaukaa että kadulla kävelee humalaisen näkönen mies tai ainakin sen kävely oli vähän epävarman näköstä, menin sitten toiselle puolelle tietä jalka käytävälle. Kun mies oli mun kohdalla se alko ensin: Kato lehmä. Minä katoin vähän aikaa ja lähin nopeesti jatkamaan matkaa. Sen jälkeen mies vielä huuteli jotain "vitun huora" " ei mulla ole lähestymis kieltoa sua kohtaa" ja jotain tällästä. En tuntenut kyseistä henkilöä. Soitin sitten paniikissä hätäkeskukseen, en edes muista kunnolla mitä sanoin, ainoastaan sen että mun piti kuvailla tuntomerkkejä ja mua kiitettiin soitosta. Poliisit ajo 2 minuuttia ennen tapahtumaa meidän ohi. Se varmaan sekotti mut johonkin toiseen henkilöön tai sit sillä ei vaan ollu kaikki muumit laaksossa, mutta kyllä mua pelotti kun ajattelin että se tulee kimppuun, toivottavasti virkavalta sai sen sitten kiinni. Välillä tuntuu että uskaltaako kohta enää ulkoilla lapsen kanssa kun ei tiedä mitä edessä päin odottaa.

Ps. Muistakaahan äänestää toive postaus kyselyssä. Äänestys päiviä jäljellä enää 4, sen jälkeen alan toteuttaa toivotuimmassa järjestyksessä.



Oikein mukavaa Perjantai päivää kaikille! 

huonoja fiiliksiä

Bloggauksen osalta on ollut taas hiljaista, jotenkin en vain ole saanut itsestäni mitään irti kun on ollut niin paljon kaikkea muuta häslinkiä, varsinkin myös ikävää sellaista.

Vappu tuli ja meni, no joo oli ihan hauskaa, mutta yhtä hyvin tuon päivän olisi voinut viettää kotonakin kun kavereiden kanssa. Vappu päivänä lähdettiinkin sitten tytön kanssa vanhempieni luo yökyläilemään, viime yökylä reissusta olikin jo aikaa ainakin yli puol vuotta jos nyt ihan oikein muistan. Kyllä vanhempien luo on aina niin ihana mennä kun siellä on aina aivan ihanaa ruokaa, mun isä on ihan paras kokki! (ei ole kyllä ammatiltaan kokki) Sai olla vähän kuin hermo lomalla :)

Seuraava päivä menikin sitten vähän ikävemmissä tunnelmissa, kun äitini, hänen sisko, mummi ja ukki lähtivät kuulemaan lääkäriin, onko ukin kasvain pienentynyt. No hoidot nyt ei sit kuitenkaan ollu tehonnu ja siellä sit selvis vielä että hänellä on myös keuhko veritulppa, lääkärikin ihmetteli miten edes ukki on vielä hengissä. Joten tällästä täällä.

Tänään sain autokoulun teoria kokeen läpi, se ehkä sitten hieman mieltä piristi. Ja nyt on koko koulu maksettu, huh huh on sen takia pitänykkin kärsiä! Mutta tyttö sai raivarit joten on palattava sorvin ääreen! Heippa dei