perjantai 4. toukokuuta 2012

pelottava aamu

Tänään olen taas pirteämmällä päällä kuin eilen, eikä kaikki enää näytä niin mustalta. Vaikka tosin olen aika väsynyt neljän tunnin yö unien jälkeen. KYLLÄ meillä on täällä hammaskiukkua liikenteessä taas, en ole enää edes varma montako noita hampaita suussa on ja montako niitä on tulossa, neuvola lääkäri vaan totes että useempi niitä on tulossa. Siis täh kasvattaako meidän tyttö nyt hetkessä kaikki hampaansa suuhun. Ei se ole helppoa aina tuo lapsenkaan elämä, ja ainut turva silloin kun sattuu tai tuntuu ikävältä on oman äitin lämmin ja turvallinen syli.

Tänä aamuna oli kolmas fysioterapia käynti, tällä kertaa paikat oli taas paljon kipeämpänä, mistähän johtuis? Ei ainakaan kahdeksan kilosen hammaskiukuttelihan uneen tuudittamisesta :D No juu mutta lädin tossa 8 aikaan aamulla kävelemään sinne fysiokeskukseen, näin jo kaukaa että kadulla kävelee humalaisen näkönen mies tai ainakin sen kävely oli vähän epävarman näköstä, menin sitten toiselle puolelle tietä jalka käytävälle. Kun mies oli mun kohdalla se alko ensin: Kato lehmä. Minä katoin vähän aikaa ja lähin nopeesti jatkamaan matkaa. Sen jälkeen mies vielä huuteli jotain "vitun huora" " ei mulla ole lähestymis kieltoa sua kohtaa" ja jotain tällästä. En tuntenut kyseistä henkilöä. Soitin sitten paniikissä hätäkeskukseen, en edes muista kunnolla mitä sanoin, ainoastaan sen että mun piti kuvailla tuntomerkkejä ja mua kiitettiin soitosta. Poliisit ajo 2 minuuttia ennen tapahtumaa meidän ohi. Se varmaan sekotti mut johonkin toiseen henkilöön tai sit sillä ei vaan ollu kaikki muumit laaksossa, mutta kyllä mua pelotti kun ajattelin että se tulee kimppuun, toivottavasti virkavalta sai sen sitten kiinni. Välillä tuntuu että uskaltaako kohta enää ulkoilla lapsen kanssa kun ei tiedä mitä edessä päin odottaa.

Ps. Muistakaahan äänestää toive postaus kyselyssä. Äänestys päiviä jäljellä enää 4, sen jälkeen alan toteuttaa toivotuimmassa järjestyksessä.



Oikein mukavaa Perjantai päivää kaikille! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti