torstai 3. toukokuuta 2012

huonoja fiiliksiä

Bloggauksen osalta on ollut taas hiljaista, jotenkin en vain ole saanut itsestäni mitään irti kun on ollut niin paljon kaikkea muuta häslinkiä, varsinkin myös ikävää sellaista.

Vappu tuli ja meni, no joo oli ihan hauskaa, mutta yhtä hyvin tuon päivän olisi voinut viettää kotonakin kun kavereiden kanssa. Vappu päivänä lähdettiinkin sitten tytön kanssa vanhempieni luo yökyläilemään, viime yökylä reissusta olikin jo aikaa ainakin yli puol vuotta jos nyt ihan oikein muistan. Kyllä vanhempien luo on aina niin ihana mennä kun siellä on aina aivan ihanaa ruokaa, mun isä on ihan paras kokki! (ei ole kyllä ammatiltaan kokki) Sai olla vähän kuin hermo lomalla :)

Seuraava päivä menikin sitten vähän ikävemmissä tunnelmissa, kun äitini, hänen sisko, mummi ja ukki lähtivät kuulemaan lääkäriin, onko ukin kasvain pienentynyt. No hoidot nyt ei sit kuitenkaan ollu tehonnu ja siellä sit selvis vielä että hänellä on myös keuhko veritulppa, lääkärikin ihmetteli miten edes ukki on vielä hengissä. Joten tällästä täällä.

Tänään sain autokoulun teoria kokeen läpi, se ehkä sitten hieman mieltä piristi. Ja nyt on koko koulu maksettu, huh huh on sen takia pitänykkin kärsiä! Mutta tyttö sai raivarit joten on palattava sorvin ääreen! Heippa dei

2 kommenttia: