muutosta

Olen jo pitkään miettinyt sitä onko minusta tullut liian vakava, joskus jää jälkeenpäin sellainen olo etten osaa enää nauraa ja heittäytyä mukaan niinkuin minä ennen tein. Onnekseni kuitenkin eilen tajusin että osaan vielä edelleen nauraa ja heittää läppää, vaikkei aina siltä tunnukkaan. Huomaan itsestäni paljon uusia asioita, miten ajatusmaailmani onkaan muuttunut vuodessa ihan toiseen suuntaan, uskallan jo paljon vapaammin ilmaista oman mielipiteeni ihan kasvotusten. En silti halua että minusta tulee liian vakava, joskus tuntuu että mietin joka ikistä asiaa ihan liikaa, asiat voisi joskus antaa vaan mennä omalla painollaan eikä järjestää aina niin kauheeta stressiä.

Jälkeen päin olen huomannut miten paljon vanhoja kaveri suhteita on jäänyt taakse, koska olemme ihan eri aalto pituudella, jos joku vanha tuttu kävelee kadulla vastaan ja jää juttelemaan saattaakin tulla sellainen olo että mitä ihmettä minä sille puhun. Tiedän monia kavereita esim netissä haitta varmasti hössötykseni siitä mitä lapsi on oppinut tai mitä olen lapsen kanssa tehnyt, mutta minun puolesta ei kenenkään tarvitse niitä lukea jos ärsyttää, se on kuitenkin itsestään selvyys että lapsi on aika suuri osa sisältöä arjessani.

En vielä puolitoista vuotta sitten osannut kyllä kuvitella olevani äiti, olisin vain kotona, juhliminen on vähentynyt niiiiiiiin paljon, ja olen ihan eri ihminen. Kyllä minussa toki jotain samaa on vielä kuin entisessä sinissäkin, mutta jos luen vanhoja juttujani vaikka vuodelta 2010, en enää löydä niistä itseäni. Ja sen voin sanoa että muutos on tapahtunut ainoastaan vain hyvään suuntaan :)

lisäämpä vielä lopuksi kuvan jossa sara on lähdössä mieheni vanhempien luokse isänsä kanssa :) 

                                                                                Ja näin meillä seisotaan tukea vasten :)