perjantai 25. marraskuuta 2011

Käytös tapoja kiitos!

Siis miten olen onnistunut tällä viikolla törmäämään kaikkiin käytöstavattomiin ihmisiin. Yks päivä olin paikallisessa citymarketissa ostoksilla ja olin jonossa heti vanhempieni jälkeen, lähdin pikaisesti hakemaan siitä läheltä raskaustestiä kun eräs nainen vaan ihan pokkana kuitenkin änki minun eteen, no minulla sitten taas otti hieman hermoon se ja lähdin toiselle kassalle vaikka teki mieli tokaista kovaan ääneen että minä olin kyllä tässä ensin. No tänään olin vanhempien kyydillä käymässä ruokakaupassa ja poikettiin lidlissä no siinä kun isä oli pakannut ostokset niin hän meni siihen pelikoneen eteen laittoi kassit maahan pelikoneen viereen ja odotti äitiä joka minuutin päästä tuli siihen, no eikös joku keski-ikäinen mies kuitenkin kiilannut siihen samaiselle pelikoneelle ja ihan pokkana laittoi rahat pelikoneeseen. Miten joku edes kehtaa käyttäytyä sillä tavalla vaikka varsin hyvin näki että toinen siinä on jo suunnilleen laittamassa rahaa koneeseen. En sano että itsekkään aina käyttäytyisin kun mallikansalainen mutta kyllä minä aina kuitenkin vuoroani jonotan!


No nyt sitten illalla alkoi kauhea show kun soitin aikaisemmin isännöitsijälle että rappukäytävässä haisee kannabis ihan selvästi, että voisko puuttua asiaan kun se tuli naapurin asunnosta (talossamme siis vain 4 asuntoa, 2 ylhäällä, 2 alhaalla). No naapurihan tuli ihan paniikissa tuulettamaan asuntoaan laittoi kaikki mahdolliset ikkunat auki ja alkoi muutenkin siivoamaan, hänellä on myös vaimo joka on ulkomaalainen. Vaimo sitten taas otti asian niin että häntä syytetään asiasta vaikka ketään ei kuitenkaan nimen omaisesti syytetty asiasta. Akka huus ihan hulluna ja meteli kuului meidän alakerran naapuriin asti. V***** suoraan sanoen alkaa ärsyttämään kun millon on niin kauhee meteli naapurissa että lapsikin säikähtää ja pitää aina miettiä mikä helvetin hörhä kävelee illalla nurkan takaa vastaan. En siedä samassa talossa näin pienessä vielä minkään laista huumausaineiden käyttöä koska haluan suojella lastani sellaisilta paskoilta. 


Mutta on tänään tapahtunut hyviäkin asioita. Saamme sunnuntaina miehen kanssa kahden keskistä aikaa äidin ja isän ansiosta, prismassa oli aivan ihania pikkuisia tottu-tyttöjä jakamassa karkkia (jotenkin piristi vaan mieltä), sain uuden puhelimen, saran tottupuku ja pöksyt tuli. Ja simo on jaksanu tänään vaan kehua mua vaikka siihen ei ole edes mitään aihetta :) 


Että tämmöstä tänään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti