....

Joskus tuntuu kuin olisin ihan yksin. Onhan minulla sara mutta nyttenkin sara on nukkunut kasvupyrähdysten takia melko paljon päivisin, nyt nukkuu rokotusten takia. Miehen pitäisi olla lomalla mutta enemmän kiinnostaa omien asioiden rakentelu kun kotona perheen kanssa oleminen. Olo on välillä niin pirun yksinäinen, kysyykö joku joskus tosiaan minulta, mitä minulle kuuluu niin että häntä se kiinnostaa tosiaan. Täällä tuijottelen seinää katson kaunista nukkuvaa tytärtäni, odottaen juttu seuraa jos joku kysyisi miten minulla menee. Olen onnellinen tyttärestäni ja toki miehestänikin, kumpa vain saisin joskus jollekkin päin naamaa purkaa pääni sisällä olevat asiat, kertoa miltä minusta tuntuu. Ymmärrän että ystävillä on koulua ja töitä, varsinkin kun raskaus verotti ystäviäni ja kavereita paljon, kun en olekkaan enää se kyläluuta joka viilettää tuolla menemään kavereiden kanssa. Nyt olen äiti, olen lapseni kanssa ja rahkeet ei aina riitä siihen että jaksan pakata kassillisen tavaraa matkaan ja lähteä vaunuilla jonkun luokse. MM että tälläsiä asioita pohdin pääni sisässä. Yksinäisyys on siis muuttanut kaksioomme asumaan, onneksi sarasta on edes seuraa.