Asunto kuumetta on liikenteessä

Tämä päivä onkin mennyt siivotessa. Olen vasta nyt huomannut itsessäni sen piirteen että vaadin kodin siisteydestä eri tavalla kun ennen. Kun istuu viikot kotona tytön kanssa haluaa että asunto on siistissä kunnossa jotta siellä viihtyy. Ja tottahan se on että lapsen kanssa on helpompaa siistissä asunnossa, varsinkin nyt kevään ja kesän aikaan on pakko imuroida joka toinen päivä jotta pikku neidin ravintoon ei kuulu pikku-kivet sun muut. Ainut ongelma meidän 50 neliön asunnossa on tilan puute. Kaappi tilaa on aivan liian vähän, lelulaatikkojakin pitäisi lisätä ostos listalle. Silti olemme päättäneet asua tässä pienkerrostalossa vielä kesän loppuun asti koska tässä on aivan ihana naapuruston ilma piiri ja tavallaan oma piha niinkuin OK-talossakin. Meidän piha on tosi kaunis kesäisin kun Ala-kerran Liisa (nimi muutettu) laittaa pihaan aina keväällä kukka istutuksia ja pitää pihan siistinä. 

Tosin minulla on silti kamalan kova asunto kuume. Haaveilen jostain kivasta kolmiosta, jotta saataisiin lasten huonekkin erikseen. Ehkä kaikki lelut ei sitten veisi puolta meidän olo huoneesta, vaikka tietäähän sen että lapsi silti roudaa leluja eri huoneisiin niinkuin nykyäänkin, joskus olen jopa löytänyt meidän "sauna korista" palikoita sun muuta. En halua lasten huoneesta perus vaaleanpunaista, pinkkiä tai sinistä vaan neutraaleilla väreillä sisustetun huoneen ja toisaalta onhan se ihana vielä aamulla herätä siihen kun pikkuiset nappi silmät tuijottaa äiti ja suu kääntyy leveään hymyyn. Sekin hyvä puoli pienessä asunnossa on ettei tule niin helposti ostettua turhaa tilpehööriä koska ne ei mahdu mihinkään. Pitäisi ehkä keksiä siksi ajaksi järkeviä säilyttämis keinoja leuluille ja muille tavaroille. 

 Pienet vauvan vaatteetkin on pakattu äitiys-pakkauksen laatikkoon, koska en raaski vaatteista luopua miettien seuraavia tulokkaita. Ja olenkin suoraan raaskinut heittää huonokuntoiset ja tosi kulahtaneet vaatteet roskikseen. Enkä viiti viedä noita vintille kun tiedä sitäkin millaisia elukoita siellä asustaa. Ehkäpä jätän nämä asunto haaveet vielä odottamaan syksyä ja asunto esittelyjä.

Hyvää päivän jatkoa täältä harmaasta ja sateisesta pohjois-savosta!

Ps. Vastailkaahan postaus ehdotus kyselyyn, toteutan postaukset siinä järjestyksessä mitä on eniten toivottu kunhan äänestys päättyy.

pps. Kunhan 30 lukijaa kertyy voisi ollakkin arvontaa luvassa ;)

Fysioterapiaa

Tänään tosiaan kurvasin kahdeksaksi aamulla fysioterapiaan. Ensinnäkin oli todella mukava fysioterapeutti jonka kanssa keskustelu sujui luontevasti. Ensin keskusteltiin minun ongelmastani niska ja hartia seudun osalta ja osoittautui myös terapian aikana että minulla on selkäkin jumissa, josta on myös johtuneet rintalastan alueella olevat  kivut. Hieronta sattui välillä aika kovaakin, mutta tuntui myös välillä mukavalta. Sain muutamia neuvoja nyt alkuun miten voin päivän mittaan venytellä ja rentoutta hartioita ja niskoja. Huomenna voi kuulemma olla paikat aika kipeänä koska en ole ennen ollut tälläisessä käsittelyssä. 

heh, kokeiltiin peruukkia :D

Tämä fysioterapeutti myös muistutti että on tärkeää kiinnittää huomiota vaunuillessa tai rattaillessa siihen ettei jännitä liikaa hartioita ja niskoja. Siitä olenkin pitänyt huolen ja siitä nuo meidän vaunut on ainakin ihanteelliset kun se säädettävä työntöaisa, jota ei muuten kaikissa vaunuissa ole, siitä meitä muistuteltiin jo aikanaan lastentarvike liikkeessä. Ensi maanantaina on seuraava aika, saas nähdä nyt tässä aikanaan saanko apua ongelmiini ja herkiääkö päänsäryt pois. Minua myös kehoitettiin harrastamaan keppi jumppaa tai punteilla nostoa jolla voisin pitää huolta noista kyseisistä lihaksista, niin ne ei ehkä yhtä herkästi menisi enää jumiin.

Asiasta viidenteen autokoulu alkaa vihdoin ja viimein olla loppu suoralla, ainut ongelma joka minulla on: en luota itseeni tarpeeksi, tiedän mitä teen mutta silti kysyn teenkö asian näin. Olen kyllä aina ollut samanlainen tein sitten mitä tahansa asiaa, osaan asiat mutta en luota itseeni. Ehkä tässä on hyvä tilaisuus päästä tuosta ominaisuudesta eroon jos vaikka ymmärtäisin että minä osaan ja teen juuri niin! 

Huomenna sara täyttää jo hurjat kahdeksan kuukautta, APUA mihin tää aika on menny. En voi käsittää että aika menee näin hurjaa vauhtia. Kohta pitää alkaa jo suunnittelemaan suuria !-vuotis syntymäpäivä juhlia, tarkoitus olisi ainakin alkaa harjoittelemaan kakun tekoa, haluan hienon täyte kakun enkä vain perus kakkua. Osaan siis tehdä täyte kakun mutta haluan oppia koristelemaan kunnolla, täytyy varmaan alkaa netistä selailemaan ohjeita ja eikun harjoittelemaan. 

Millainen kakku teillä on ollut lasten synttäreillä tai omillanne? 

Oikein mahtavaa keskiviikko päivää teille! :) 

Ps. Sara on oppinut sanomaan nyt myös hei hei :)

kevät väsymys?

Taas on päässy vierähtämään aikaa viime postauksesta. Mulla on vissiin jotain kevät väsymyksen tapaista ja saran hampaiden tulon takia on tullut taas valvottua, joten ei rahkeet riitä mihinkään. Stressiä on edelleen vähän jos jostakin asiasta.

Tänään oli Saran 8 kuukautis neuvola. Neiti oli aivan ihanan reipas vaikka olin etu käteen kuvitellut tytön huutavan kurkku suorana. Saralle oli painoa kertynyt 8300g ja pituttaa 68,9 cm. Senhän te jo tiesittekin että sara osaa ryömiä, kontata ja seisoa tukea vasten. Tiesin kyllä jo ennen neuvolaa ettei sara ainakaan ole kehityksessä jäljessä. Ja kaikki muutkin asiat oli onneksi hyvin.

Mulla on ollu ihan ihmeellistä etovaa oloa koko aikaa nyt jonkin viikon ajan, väsymys johtuu kyllä valvomisesta. Menkka kipuja on ollut kans pari viikkoo vaikka ei niitä oo kyllä vielä näkynytkään. Turhapa tuo on vielä testaillakkaan kun ei ole edes kuukautisen myöhässä.

Ihanaa kun välillä on ollut niin kesäiset kelit ja on päässyt hyvillä mielin ulkoilemaan. Joka päivä melkein kyllä muutenkin ulkoillaan jo ihan saran takia mutta se on välillä itselle pakko pullaa lähteä vaunuilemaan kauheeseen räntä sateeseen. Nyt ei oo kyllä tapahtunu mitään muuta, päivät on oltu tytön kanssa kaksistaan kotona kun mies on töissä. Huomenna on muuten ensimmäinen fysioterapia niiden niskahartia ongelmien takia joten voisin siitä sitten postailla tuntuuko vielä miltään :)

Nyt minä lähen kiitämään autokoululle päin taas vaihteeksi. Oikein mukavaa tiistai päivää kaikille!

rähmä keli

Voi ei miten rähmä ilma taas tulikaan, just kun ehti päästä kesä fiilikseen pihan ollessa jo kuiva. No mutta mulle ei ole kyllä suoraan sanoen tapahtunu mitään parin päivän sisällä. Tänään olin suorittamassa liukkaan-ajot ja oli ihan sika kivaa, vaikka mies oli pelotellut mut jo pakokauhun valtaan, kuitenkin se oli ihan nössöä verrattuna minun ajatus kuvaani koko asiasta. Ehkä mun ei aina pitäis uskoo kaikkee mitä tuo ukko sanoo.

Sara vetää jo toista tuntia untapalloon, varmaan raukalla oli rankka aamu kun äiti olikin hävinny jo ennen kun toinen heräsi yöunilta, mutta hyvinhän tuo oli selvinny tätin kanssa sillä aikaa niinkuin aina. Pikku muru on oppinut kunnolla sanomaan äiti, sitten sillä jääkin välillä levy päälle :D Syömistäkin ollaan harjoiteltu, tosin aamupuurot löytyi aika lailla keittiön verhoista, mutta haitanneeko tuo. Ne saa pestyä nopeesti!

Käytiinkin eilen morjestamassa kummi-tyttöni ja taas hänen äitinsä on meidän tytön kummi. Molemmat tytön tylleröt oli aika mustiksia äideistään mutta hyvin selvittiin. Sara oli uskomattoman reipas tyttö, kun olin etu käteen ajatellut että varmasti se vaan huutaa eikä suostu leikkimään lattialla ollenkaan. Vierastus on aika lailla taakse jäänyttä elämää, hyvä niin.

Mutta palataan astialle kun mun päästäkin irtois jotain muuta kun hömpän pömppää :D

pullantuoksuinen(ko) koti-äiti?

Onkohan minusta sittenkin kehkeytymässä pullan tuoksuinen koti-äiti, vaikka kovasti sitä asiaa kieltelin silloin kun aloin esikoistamme odottamaan. Muistan edelleen miten hoin silloin sitä ettemme varmasti ole lapsen kanssa koko ajan kotona ja liikumme paljon, en ole ainut joka hoitaa kotia ja että mieskin saa tehdä osan koti-töistä. Etten leipoisi pullaa ja näyttäisi räjähtäneeltä. Silti olen taas koko viikonlopun laittanut kotia ihmismäiseen kuntoon jotta minulla on mukava olla ensi-viikolla kun mies on töissä. Kohta alan leipomaan marjapiirakkaa jotta mies saa sitäkin vähän evääksi töihin.

Luulin raskaana ollessani jaksavani joka päivä laittautua ja pukea kivat vaatteet päälle, toisin kävi. Lempi vaatteeni ovat nykyään venähtäneet ihanan rennot löysät mustat veluuri housut ja joku pitemmän mallinen toppi niiden kanssa. Hiukset on aina melkein ponnarilla ja haivenia sojottaa joka suuntaan. Meikkiä olen jaksanut nyt ehkä käyttää vähän enemmän mutta sitäkin vain silloin kun olen menossa johonkin muualle käymään kun ruoka kauppaan. Paidasta monesti löytyy porkkana-perunan tahroja tytön pärskyttäessä ruokailu hetkellä ne päälleni. Jaksan olla koko ajan huomauttelemassa miehelleni siitä että veisi edes astiat keittiöön eikä viljelisi niitä olo-huoneeseen niinkuin sukkiaan joita saa keräillä sohvan nurkasta iltaisin.

Saran olessa jo 7 kuukautta pystyn tekemään muitakin asioita samalla kuin olemaan vain lapsen kanssa, mjtta taas toisaalta jos käännän selkäni hetkeksikin muualle tyttö on jo pahan teossa. Saran luonne on alkanut piirtyä niin selvästi ja meissä on uskomattoman paljon samaa. Löytyy sitä tempperamenttiä! Jos jostain kielletään painetaan kädet vasten kasvoja ja pää lattiaan kiinni, samalla raikuu korvia vihlova huuto. Siinä vaiheessa tekisi mieli kaapata lapsi syliin ja rutistaa, mutta palkitsenko silloin hänet?

Tulipa tässä äkisti mieleeni pari viikkoa sitten tapahtunut asia. Anoppinihan on perhepäivähoitaja ja mieheni oli sitten heidän luonaan vaihtamassa renkaita. Eräs hoitolapsi oli ilmeisesti vaihtanut isänsä kanssa kotonaan renkaita, no mutta kuitenkin tämä pikku poika tuli mieheni selän taakse tämän laittaessa rengasta paikalleen. Kohta poika vaan totesi kovaan ääneen miehelleni; "huhki pelkele". Minä nauroin jälkeen päin mieheni kanssa tapahtunutta.

Oikein mukavaa sunnuntai päivää kaikille!

pyyteetön rakkaus

Voiskohan joku tuoda mulle edes viikoks vaihtopään, mielellään sellaisen joka ei ajattele ihan liikaa joka asiaa. Ottaisin vaikka äkki-lähdön johonkin lämpimään, istuisin rannalla, kuuntelisin meren kohinaa juoden drinkkiä, enkä miettisi mitään. Ikävä kyllä tiedän itsekkin ettei se onnistu. Minähän olen kotona, hoidan saraa ehkä vähän kotiakin siinä sivussa ja odotan miestä kotiin josko saisin vähän juttu seuraa. Silti en vaihtaisi päivääkään pois.

Olen alkanu miettiä iltaisin kun tuuditan saraa uneen ja laulan tuutu-laulua jota tyttö rakastaa yli kaiken. Entä 13 vuoden päästä, tyttö ei halua enää halailla minua, ovet paukkuu, kirosanoja kuuluu, tuskin saan koskaan sitä rakkauden osoitusta että äiti sä olet ihana! Nyt lapsi rakastaa minua pyyteettömästi, sellaisena kuin olen ilman häpeilemistä, voisko aika nyt vaan pysähtyä tähän? Ei saraa haittaa jos äitillä on tukka sekaisin, likaset ruuan tahrimat vaatteet ja laulan epävireisesti sininen uni kappaleen iltaisin jota ilman ei enää mennäkkään äitin kanssa nukkumaan, ja isin kanssa ei olla suostuttu nukkumaan menoon enää kuukauden päiviin.

Saan myös syyllisyyden tuskia haaveillessani ja toivoessani toista lasta. Heti tulee sellainen olo että teen väärin, ajatteleeko sara sitten että minulla ei ole tarpeeksi aikaa ja rakastan häntä vähemmän. Rakastan varmasti jokaista lasta yhtä paljon, uskon ja tiedän sen. En ole edes koskaan rakastanut ketään yhtä kovasti kun tytärtäni. Pitääkö minun silti potea pelkistä ajatuksistakin omatunnon tuskia?

Mutta kai minun on uppouduttava lauantai päivän huumaan eli siivoamaan, ruokaa tekemään ja pyykkiä pesemään. Jos kuitenkin alottaisin illalla jo saunassa rentoutumisen ja sovitaan että huomenna mulla on lepopäivä ennen miehen työviikon alkamista, eikö niin?

<3

stressiä ja hampaiden kitinää

Anteeksi taas hiljaisuudestani. Jotenkin on ollut yhtä hullun myllyä ja stressiä viimisen viikon aikana. 

Saralla on puskenu 2 kulmahammasta ylhäältä läpi ja ilmeisemminkin lisää hampaita tiedossa. Kiukkuilua on siis ollut, mikään muu ei kelpaa kun maito ja muutaman kerran heräillään öisin mutta ei kait siinä, mielummin ottaisin silti itelleni nuo hammas vaivatkin. Neiti kävelee innoissaan jo kävely tuen kanssa pisin asuntoa, ainut mitä ei osaa tehdä on kääntyminen sen kanssa. Ja melko nopeesti alkaa väsyttämään mutta hyvä vaan ettei liikaa vielä kävelekkään.

Tosissaan stressin poikasta on ollu, minä vielä oon ihminen joka stressaantuu älyttömän helposti ja pienimmistäkin asioista. Hyvä ystävä on ollut tän viikon vähän heikonlaisessa kunnossa sairaalassa, tukena olen yrittänyt olla, mutta ei sitä oikeen tiedä keinoa millä auttaa toista paitsi kuunnella ja kannustaa. Haaveillaan jo yhteisestä kesästä jos pitkästä aikaa tehtäis kaikkea hauskaa yhdessä ja otetaan kaikki menetetty aika takaisin. 
Eikä tämän läheisen sukulaiseni tilannekkaan näytä kovin hyvältä, miten ihminen voi vaan kuihtua? 

Mielessä on paljon pyörinyt itse asiassa aika samat asiat kun oli viime viikolla yhdessä iholla-jaksossa. Miten paljon pelkään kuolemaa tai sitä että menetän läheisen ihmisen. Mitä kaikkea haluan saavuttaa vielä elämässäni. Silti ei voi tietää milloin on oma aika lähteä, senpä takia haluaisin nauttia jokaisesta päivästä, mutta miten ihmeessä sekään aina onnistuu kun stressaa joka asiasta. Mä en edes osaa selittää mitä kaikkea pohdiskelenkaan pääni sisässä aina iltaisin, ihan hullua.  

kova kiire äitin syliin 

taputellaan vähän lattiaa

Oltiin lähdössä näkemään minun tätiä perheineen pitkästä aikaa :)

aikuistumista

Outoa että olen vasta nyt lapsen saatuani enemmän alkanut miettimään ja arvostamaan asioita, kun silloin kun elin vielä huoletonta nuoruus aikaani, tai olenhan minä edelleen nuori elän vain erinlaista elämää kuin ennen. Miten ihana onkaan aamulla herätä ilman krapulaa tai morkkista. Sinua tuijottaa pinnojen välistä pieni tähti silmä. Se jos jokin on todellista elämää että on oikeesti syy herätä uuteen päivään ja voi sanoa että on onnellinen. 

Miten paljon enemmän on alkanut arvostaa läheisiään. Ennen tuli vain riideltyä ja tuli saarnaus puheluita vaikka nekin johtui vain siitä että ihmiset oli huolissaan. Ei sen ollut niin väliä jos ei vastannut puhelimeen ja minua etsittiin kissojen ja koirien kanssa, voin kuvitella miten paljon olen saanutkaan joskus aikaan omalle äidille ja isälle harmaita hiuksia. 

Olen alkanut pitää tiiviisti myös sisarusten kanssa yhteyttä ja minua oikeesti kiinnostaa niiden elämä ja kuulumiset. Haluan vaikuttaa että heillä on kaikki hyvin. Ja pikku siskoni onkin aivan loisto täti ja nauttii siitä että saa olla saran kanssa ja kyllä hänestä on apuakin ollut paljon! Ihanaa kun sisko tulee auttamaan tytön hoidossa jotta saan siivottua asunnon kunnolla tai tehtyä vaikka ruokaa. 

Olen onnellinen siitä että olen saanut elää niin hyvän lapsuuden. Vihasin teini-iässä kotiin tulo aikoja, koti aresteja sun muita sääntöjä. Nyt niitä arvostaa vasta jälkeenpäin, sehän on vain merkki siitä että minusta välitetään. Haluan antaa lapselleni/lapsilleni samanlaisen elämän, toivon todella että minun lapsista ei koskaan tule sellaisia että saan lukea iltalehdestä "Vanhus pahoinpideltiin ja ryöstettiin kadulla" tai muuta vastaavaa. En ymmärrä nyky maailmaa, mikä ihme tässä on menny pieleen. Kauhistuttavaa lukea miten maailmalla sattuu koulu ammuskeluja jopa täällä meidän kotimaassa. 

Kiitän siis todella siitä että minulla on aivan ihana perhe, minulla on ihana avomies ja lapsi. Minulla on muutama ystävä. Kiitos siitä!

kaipailua

Mä kaipaan niin kovasti mun vauva mahaani, vaikka jotkut tuntee olevansa sota norsuja sillon kun ne odottaa vauvaa, niin minä tunsin itseni kauniiksi ja olin ylpeä siitä mitä kannoin sisälläni. Toki olihan mullakin niitä päiviä kun toivoin että voikun synnytys olis jo lähempänä, kun oli paahtavan kuuma kesä sää, supistuksia oli ja meni ja vielä muutama viikko liikkumis kieltoa siihen kaupan päälle. Uimaankaan en voinu mennä. Silti mä kaipaan sitä. On niin uskomatonta miten johonkin mistä ei tiedä vielä mitään, kasvaa niin luja tunne side ja sekin tunne vaan kasvaa syntymän jälkeen. Noh jospa minä nyt jaksan vähän hölläillä ja odotella, katsellaan millon toinen on tullakseen, ainakin olen onnellinen meidän pikku-neitistä.

Eilen tuli tehtyä kevät siivous, ainut mitä en tehny oli ikkunan pesu, ulkona on vielä liian kylmä ilma, tai sit ois pitäny meidän istua pipot päässä illalla kotona. Neiti herätteli viime yönä, vissiin näki pahaa unta ja halus sitten äitin lähelle. Nyt minä sitten oon ite pomppinu jo ennen kuutta hereillä vaikka sara nukkuu, mutta ehdimpähän heräillä ennen kun olen lähdössä ajo-tunneille. Tänään oma tätini perheineen rantautuu savoon, mutta me näemme vasta huomenna.

Ehdin jo iloita että mies sai töitä, mutta ei. Joku kolmen päivän keikka vaan. Ne vaan sotkee meidän tuloja, mutta pitää kai ajatella niin että se voi poikia uusia työ tarjouksia. Itekkin olen laittanu muutamaan paikkaan hakemuksen vaikka en mielellään kotoota lähtis kun haluaisin olla saran kanssa, mutta jos on pakko niin sit lähen.


ps. Jos jollain on postaus ehdotuksia niin laittakaa ehotuksia kommentti boksiin :) 

 

Takatalvi...

Voi takatalvi sentään. Mitä kovempaa kesää ehtii edes toivoa alkaa lunta tupruttaa taivaalta niin paljon että vaunutkin kastui hetkessä. Me oltiin saran kanssa niin reippaina jo aamupäivällä lenkillä ja haaveena oli mennä kiikkumaan mutta kuinka ollakkaan tuli niin kurja keli että ei kyllä viitsitty jäädä enää ulkoilemaan. No pää asia että ehdittiin saada raitista ilmaa ja äitikin sai kunnon hien pintaan ja ehdin käydä hiuslakan ostossa :D 

Tänään alkaa operaatio kevät siivous, tosin ikkunan pesut saa odottaa lämpimämpiä kelejä. Haluan että täällä on siistiä ja mukava olla. Ja kun on täti perheineen pääsiäisenä tulossa tänne päin, niin ois kiva että asunto ei näytä siltä että pommi olis räjähtäny. Tiedossa siis luvattoman monta koneellista pyykkiä, imurointia ja moppausta, lakanan vaihtoa ja ai että miten ihanaa onkaan illalla olla kun tuoksuu pesuaine ja miten ihanaa hypätä puhtaisiin lakanoihin. 

Eilen oli huono päivä kyllä kerrassaan, tai jotenkin vaan aina välillä havahtuu että mihin ne kaverit on hävinny. Ja osaa ei edes kiinnosta olla tälläsen koti-äidin seurassa, kun puhun lapsista, enkä voi aina lähteä juhlumaan kun joku pyytää jne...   Mutta onneksi muutama ystävä ja toinen niistä on tosi hyvä ystävä ja ollutkin jo moonta vuotta. 

Eilinen päivä menkin vanhempieni luona. Ja kylläpä oli ihanaa kun saran vierastus on jääny jo taka-alalle eikä äidin tarvinnu olla koko aikaa näköpiirissä, tosin erittäin huonosti tuo "napanuora" edelleenkään joustaa, se on niin äitin tyttö :)  Harjoteltiin toissa aamuna saran kanssa itse syömistä, voin kertoo että aamupuuroa oli joka paikassa paitsi siellä suussa jossa sen olis pitäny olla, harmi että unohdin tästä tapahtumasta ottaa valokuvaa. Siitä se lähtee, en halua kiirehtiä tuon syömisen kanssa, mutta hyvä alkaa harjottelemaan jo hyvissä ajoin, niin osataan sitten syödä itse ennen vuosikasta :)

                                                 Neiti kuikkii ja kukkuilee aina aamuisin joko äiti ja isi on hereillä :) 

äidin hymy tyttö (kauhee sotku takana)

         

posket punottaa ulkoilun jälkeeen :)