pyyteetön rakkaus

Voiskohan joku tuoda mulle edes viikoks vaihtopään, mielellään sellaisen joka ei ajattele ihan liikaa joka asiaa. Ottaisin vaikka äkki-lähdön johonkin lämpimään, istuisin rannalla, kuuntelisin meren kohinaa juoden drinkkiä, enkä miettisi mitään. Ikävä kyllä tiedän itsekkin ettei se onnistu. Minähän olen kotona, hoidan saraa ehkä vähän kotiakin siinä sivussa ja odotan miestä kotiin josko saisin vähän juttu seuraa. Silti en vaihtaisi päivääkään pois.

Olen alkanu miettiä iltaisin kun tuuditan saraa uneen ja laulan tuutu-laulua jota tyttö rakastaa yli kaiken. Entä 13 vuoden päästä, tyttö ei halua enää halailla minua, ovet paukkuu, kirosanoja kuuluu, tuskin saan koskaan sitä rakkauden osoitusta että äiti sä olet ihana! Nyt lapsi rakastaa minua pyyteettömästi, sellaisena kuin olen ilman häpeilemistä, voisko aika nyt vaan pysähtyä tähän? Ei saraa haittaa jos äitillä on tukka sekaisin, likaset ruuan tahrimat vaatteet ja laulan epävireisesti sininen uni kappaleen iltaisin jota ilman ei enää mennäkkään äitin kanssa nukkumaan, ja isin kanssa ei olla suostuttu nukkumaan menoon enää kuukauden päiviin.

Saan myös syyllisyyden tuskia haaveillessani ja toivoessani toista lasta. Heti tulee sellainen olo että teen väärin, ajatteleeko sara sitten että minulla ei ole tarpeeksi aikaa ja rakastan häntä vähemmän. Rakastan varmasti jokaista lasta yhtä paljon, uskon ja tiedän sen. En ole edes koskaan rakastanut ketään yhtä kovasti kun tytärtäni. Pitääkö minun silti potea pelkistä ajatuksistakin omatunnon tuskia?

Mutta kai minun on uppouduttava lauantai päivän huumaan eli siivoamaan, ruokaa tekemään ja pyykkiä pesemään. Jos kuitenkin alottaisin illalla jo saunassa rentoutumisen ja sovitaan että huomenna mulla on lepopäivä ennen miehen työviikon alkamista, eikö niin?

<3