....

Joskus tuntuu kuin olisin ihan yksin. Onhan minulla sara mutta nyttenkin sara on nukkunut kasvupyrähdysten takia melko paljon päivisin, nyt nukkuu rokotusten takia. Miehen pitäisi olla lomalla mutta enemmän kiinnostaa omien asioiden rakentelu kun kotona perheen kanssa oleminen. Olo on välillä niin pirun yksinäinen, kysyykö joku joskus tosiaan minulta, mitä minulle kuuluu niin että häntä se kiinnostaa tosiaan. Täällä tuijottelen seinää katson kaunista nukkuvaa tytärtäni, odottaen juttu seuraa jos joku kysyisi miten minulla menee. Olen onnellinen tyttärestäni ja toki miehestänikin, kumpa vain saisin joskus jollekkin päin naamaa purkaa pääni sisällä olevat asiat, kertoa miltä minusta tuntuu. Ymmärrän että ystävillä on koulua ja töitä, varsinkin kun raskaus verotti ystäviäni ja kavereita paljon, kun en olekkaan enää se kyläluuta joka viilettää tuolla menemään kavereiden kanssa. Nyt olen äiti, olen lapseni kanssa ja rahkeet ei aina riitä siihen että jaksan pakata kassillisen tavaraa matkaan ja lähteä vaunuilla jonkun luokse. MM että tälläsiä asioita pohdin pääni sisässä. Yksinäisyys on siis muuttanut kaksioomme asumaan, onneksi sarasta on edes seuraa.

entä jos, entä jos..

Hmm tänään minun oma lääkäri soitti minulle, ja nyt laitettiin sitten lähete neurologille, ilmeisesti nyt ainakin pää kuvataan ja jotain muita tutkimuksia tehdään en edes oikein itse vielä tiedä että mitä mutta se selviää sitten aikanaan. Lääkäri kuitenkin pitää suhkot vakavana huimaus kohtauksia joita minulla nyt siis välillä on ollut. Tottakai se onkin vakava asia kun minullakin pieni tyttö joka kuitenkin suht paljon vielä viihtyy sylissä, entä jos taju menee silloin, tai entä jos minulla lähtee taju kankaalle rappusissa niinkuin on jo kerran meinannut käydä, siinäpä sitä sitten kierii portaat alas. Pakostakin alkaa oman pään sisällä miettimään mikä on kun on jatkuvia päänsärkyjä, siis 4-7 krt viikossa, huimausta ja pahoinvointia. Kyllä muutenkin alkaa mietityttämään kun määrätään päänkuvauksia, että entä jos minulla onkin siellä jotain. Pieni pelko on kuitenkin koko aikaa takaraivossa. Olenkin tänään alkanut miettimään ehkä liian syvällisiä asioita, entä jos minulle käy jotain, miten sitten saran käy? Ei edes pitäisi miettiä näin negatiivisia asioita vaan keskittyä olelliseen ja elää päivä kerrallaan.

Olipa ihanaa hakea tyttö kotiin ja nähdä mikä hymy nousee kasvoille kun äiti tulee. Niin äitin tyttö <3 Ja miten itselle oikein tulee niin kova ikävä että jo oikein kuvittelee tilanteen kun pääsee halimaan ja pusimaan omaa rakasta lastaan. Noh sara oli ollut kiltisti mummilassa ja oli jopa sielläkin naureskellut ääneen vaikka en eilen vielä jaksanut uskoa sellaiseen, ajattelin että vierastus on niin kamala että illalla vielä puhelin soi että tyttö ei ala nukkumaan ja huutaa vaan, oletukseni meni kuitenkin mönkään joka on hyvä asia :) tuntuu että vierastus on silloin voimakkainta kun äiti on vieressä paikalla, ensin voidaan naureskella muille ihmiselle mutta kun äiti tulee paikalla, lapsi katsoo äitiä ja sitten alkaa se armoton sydäntä raastava huuto. Sara tuntuu muutenkin olevan tällä hetkellä niin vierastava että sen on pakko nähdä  3 kertaa viikossa muita ihmisiä tai sitten vierastus alkaa. Mutta huomenna tulenkin sitten kirjoittelemaan saran 3 kuukautis neuvola kuulumisia ja miltä tyttö vaikuttaa rokotteiden jälkeen, toivon vain ettei tulisi mitään, on niin kamalaa katsoa vierestä jos pienellä ihmisellä on huono olla.

talvi yhdessä yössä

Kauan odotettu yhteinen vapaa ilta on nyt sitten vietetty. Minusta oli aivan ihanaa nukkua saman peiton alla miehen kanssa kun yleensä kuitenkin nukutaan omilla peitoilla kun väsyneenä illa kaadumme sänkyyn. Ja miten ihanaa oli aamulla herätä kun oli aikaa halia toista rauhassa ja jutella kaikenmoista muistellen vanhoja aikoja. Kyllä täytyy sanoa että tekee se aikuisten yhteinen aikakin hyvää mutta silti ikävä lapseen on aivan suunnaton. Koko aikaa ali tajuisesti miettii onkohan nyt kaikki hyvin, miten se sara viihtyy, onkohan sillä minua ikävä. Kohta lähdetäänkin hakemaan tyttöstä kotiin kun mies tulee tekemästä jotain työ hommaa :) Jännä nähdä tuleeko sieltä oikein helpottunut huokaus kun tyttö näkee äidin. Itselläni on ainakin tällä hetkellä sellanen olo että kaappaan tytön syliin ja pusin ja halin koko pakkauksen ihan puhki.

Noh hiiri jahti siis jatkuu edelleen. Eilen oli hävinny koko loukku, no siellähän se hiiri räpiköi sohvan alla loukussa kiinni kun oli juossut keittiöstä olohuoneeseen pää kiinni loukussa. Nämä kaikkien kehumat hiiren karkottimet ei todellakaan tomi millään tavalla ja sellainenkin paskalaitos maksaa 80€ tosin onneksi tuo summa ei mennyt omasta pussista mutta on se silti hurja hinta laitteesta josta ei ole minkään laista hyötyä. Jotenkin on koko aikaa sellanen iljettävä olo kun miettii että missäköhän taas kävelee vastaan iljettävän näköinen siimahäntä joka saa ihokarvat nousemaan pystyyn.

Talvi tulikin sitten yhdessä yössä ja lunta tuli kerralla ja paljon. Meillä oli jo autokin ensimmäisen kerran jumissa lumivallissa jonka aura auto oli jättänyt tuohon tien viereen. Mun tekis niin kauheesti mieli ostaa saralle pulkka, mutta se taitaa olla melkosen turha laitos vielä 3 kuukautiselle tytön nassikalle, äitillä on vaan niin kova pulkka kuume ja odotan kun pääsen saraa siinä vetämään.

Nyt jännätäänkin sitten huomista neuvolaa nimittäin tuo 3 kuukauden rokotus aika on tullut eteen. Supot on kyllä valmiina odottamassa, silti toivon että pärjättäisiin ilman niitä, mutta huomennahan sen näkee miten käy. Varmaan äidin sydän särkyy kun toinen huutaa. 

Mihin tää aika menee?

Niin se vaan taas on 3 kuukautta kulunut tytön syntymästä, en voi uskoa. Ja miten huima kehitys on siinä ajassa tapahtunut. Miten nauravainen ja aurinkoinen tyttö sarasta on tullut, ja oikee äitin tyttö, huonoina päivinähän ei kelpaa kukaan muu kuin äiti :) <3


Nooh meillä oli mielenkiintoiset touhut miehen kanssa yöllä nimittäin oltiin hiiri jahtia! mm nyt näitten kaikkien muitten vastoinkäymisten lisäksi meidän asunnossa on hiiriä! HYI! miten voi olla näin huonoa tuuria. Vuokran antaja tosin osti meille tänään hiiri karkottimen mutta eiköhän tuo kuulla tässä illan ja yön aikana pitääkö se siima hännät loitolla. Alkoi vaan viime yönä kuulua keittiösta kauheen kovaa rapinaa ja siellähän se siimahäntä muikeena odotti meidän jääkaapin edessä, tosin mies juoksi melkein kirkuen keittiöstä pois kun minä nappasin luudan käteen mutta prkl kun se ehti karata. Noo jospa ne tästä lähtis.


Käytiin lauantai saunassa joka oli kyllä ihanan rentouttavaa raskaan viikon jälkeen. Päivällä oltiin perheen kesken vaunu lenkillä ja miehen kans aamulla kirppareita kiertämässä, josta löysinkin saralle aivan ihanat vaaleanpunaiset farkut! :) Huomenna Sara sit lähteekin mummin luo yökyläilemään ja mami ja pappa pääsee rentoutumaan, sitä en tiedä kyllä tarkalleen vielä miten :D 


Mutta oikein rauhallista ja lämmintä lauantai iltaa kaikille!


Kuvassa sara on 4 pvää vaille 3 kuukautta <3

Käytös tapoja kiitos!

Siis miten olen onnistunut tällä viikolla törmäämään kaikkiin käytöstavattomiin ihmisiin. Yks päivä olin paikallisessa citymarketissa ostoksilla ja olin jonossa heti vanhempieni jälkeen, lähdin pikaisesti hakemaan siitä läheltä raskaustestiä kun eräs nainen vaan ihan pokkana kuitenkin änki minun eteen, no minulla sitten taas otti hieman hermoon se ja lähdin toiselle kassalle vaikka teki mieli tokaista kovaan ääneen että minä olin kyllä tässä ensin. No tänään olin vanhempien kyydillä käymässä ruokakaupassa ja poikettiin lidlissä no siinä kun isä oli pakannut ostokset niin hän meni siihen pelikoneen eteen laittoi kassit maahan pelikoneen viereen ja odotti äitiä joka minuutin päästä tuli siihen, no eikös joku keski-ikäinen mies kuitenkin kiilannut siihen samaiselle pelikoneelle ja ihan pokkana laittoi rahat pelikoneeseen. Miten joku edes kehtaa käyttäytyä sillä tavalla vaikka varsin hyvin näki että toinen siinä on jo suunnilleen laittamassa rahaa koneeseen. En sano että itsekkään aina käyttäytyisin kun mallikansalainen mutta kyllä minä aina kuitenkin vuoroani jonotan!


No nyt sitten illalla alkoi kauhea show kun soitin aikaisemmin isännöitsijälle että rappukäytävässä haisee kannabis ihan selvästi, että voisko puuttua asiaan kun se tuli naapurin asunnosta (talossamme siis vain 4 asuntoa, 2 ylhäällä, 2 alhaalla). No naapurihan tuli ihan paniikissa tuulettamaan asuntoaan laittoi kaikki mahdolliset ikkunat auki ja alkoi muutenkin siivoamaan, hänellä on myös vaimo joka on ulkomaalainen. Vaimo sitten taas otti asian niin että häntä syytetään asiasta vaikka ketään ei kuitenkaan nimen omaisesti syytetty asiasta. Akka huus ihan hulluna ja meteli kuului meidän alakerran naapuriin asti. V***** suoraan sanoen alkaa ärsyttämään kun millon on niin kauhee meteli naapurissa että lapsikin säikähtää ja pitää aina miettiä mikä helvetin hörhä kävelee illalla nurkan takaa vastaan. En siedä samassa talossa näin pienessä vielä minkään laista huumausaineiden käyttöä koska haluan suojella lastani sellaisilta paskoilta. 


Mutta on tänään tapahtunut hyviäkin asioita. Saamme sunnuntaina miehen kanssa kahden keskistä aikaa äidin ja isän ansiosta, prismassa oli aivan ihania pikkuisia tottu-tyttöjä jakamassa karkkia (jotenkin piristi vaan mieltä), sain uuden puhelimen, saran tottupuku ja pöksyt tuli. Ja simo on jaksanu tänään vaan kehua mua vaikka siihen ei ole edes mitään aihetta :) 


Että tämmöstä tänään!

Saamattomuutta.

Huoh välillä kyrsii niin paljon ihmisten aikaan saamattomuus, miksi täytyy luvata jos kuitenkaan mitään ei tapahdu, tässä asiassa oikeastaan puhun vuokran antajastamme. Olen odottanut reilut puoli vuotta uusia ikkunoita asuntoomme, koska ikkunat on aivan älyttömän vanhat ja verhot suurinpiirtein lepattaa tuulen mukana. Alun perin ikkunoiden oli tarkoitus jo vaihtua ennen kuin lapsi syntyy ja sara on yli huomenna jo 3 kk:tta vanha. Olisi kiva saada jotain vastikkeeksikin siitä että maksaa vuokraa, ei ole oikein että jännityksellä jäämme hyvässä lykyssä odottamaan 30 asteen pakkasia, entä jos sisällä pitää istua pipo päässä ja toppatakki päällä. En halua että lapsi joutuu kärsimään sellaisesta. MIKSI pitää LUVATA jos todellisuudessa ei mitään tapahdu? nyt olen kyllä sanonut että joulukuun vuokraa ei tipu ennen kuin ikkunat on paikallaan, mutta katsoo nyt mitä tapahtuu. Kuitenkin silloin kun ikkunat vaihdetaan minun on pakko lähteä tytön kanssa pois siksi aikaa kotoa koska varmasti veto käy ja melu on kauhea. 

Olen myös mielessäni suunnitellut päivää jolloin voitaisiin olla miehen kanssa kaksistaan. Olisi kiva käydä leffassa pitkästä aikaa kaksistaan, mennä sen jälkeen johonkin syömään. Polttaa kotona illalla kynttilöitä nauttia vaan hiljaisuudesta ja toisistaan. Kaksin keskinen halimis aika kuitenkin oikeestaan on vaan kerran päivässä tunti ennen kuin menemme nukkumaan, tosin olen kuitenkin pitänyt sitä tärkeänä, että annamme toisillemme edes sen tunnin päivässä, keskustelemme päivän kulusta ja muista asioista mitä mielessä pyörii ja ollaan vaan :) 

Tuntuu myös että minusta on toisaalta tullut aikaan saamaton. En oikein ehdi tehdä koti-töitä, kämppä on välillä kuin pyöremyrskyn jäljiltä. Silloin kun lapsi nukkuu päivä unia tuntuu että kuitenkin aina jumitun tietokoneen ääreen enkä saa laitettua edes pesukonetta päälle. Kun mieheni tulee 4-5 aikaan kotiin alan yleensä siinä vaiheessa vasta tekemään ruokaa, imuroin pikaisesti, laitan pyykinpesukoneen päälle. Sitten huomaakin että kello on jo niin paljon että sara pitää vaihtaa kuiviin, antaa ilta-velli, halimista tytön kaa ja yö unille laitto. Monesti sen jälkeen olisikin itse jo valmis kaatumaan sänkyyn. 

vertaistukea ja luokittelujako?

Vihdoin ja viimein minulla on hetki aikaa istua koneelle ja kertoa kuulumisia. 


Sara on alkanut saada nyt myös soseita koska korvike määrät meni erittäin suuriksi eli melkeen 2000ml päivässä. Suurimmaksi herkuksi on tullut päärynäsose jota tyttö syökin tällä hetkellä eniten, porkkana perunaakin syödään jonkin verran päivisin. Silti pää ruokana on vielä pysynyt korvike ja illalla korvikkeen seassa vähän velliä ja voin sanoa että huomattava muutos on tapahtunut, sara on paljon tyytyväisempi ja nukkuu jo 12 tunnin yö unia, minun isopieni tyttöni! <3 Tänä lauantaina tuleekin sitten ikää 3 kuukautta, en tiedä voinko uskoa että synnytyksestä on jo tosiaan 3 kuukautta aikaa vaikka muistan sen päivän edelleen kuin eilisen! Sara on oppinut tarttumaan esineisiin ja pinsetti otekkin on jo hallinnassa joten melkosta varovaisuutta saa olla ettei lähde lävistykset ja korvakorut matkaan kun tyttö on sylissä :D 


Juuri mietin sitä miten hienoa kaikki loppujen lopuksi on nykyaikana. Netissä on niin paljon nykyään keskustelu ryhmiä joista olen ainakin itse saanut tosi paljon irti. Lähinnä olen keskustelu ryhmissä saanut vertaistukea raskaus aikana ja nyt kun lapsi on syntynyt ja on jotenkin niin mielenkiintoista jakaa kokemuksiaan, nähdä miten muiden saman ikäiset lapset kehittyy ynm.Jos tulee askarruttavia kysymyksiä liittyen lapsen ruokaan, rokotuksiin ja muihin asioihin on myös itse saanut erittäin hyviä neuvoja netin kautta varsinkin fb:ssä on paljon tälläisiä ryhmiä. 


Mutta jotkut ottavat sitten kuitenkin näissäkin ryhmissä liiasti itseensä muiden mielipiteistä. Minusta äitejä ei voida rueta luokittelemaan kuka on parempi äiti kun toinen, siis ymmärrän sen siinä tapauksessa jos äiti laiminlyö lastaan mutta ei missään ruokinta asioissa ja muissa kasvatus asiossa minusta voida rueta ihmisiä kuitenkaan luokittelemaan. Varmasti jokainen äiti tuntee parhaiten oman lapsensa ja on paras äiti omalle lapselleen. :) 


Jaahas mitäs muuta tässä onkaan tapahtunut, noh ainakin arki on kiireistä. Päivät ollaan tytön kanssa kahdestaan kotona, illasta sitten kun mies tulee kotiin onkin jo ruettava puunaamaan kotia vähän siistimmäksi ja kokkauskin koituu siinä sivussa. Olen kyllä innostunut ruuan laitosta aivan älyttömästi ja olenkin alkanut miettimään josko kunhan pääsen takaisin koulunpenkille suorittaisin catering opintoni loppuun, olisipahan edes joku ammatti pohjana vaikka tiedänkin että minua kiinnostaa tehdä työkseni sosiaali ja terveys alan hommia, mutta olenhan vielä nuori ja minulla on aikaa lukea useampikin ammatti jos siltä tuntuu :) mutta katsotaan nyt kun haaveissa kuitenkin on ollut että toinen lapsikin tulisi ennen kuin olen valmis palaamaan tuonne koulutien puurtamiseen! päivä kerrallaan ja katsoo mitä se elämä sieltä tuo tullessaan.

mitenkähän käy

Olen oikeastaan pari päivää jo pohtinut tätäkin asiaa, että ymmärtääköhän kaikki ystäväni sitä että minulla ei ole enää niin aikaa heille, tai oikeastaan varmaan olisikin aikaa jos sitä vaan järjestäisin. Jotenkin vaan on jäänyt yhteyden pito nyt vähemmälle. Päivät kuluu lapsen kanssa olemiseen ja kodin kunnossa pitoon (tosin tämä jää hieman vähemmälle kun tyttö on eri mieltä siivouksesta), kun mies tulee kotiin teen yleensä ruuan ja sekin monesti saattaa venyä iltaan asti tosin poikkeus tapauksissa olen tehnyt sen jo ennen kun mies tulee kotiin. Ja kun on syöty on kiva viettää perheen kesken aikaa ja pitää vähän parisuhdettakin yllä. 

Tottakai kaipaan ystäviäni, mutta monesti olen illalla jo niin väsynyt ja mukavuuden haluinen että yksinkertaisesti voimat ei riitä enää siihen että lähden ystävän kanssa kahville tai ylipäätänsä käymään jossain. Perheestä on vaan tullut tärkein ja sitä haluaa joskus ihan omaa aikaakin. Oikein nautin siitä kun lapsi ja mies on illalla jo nukkumassa kun voin käpertyä yksin sohvalle viltin alle ja katsoa sinkkuelämää tai muuta vastaavaa, siis yksin kertaisesti olla vain! 

Muistan kun aloin odottamaan ja moni kysyi minulta että tajuathan sen että sinun menemisesi ja bailaamisesi on mennyt, ehkä se niin onkin mutta joskus vielä minullakin on mahdollisuus mennä, toki joskus on niitä päiviä kun tekis mieli mennä ja vetää pää täyteen. Ja olen päässytkin jo välillä menemään. Jotenkin tuntuu vaan että varsinkin muutamana viimeviikkona olen alkanut viihtymään kotona ja se on yksin kertaisesti helpoin ja mukavin paikka olla lapsen kanssa. Ei minun täydy joka ilta päästä johonkin, minulle kelpaa se että saan olla perheeni kanssa :) Oon tainnu lopullisesti pimahtaa. Yksin kertaisesti rakastan vaan niin paljon lastani ja miestäni enkä halua menettää hetkeäkään niistä onnen hetkistä jota joka päivä saan. Ja onhan nykyään netti ja puhelimet sitä varten että ystäviin voi yhteyttä pitää. Tärkeys järjestys kuitenkin ensin! :) 

ohhoh

Miten voikaan lapsi rueta yht äkkiä vierastamaan niin kamalan paljon :O Ajateltiin aamulla saran kanssa yllättää isovanhemmat ja lähteä linja-autolla mummilaan. Mutta nyt sara vierastaa kauheesti eikä suostu olemaan kenenkään muun sylissä kuin äidin! Oikein sydäntä raastaa kun lapsi huutaa ukin sylissä kuin syötävä. Toivottavasti tämä vaihe menisi pian ohi. Toisaalta ymmärrettävää että lapsi on niin kiintynyt minuun kun ollaan joka päivä kahdestaan iltaan asti ennen kuin mies tulee töistä kotiin. Elämä vaan vaikeutuu ihan kauheesti kun kukaan muu ei kelpaa joten todella olen lapsessa kiinni. 

Mukavaa vaihtelua kyllä tulla välillä jonnekkin muualle kuin olla neljän seinän sisällä niinkuin joka ikinen päivä teen. Tosin olen ehkä itsekkin turhan laiska kun en käy ystävien luona oikeestaan ollenkaan lapsen kanssa, mutta on siinä aina oma hommansa pakata kaikki lapsen tavarat ja miettiä sataan kertaan onko nyt varmasti kaikki mukana. 

Illat kotona alkaa jo jotenkin sujua kun melkein joka ilta kuitenkin isikin on alkanut tytölle kelpaamaan, mutta välillä on niitä päiviä että vain äiti kelpaa. En edes muista millaista elämä on ilman lasta, enkä oikeestaan haluakkaan muistaa koska olen saanut elämääni täytettä, joka päivä kun katson lastani silmiin näen että olen saanut jotain hyvää aikaan. Äitiys todella palkitsee. Päivääkään en pois antaisi tai vaihtaisi. 

Joulukin alkaa ovella kolkuttaa ja raha huolet painaa kun mies jää työttämäksi. Mutta eiköhän tässä jotenkin eteenpäin selvitä, mutta nyt tyttö heräsi joten eikun hommiin :) 

kuulumisia

Huh arki on tempaissu mukaansa niin hyvin ettei oo ollu aikaa kirjotella mitään ja jotenkin oon ite niin intona aina koko päivän leikkimässä tytön kanssa :D En voi käsittää että jotkut ihmiset pitää oman lapsen kanssa leikkimistä tylsänä tai lapsellisena, sitähän se lapsi juuri kaipaa! Seuraa ja leikkimistä. Enkä tiedäkkään mitään ihanampaa kuin oman lapsen viihdyttäminen, toisaalta onhan välillä sellaisia hetkiä että kaipaisi omaakin aikaa ja rauhaa mutta se pienen suloinen katse ja hymy saa mielen muuttumaan nopeesti. 

Nyt on alkanu tulla kauhee vauva-masu kuume, mulla on niin ikävä sitä. Kaupassakin kun näkee raskaana olevan naisen jään ihailemaan niiden masuja ja nainen on vaan yksinkertaisesti niin kaunis raskaana! :) Meidän iso pieni neitikin on alkanu jo maistelemaan soseita ja maistuu paremmin kuin hyvin. On jännä katsoa miten nopeesti pieni vauva oikeesti kehittyy, sarakin nauraa käkättää jo ääneen, on oppinu nyt karjumaan/ kiljumaan, hymyilee takaisin, ihailee itseään peilistä, tarttuu esineisiin ynm ynm. Apua miks ne kasvaa niin nopeesti? Vasta mä olin laitoksella ja toin pienen käärön kotiin, ja nyt se on jo niin iso ja muistan päivän kuin eilisen silloin kun plussasin. 

Niinkuin pappi hyvin tokaisikin kastajaisissa, että kun muistelemme 15 vuotta aikaa taaksepäin muistamme sen kuin eilisen, mutta kun mietimme elämää 15 vuotta eteenpäin, se tuntuu kovin pitkältä ajalta. Minusta se oli hienosti sanottu ja tottakin se on. Toisaalta taas välillä miettii ja alkaa oikeen pelottaa että kohta on jo itsekkin vanha ja katselee ehkä omien lasten lapsien kehitystä. Mutta tämän takia aionkin nauttia elämästäni ja läheisteni läsnä olosta täysin siemauksin. 

Mutta velvollisuus kutsuu kohta joten päättelen tältä erää :)

Ps. pahoittelen kirjotus virheitäni jos niitä on :D kiireessä ei ehdi ajatella ja korjailla

huoh.

Huoh ei voi sanoa muuta kun että eilis aamu alkoi melkosen v-mäisesti. Oltiin lähössä tytön kanssa neuvolaan ja tajusinkin ettei meillä tullut vettä ollenkaan, ja kas kuinkaan kun selvisi että isännöitsijä oli unohtanut maksaa vesilaskun. No eikun sitten neuvolaan, siellä taas kävi ilmi että minulla on alapaineet koholla, tyttö onneksi voi hyvin ja kasvaa normaalisti. No kiireen vilkkaa taas neuvolasta kotiin hakemaan tavaroita että ehdittiin neidin kanssa bussiin kun piti mennä vanhempien luo että sai nauttia edes veden tulosta ja ootella siellä että mies pääsis kottiin. Illalla onneks kuitenkin vettä jo tuli, mutta ei ollu mikään mahtavin aamu. 


surkeelta tuntuu katsoa kun tytölle on tulossa 2 hammasta samaan aikaan ja se aiheuttaa kauheen kiukun eikä oikeen kukaan muu kelpaa kun äiti. Parhaani mukaan yritän auttaa hieromalla ikeniä ja auttamalla purulelun kanssa. Onneks nukku kuitenkin hyvät 8 tunnin yö unet ennen herätystä ja sit nukuttiin vielä aamu kymmeneen. 


Olipa ihana kyllä tänä aamuna herätä siihen kun oma tytär killjuu riemusta vieressä kauheen kovaan ääneen ja hymyilee niin muikeesti äidille :) 


mutta nyt on lähettävä valmistautumaan että ehti itse lääkäriin ajoissa ^^

stressaus ohi viimein

No niin vihdoin ja viimein olis sitten tuo kastajais juhla ohi ja pidetty. Tyttö sai nimekseen sara tuulia. Nyt taas puolestaan minua mietityttää kauheesti tuo nykypäivän rokotus ohjelma, kun joka vuosi rokotukset lisääntyy ihan kauheesti ja ei edes oikeen ite tiedä että onko sitten jostain tietystä rokotteesta hyötyä ollenkaan vai kärsiikö lapsi mahdollisesti turhaan vaan rokotteiden jälki-oireista. 
Tyttö kuitenkin tän kuun lopussa täyttää 3 kuukautta ja rokotukset alkaa olla ajan kohtasia, muttakun en ole itse läheskään varma haluanko lapselle ihan kaikkia rokotuksia :S kun lukee noista rokotteiden mahdollisista haitoista mitä voi tulla niin herää tiettyjä pelkoja. 


Neiti alko sitten jo hampaitakin tekemään ja niitä onkin sit tulossa kerralla samontein 2 kappaletta. koko aikaa on pakko jutella että sara pysyy tyytyväisenä eikä halua olla hetkeäkään yksin, sitterissä kyllä viihtyy ihan hyvin jos vaan on itse siinä vieressä seurana :D 


Huoh nyt kun juhlat on ohi, niin kotona vallitsee kauhee sotku eikä oo oikeen päivisin aikaa siivota kun sara verottaa kaiken mun ajan, kai se on vaan iltaisin miehen avuin ruettava järkkäämään paikat kuntoon. 


Viime aikoina on muutenkin pyöriny joidenkin ihmisten sanomiset päässä niin sit ei saa nukuttua kun miettii niitä vaikka perjaatteessa sillä ei ole yhtään mitään väliä koska ne on sellasia juttuja mistä mun ei oikeesti pitäis välittää. Kateellisten panettelua sanon minä!