kuulumisia

Kerrompas kuulumisia pitkästä aikaa. Nyt on siis menossa raskausviikot 16+5, hui kovasti puoli väli lähestyy. Raskaus on tähän mennessä edennyt hyvin, tosin onhan mulla vaivoja ollut närästys on melkein jatkuvaa ja etovaa oloa on edelleenkin. On myös selvinnyt että en siedä normaali maito tuotteita tällä hetkellä ollenkaan, täytyy siis siirtyä hyla tuotteisiin ja maitojuomaan. Jäätelökin on ollut pakko jättää :S Pian on rakenne ultran aika, poika olo on vahvasti ollut koko aikaa. Pää asia kunhan kaikki olellinen lapselta löytyy ja se on terve sukupuolesta viis :) Olisin mielelläni lisäillyt masukuvaa mutta en ole vielä löytänyt kameran johtoa, ehkä vielä tänään onnistun sen löytämään :)

Sarasta on tullut koko aikaa itsenäisempi lapsi, ruokansa hän syö itse ja pyytää syömistä kun on nälkä. Juotavaa meillä onkin koko aikaa tarjolla, mutta ruuan kanssa sitten juodaan maitoa ja mehua. Tyttö kasvaa silmissä ja menee päätä huimaavaa vauhtia ettei meinaa perässä pysyä, varsinkin kun tuo maha on tullut jo sen verran eteen että kaikki ei luonnistu enää samalla tavalla.

Katselin tuossa vanhoja raskaus kuviani, maha on jonkun verran isompi kun saraa odottaessa näillä viikoilla, mutta ei ehkä kuitenkaan niin paljoa mitä olin olettanut. Liikeet tuntuu selvästi ja ylläri pylläri kunnon jumppa tunnit alkaa kun olen menossa nukkumaan, tosin vauveli kyllä herää kun isi tai sisko käy mahaa vähän tökkimässä. Mies ei millään malttaisi odottaa saavansa tuntea itsekkin potkuja, sitä oikeen kismittää illalla kun sanon että jaahas jumppatunti masussa alkoi, kättä se pitelee mun mahan päällä mutta vielä ihan turhaan :)

Sara oli ihmeissään ensilumista jota kävimme eilen pihalla ihmettelemässä, tosin tänään ne on jo alkanut sulaa poiskin :/ Joulua pitäisi kai alkaa pikku hiljaa valmistelemaan ja isänpäivää ennen kaikkea :) Ihanaa miettiä että ensi jouluna minulla on jo pieni suuri perhe joulunvietossa, kuusen alla lahjapapereita repimässä irti <3

Jännityksen tunteita

Heippa!

Nyt ollaan saatu muutot hoidettua pois alta. Ja täällä näyttää jo ihan oikeesti kodilta. Viime yönä nukuin ensimmäistä kertaa hyvin uudessa kodissa. Sara siirtyi omaan huoneeseen ja on nukkunut kyllä paremmin kuin koskaan aikaisemmin, josta olen yllättynyt kun ajattelin että ensimmäiset yöt menisi pätkittäin. Asia taisikin olla loppujen lopuksi vaikeampi minulle. Mutta olen tyytyväinen tilanteeseen, kaikki on helpompaa kun sara nukkuu omassa huoneessaan, koska vauvan huoneeksihan tulee automaattisesti meidän makuuhuone, jotta neiti saa nukuttua edes hyvät yö unet.

Ensimmäinen ultrakin on takana. En ole ennen jännittänyt niin paljoa kuin tällä kertaa. Kun odotin ultran alkamista ja makasin tutkimus pöydällä sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Päässäni pyöri vain ajatukset "entä jos olenkin kuvitellut kaiken ja testi näytti väärän tuloksen"  "mitä jos vauvalla ei olekkaan kaikki hyvin". Melkein pyörryin kun jännitti ja pelotti samaan aikaan. Noh tutkimus sitten alkoi, siellä se oli PIENI ihme, voi sitä onnen tunnetta! En voinut mitenkään estää kyyneleiden tulemista silmiin, nyt tää on totta kun sitä niin pitkään odotettiin ja toivottiin. Vauvalla oli siis kaikki hyvin ja oli oikein vilkas tapaus, ei ollu nimittäin hoitajan kanssa ollenkaan samaa mieltä siitä että häntä olis pitänyt tuijotella. Ja voi kuinka söpöä siellä erottui jo 10 pientä sormea, pienet korvat ja nenääkin saatiin vähän näkyviin <3 <3

Saralle olemme jo pitkään puhuneet että meille tulee vauva joka kasvaa äidin masussa. Ei hän oikeen taida asiaa tiedostaa, mutta kovin tulee aina välillä taputtelemaan minun massua ja hokee vauvaa. Sen jälkeen onkin jo halittava äitiä. Olen uskomattoman ylpeä miten hienosti sara on tottunut "isoihin" muutoksiin kun on tullut omat huoneet, isojen tyttöjen sängyt sun muut. Ja Muuton yhteydessä suu on alkanut käydä kamalasti, siis uusia sanoja on tullut paljon mutta niin tulee kyllä "vauva kieltäkin" :D Ehkäpä minäkin vielä selviän tästä "ero ahdistuksesta" ja opin nukkumaan yöni hyvin vaikkei sara enää tuhisekkaan samassa huoneessa.

Kovin jännityksellä täällä odottelen tulevaa perheen jäsentä. Masukin on alkanut jo kasvamaan niin että moni on kyllä huomannut että odotan. Toki tämä asia aiheuttaa paljon pelon ja jännityksen väreitä, mutta uskoisin kuitenkin pärjääväni onhan mulla täällä ihana tytär "apuna" ja mieskin ehkä välillä jelppii ;) Olen onnellinen.

Aikaansaannos

Onkai se joskus saatava itsestään eden sen verran irti, että saisi tänne jonkun laisia postauksia aikaiseksi. Kovasti olen nytkin haaveillut jos minulla jäisi tästä raskaudesta jotain mustaa valkoiselle jota voisi joskus tulla lukemaan ja muistelemaan miten ihanaa tai välillä jopa tuskaista se odotus olikaan. Vaikka onhan minulla siitä ajasta muistuttamassa mitä parhaimmat ja ihanimmat lapset, silti olisi kiva jos minulla olisi jotain muistoja tästä ajasta, saran raskaus ajalta muistan aika vähän paitsi erittäin suuri maha on edelleen tuolla takamuistissa ja kaikki ongelmat sairaala reissuineen, sempä takia olisi kiva muistaa myös hyviä ja ihania hetkiä siitä kun kasvatat uutta elämää sisälläsi.

Olen taas pystynyt nauttimaan olostani, ilman että tarviaa juosta oksentamaan. Nukkumaan mennessä ei tule enää paha olo, ei tarvitse koko aikaa aikatauluttaa syömistä estääkseni pahanolon tunnetta. Väsymys on tipotiessään ja pissallakaan ei tarvitse enää ravata yössä kolmea kertaa vaan saan nukkua koko yön kerrallaan. (Toki tuo asia tulee varmasti vielä muuttumaan jossain vaiheessa) 

Eilen olin juuri ehtinyt varata ajan saran 1-vuotis kuvauksiin, no kaupasta tulon jälkeen jäimme tytön kanssa vielä käppäilemään pihalle ja kietämään taloa ympäri. En ehtinyt edes yhtä sanaa sanoa kun tyttö lensi turvalleen asfalttiin. Pahemmilta vammoilta säästyttiin, mutta otsaan jäi silti silti ruhje, nenä on vieläkin ihan punainen ja sivussa on haava, totesin putsatessani Saran kasvoja ja käsiä että meidän on parempi siirtää kuvausta eteenpäin. Ei ole kovin kivaa lähettää sukulaisille valokuvia jossa naama on ruvella mutta muuten ollaan laittauduttu prinsessaksi. 

Kohta laitan viimeisen pyykki koneen pyörimään ja alan pakata kimpsut että kampsut kasaan jotta huomenna voimme suunnata nokan kohti pielavettä, johon menemme mökkeilemään. Sitä en tiedä onko se niin kovin rentouttavaakaan koko aikaa mutta olen melkovarma että ihan kivaa siitä tulee. 

1+1=4

Tänneppä kuuluukin pelkästään hyvää. Saran synttärit on vietelty ja paljon lahjoja saatu. Ja ne iänkaikkisen inhottavat rokotuksetkin käytiin ottamassa ja vuorokausi kesti hirveetä huutoa ja masukin meni ihan sekaisin, siihen ne oireet kuitenkin sit loppu joten helpolla päästiin. Pituutta neitillä olikin 74,5cm ja painoa oli 9,6kg. Normaalilla kotiruoka valiollahan meillä kotona mennään ainut että neuvolassa kehottivat vaihtamaan kevyt maidon rasvattomaan, pitää nyt funtsia vähän sitä asiaa, ite en ainakaan oikeen välitä rasvattoman maidon mitättömästä mausta ja kahvin sekaan se ei ainakaan sovi ollenkaan.

Täällä ollaan vihdoin ehkä kunnolla sisäistetty asia että meille tosiaan tulee toinen vauva. Asiasta ollaan onnellisia, vaikeinta on ehkä malttaa odottaa taas sitä aikaa kun tietää kumpi sieltä on tullakseen, polttelee nimittäin vähän näppejä tuolla vauvan vaate osastolla :D Laskettu aika on tällä hetkellä 7.4. tarkemmin tiedän kun ollaan käyty ultrassa, mutta mikä erikoisesti minut yllätti on se että np-ultra tehdään vasta 12-14 viikolla, milloin se on muuttunut? Ennenhän se tehtiin ja oli tehtävä ennen 12 viikkoa :O

Ainiin käytiin me kattomassa yhtä neliötäkin, perjantaihin mennessä meidän sit pitäis kuulla että onnistiko meitä vai ei, toivon kyllä tosissaan että saatain se asunto, tää kaksio on todellakin liian ahdas. Oon jo niin paljon suunnitellut mitä mihinkin huoneeseen tulee, millasia verhoja ompelen ynm, ja olis kiva saada sara oppimaan nukkumaan omassa huoneessaan. Meillä on myös potta koulu käynnissä ja ihan hyvin on alkanu, enitenhän se on kiinni melkein omasta motivaatiosta ja jaksamisestaan, saako sen lapsen potalle vai ei ;)

Hyvät syyspäivän jatkot kaikille, pahoittelen jos on paljon kirjoitus virheitä. Nää pika postaukset ei oo kovin helppoja kun lapsi haluaa samaan aikaan leikkiä äitin kanssa :D

Onnen humua

Tällä viikolla riittäisi tehtävää vaikka kuinka kun on järjestettävänä meidän neidin 1-wee juhlat joita juhlitaan sunnuntaina herkkujen ja lahjojen kera. Uskomatonta ajatella että siitä on kohta vuosi! huh ja niin paljon on mahtunut tähän pieneen lyhyeen aikaan. Sara on taas oppinut kauheesti uusia sanoja joten olen hieman eri mieltä siitä kun sanotaan jos lapsi lähtee aikaisin kävelemään, jää kieli maton alle. Tätä en ole ainakaan meidän tytön kanssa todennut.

Iltapäivällä olisi tarkoitus lähteä ystäväni ja kummitytön kanssa Leikkipuistoon ja Sara tottakai tulee mukaan :) Vähän raitista ilmaakin, tosin sää petti eilen aika pahasti ikkunasta katsottuna ja minulle tulikin kylmä kun oli liian vähän päällä.

Odotan malttamattomana ensi torstaita, ensimmäinen äitiysneuvola olis siis kyseessä, kun alkais olla 10 viikkoa täynnä. Niin siis olen RASKAANA! Alku on mennyt hyvin, väsymys tosin on ollut ihan hirveetä ja pahoinvointi ollut jatkuvaa, mutta en ole siitä sen pahemmin jaksanut valittaa koska tätä niin kovasti odotettiin, Huh outoa että sarasta tulee alkukeväästä isosisko! Voitte vaan kuvitella miten paljon kysymyksiä ja ajatuksia taas mun päässe myllertääkään. Mietin jatkuvasti olenko sitten yhtä hyvä äiti Saralle? Ei kai Sara tunne oloaan ulkopuoliseksi, kaikki tuollaiset kysymykset askarruttaa ja pelottaa, vaikka uskon kyllä olevani hyvä äiti kummallekkin.

Heippa dei

maanantai

Heissan!

Ilma näyttää taas syksyisen kolealta katsellessani tässä olohuoneen ikkunasta pihalle ja miettiessäni omaa ja tytön vaatetusta päivälle kun lähdetään kaupungille kietelemään :) Neiti kävelee jo hirmu vauhtia, miltein jo juoksee välillä. Filmtownissa toissa iltana meinas tulla leffoille uus järjestys kun neiti otti omat jalat alleen, siinäpä ei sitten paljoa keskitytty leffa valintaan joka oli loppujen lopuksi ihan hyvä, vaikka en enää nykyään kamalasti kauhu-elokuvista pidäkkään.

Tänään olis sitten miehen synttäri päivä, kai sitä on jollain tavalla hemmoteltava kun se töistä kotiutuu, tosin Sara ei ole ikinä edes samaa mieltä asiasta jos äidin ja isän pitäisi halata keskenään, meillä on nimittäin samointein pikkutyttö kans välissä halimassa.

Viikonloppu meni oikeestaan rauhallisissa merkeissä ihan kotosalla, perjantaista en edes viitsi mitään kirjoittaa, toimin nääs juoppokuskin tehtävissä, huoh! Eilen mun pikkusisko ja pikkuveli tuli yökylään, ennen kuin huomenna palaavat takaisin koulu aherruksen pariin. V aloittaa jo ykkös luokan ja P menee kolmannelle luokalle! Nopeesti aika menee vaikka muistan elävästi päivät kun sain uuden pikkusiskon ja pikkuveljen kotiin :)

Nyt tämä väsynyt onnellinen äiti lähtee laittamaan itseään kuosiin jotta pääsee raittiiseen ilmaan tuulettumaan!

Ps. Melkosen turha postaus :D

Ensimmäinen vuosi

Mulla on niin haikea olo tullut itselleni kun olen miettinyt saran 1-vuotis syntymäpäivä juhlia. Muistan edelleen saran syntymän kun eilisen päivän. Miten paljon iloa, onnen kyyneleitä, itkua, ylpeyttä, rakkautta ja kaikenlaisia tunteita onkaan tähän vuoteen mahtunut. Enää en edes osaa kuvitella elämää ilman lapsia, en muista miltä tuntuu nukkua aamulla pitkään, no nykyään saan syödä jo sentään ruokani lämpimänä.

Miten onkaan ensihymystä, jokeltelusta, ryömimisestä ynm tullut unohtumattomia muistoja joita jaksan aina muistella ja keskustella kaikille näistä jo kyllästymis pisteeseen asti. Vuosi on mennyt niin nopeesti, Neiti päätti jo kontata 5 kk iässä, 6kk iässä noustiin jo ensimmäisiä kertoja seisomaan 7 kk iässä käveltiin tukea vasten. Ja nyt 11kk vanhana meidän tyttö kävelee ja osaa paljon eri sanoja, nyt on alkanut tosisaan tuntumaan että vauva-aika on ohi. Ymmärrän paljon paremmin sitä kun kaikki toitottaa nauti vauva ajasta niin kauan kuin voit, se menee niin nopeesti!

Hampaitakin tuohon pieneen suuhun on kertynyt jo 10 kappaletta. Luojan kiitos kyllä ei ole niillä pahemmin meitä purrut. Lyömis vaihe oli mutta alkaa olla onneksi jo melkein taakse jäänyttä aikaa, eikä neiti enää ihan nin paljon tarraa hiuksistakaan kiinni. Mutta ainakin voin sanoa että tänä samaisena vuonna olen saanut elämältäni eniten, mitä olen tähän mennessä saanut. Onhan se joskus kiva muistella vanhoja reissuja ja hölmöilyjä ystävien kanssa, mutta ei se ole samalla tavalla niin ihanaa kuin mitä omalta lapselta saa.


Ps. Tekisi taas mieli kävellä apteekkiin ostamaan raskaustesti kun menkat on muutaman päivän myöhässä, mutta maltan odottaa vielä viikonlopun yli. Luultavasti vielä tihrustan itkua, mutta toivon niiin paljon että nyt olis vihdoin tärpänny :)

Surujen aikaa

Viime postauksesta onkin vierähtänyt jo pitempi tovi. En vain ole saanut itsestäni irti sitä vertaa että olisin saanut minkään laista tekstiä aikaiseksi.

Juhannus meni niin kammottavissa merkeissä kun veli oli auto-onnettomuudessa ja ihan tosissaan silloin ajattelin siellä onnettomuus paikalla että mulla ei ole kohta enää pikku veljeä. Se alle 100km ajo matka ambulanssin perässä tuntui varmaan elämäni pisimmältä automatkalta tähän mennessä, vieläkun äiti huutaa hysteerisenä vieressä. Tästä kuitenkin selvittiin lievin vammoin ja sain pitää pikku veljeni. Kuitenkin tämän tapahtumaan jälkeen nukuttuani 2 tuntia äiti soittaa, että on tullut aika käydä hyvästelemässä ukki sairaalassa jos meinasi vielä sen pystyä näkemään.

Nähtyäni hänet sairaala vuoteella haukkomassa maskin kanssa henkeään, purskadin itkuun ja siinä vaiheessa varmasti kaikki me ajateltiin että hänen on aika päästä parempaan paikkaan ilman noita kärsimysiä ja kipuja. Itku kurkussa sopersin varovasti ukille että: olet minulle rakas!, kyyneleiden samalla tippuessa hänen olkapäilleen. Kukaan ei haluaisi kenenkään nähdä kärsivän niin, illalla tulikin sitten puhelu, nyt se oli nukkunut pois.

En tiedä edes miten kauan itselläni meni hyväksyessä ja ymmärtäessä koko asia. Sara piti minut kyllä hyvin pystyssä ja monesti päivällä ei ollut edes aikaa rypeä surussa ja ikävässä. Tuntuu että minulla on tullut se vasta nytten vaikka hautajaisistakin on jo muutama viikko aikaa. Onneksi kukaan ei voi viedä minulta niitä ihania muistoja meidän yhteisistä reissuista ja lapsuuden ajoista joita sain ukin mukana kulkea ja jossain sisimmässäni uskon ja toivon että hän seuraa ja katselee meidän läheisten elämää sieltä jostain.

Noh mutta ikävämmistä asioista iloisempiin, sara täyttää jo alle kuukauden päästä vuoden, kovalla pohdiskelulla olen jo päättänyt että juhlat järjestetään oikeana syntymäpäivänä, siinä minulla sitten riittääkin hommaa ensi kuuksi.

Sara kävelee jo, tosin ei vielä ihan täysi päiväisesti mutta paljon kuitenkin päivässä, sanoja tulee kanssa tosi paljon tai sitten neiti näyttää aina sormella minulle mitä tarvitsee jos äiti ei puheesta vielä ymmärrä. Nyt ollaan oltu vähän kuumeessa mutta näyttäis jo tänään elämä voittavan eikä minua herätetty viime yönä kertaakaan aikaisempana yönä kun noustiin tunnin välein ylös. Että tälläistä tänne meille :)

Duha nenät!

Täällä sitä joka ikinen meidän pikku perheestä kärsitään siitepölyn aiheuttamista ongelmista, tosin minä ehkä kärsin vähiten. Mielelläni ottaisin saralta tuon nenän tukkoisuuden pois mutta ei se taida onnistua. Mies sentään saa jo jotenkin henkeä kun vaihtoi allergia lääkkeet toisiin.

Yöt on siis ollu aika takkusia, ollaan yritetty ottaa vähän höyry hengitystä kylpyhuoneessa ja käytetty myös keitto suola tippoja. No juu onhan noista jonkinlaista hyötyä, mutta eihän ne kovin montaa tuntia auta. Nyt vielä lääkäri antoi ohjeeksi että ei mielellään pidettäis ikkunoita auki ja lasta ei kannata nukuttaa ulkona laisinkaan, voimme siis kuitenkin ulkoilla ja hullukshan minä tulisin jos istuisin täällä 4 seinän sisällä.

Tänään olenkin lähdössä kuopion tivoliin 2 pienimmän sisaruksen kanssa, eivät kuulema kelpuuttaneet ketään muuta kuin minut mukaan :D Tosin olenhan minä nyt antanut niillekkin enemmän huomiota ja leikkiny niiden kanssa, ehkä se vaan tulee sitä kautta kun teen sitä päivät kotonakin.

Olen jo kauhuissani tulevasta kesästä, kaikki öttiäiset on liikkeellä ja en pidä niistä yhtään. Povaavat vielä ennätyksellistä punkki kesääkin joten on oltava tarkkana tuon neitokaisen kanssa kun se kesällä tuolla pihalla viilettää, toivotaan että selvitää ilman punkkeja, saisin varmaan sellasen kohtauksen siitäkin että ajaisin ensi apuun, hyi!

Olimpas muuten eilen tunnin pihalla ja nyt on jo kunnolliset rusketus rajat ylä kropassa, en kehannut kuitenkaan vielä bikinit päällä hillua tuolla pihalla ;D

Oikein aurinkoista keskiviikkoa kaikille!

enää ei nurmikko pelota :)

kaikki maasta löytyvät heinät sun muut olis maistunu toosi hyvältä :D

TOIVEPOSTAUS: Synnytys kertomukseni

Minulla alkoi supistukset joskus yöllä, kävelin ympyrää meidän asuntoa kun en pystynyt olemaan paikoillaankaan, simo nukkui vielä tällöin. Soitin äidille muistaakseni puoli 3 aikaan ja hän lähti sitten tulemaan meille. Nappasin laukun matkaan ja eikun kuopioon päin. Pysähdyimme kerran matkalla jotta sain vähän jaloitella, simo ajo välillä kauheen kovaa kun se luuli että synnytän matkalla. Sairaalalle saavuimme 03:37  26pvä elokuuta eli päivän ennen laskettua aikaa. Kivun lievitykseen käytin ensin vain eri asentoja ja palloa. Sen jälkeen siirryin altaaseen jossa viivyin tunnin ajan. Allas kyllä nopeutti synnytystä aika paljon ja hillitsi ensin kipuja melko hyvin.

Tämän jälkeen kokeiltiin lämpö pusseja mutta en kokenut saavani niistä minkänä laista apua. Sen jälkeen simo koitti hieroa minua selästä mutta kiukustuin vain siitä :D Simo ja äitini lähti tässä välissä kahville kanttiiniin kun minulle  kokeiltiin aqua-rakkuloita mahaan, hyi en halua niitä ikinä, se sattukin vielä enemmän melkein mitä supistukset oli. Kalvot jouduttiin puhkaisemaan koska lapsi vesi ei itsestään mennyt. Kokeiltiin vaihteeksi pudendaalipuudutusta, en suosittele kellekkään se siis laitetaan sinne alas ja sattuu niin hemmetisti ja vertakin roisku jonkun verran. Olin jo pitkään pyytänyt epiduraalia, odotin 2,5 tuntia anestesia lääkäriä mutta ei sitä näkyny. Lopulta sain spinaalipuudutuksen sen jälkeen olin kuin taivaassa, ehin levätä puol tuntia kunnes pääsin tosi toimiin ;) Ponnistus vaihe kesti 16 minuuttia, se aika meni kyllä hetkessä tai ainakin jälkeen päin tuntuu siltä.

Loppujen lopuksi syliini nostettiin kello 11.16 ihana pieni tyttö painoa oli 3675g. Sain pidellä saraa tunnin rinnalla, tyttö imi tissiä heti kun ammattilainen. Sen jälkeen menin suihkuun ja isi pääsi pitelemään tyttöä sylissään, sara kyllä kakkas heti isänsä päälle.

Kotiin päästiin sitten kahden yön jälkeen ja toisena yönä meillä oli perhehuone. Pidin saraa vieri hoidossa ympäri vuorokauden, en tuntenut tarvetta vauvalaan. Eikä sitä oikeen itse osannut sairaalassa tehdä muuta kun ihailla sitä pientä kääröä, unesta viis.

Tuo oli elämäni onnellisin päivä ja ei jäänyt synnytyksestä kammoja, voisin mennä vaikka samoin tien uudelleen ;)

Minun ja simon tarina

En edes viitsi kertoa miten tapasimme koska se oli ehkä kauhein tapa mitä voi toivoa. No mutta kuitenkin aloimme simon kanssa pyöriä yhdessä toukokuun 2010 lopulla ja virallisesti aloimme seurustelemaan kesäkuun 8 pvä jos ihan oikein muistan. Olimme ennen tätä viikon simon mummon luona tekemässä "töitä". Oltiin hevostalleilla ja millon missäkin mättämässä puu kuormia sun muuta vastaavaa. Olimme alusta asti yhdessä kellon ympäri, kuvioissa oli kyllä aika vahvasti mukana myös kuningas alkoholi, oli nimittäin myös pirun kuuma kesä. Vietimme oikeestaan koko kesän vesillä ja yövyimme aina jossain saaressa teltassa, joskus kahdestaan ja joskus kavereiden kanssa. Voi sitä ensi huumaa mikä silloin olikaan. Simo lähti sitten samaisena vuonna inttiin oisko se nyt ollut sitten heinäkuun alkua. Se tuotti meille vaikeuksia ja meillä kummallakin oli vaikeuksia, molemmat töppäiltiin, mutta onneksi jotain loppujen lopuksi opittiin. Jossain vaiheessa me sitten oltiin erossakin vähän aikaan, mutta saatiin onneksi asiat kuntoon.

Sitten tajusinkin 2010 joulukuussa olevani raskaana, lapsi ei ollut suunniteltu. Miehen oli ensin vaikea sulattaa asiaa että meistä tulee nuorina vanhempia mutta kuitenkin 3 kuukauden sulattelun ja yhteen muuton lomassa, minun mahan kasvaessa ja ultra äänien tullessa hän alkoi lämpenemään asialle. Tuolloinkin meillä oli vielä vaikeuksia ja minulla oli tosi voimakkaita tunne myrskyjä noihin aikoihin, tuntui kun ei oli pystynyt hallitsemaan kehoaan, vietinkin paljon sitten aikaa vanhempieni luona. Kihloihin mentiin tammikuussa 2011. 20 pvä.

Pikku hiljaa alettiin etsiä lapselle tarvikkeita ja tehtiin meidän kodista enemmän molempien näköinen, okei ehkä mä en ihan kaikkeen suostunu ;) Perjaatteessa tää vähän kuulostaakin siltä että kaikki on tapahtunu aika nopea tempoisesti, mutta ehkä se on kohtalon tarkoitus. Sitten kävikin ilmi että samasta talosta vapautuu isompi ja kauniimpi asunto, joten me vielä muutettiin uudestaan heinäkuun lopulla, tosin ihan hyvä jälkeen päin ajateluna ei me oltais mitenkään mahduttu asumaan aikaisemmassa asunnossa.

Pitkän odotuksen jälkeen sara lähtikin syntymään 26 pvä elokuuta (tästä enemmän synnytyskertomuksessa). Se oli meidän elämän onnellisin päivä. Muistan vielä miten molemmat me kyynelehdittiin onnesta ja ylpeydestä, miten kaunista me saatiinkaan aikaan :)

Olen ylpeä siitä miten hienosti simo on osallistunut alusta asti vaipan vaihtoihin, kylvetyksiin sun muihin. Ainoita ongelmia ehkä oli yö valvomisien kanssa, jotka loppujen lopuksi hoidin yksin. Lapsi on ennestään vahvistanut meidän parisuhdetta. Nykyään me käydään aina yhdessä juhlimassakin jos lähdetään viihteelle. Osaan arvostaa parisuhdettamme. Simo ja sara on parasta mitä mulle on koskaan tapahtunut ja ne sai minun elämän oikeille raiteilleen. Ongelmia on ollut mutta niistä on selvitty. <3

Teini vuoteni

Kyselyn päättyessä kävi ilmi että eniten äänestettiin toive postauksessa tätä joten aloitampa nyt kertomukseni siitä kun aloitin 7 luokan.

Kun aloitin ylä-asteen oli vielä toditukseni hyvä kaikki numerot oli 10-8. No ensimmäinen puoli vuottakin meni vielä hyvin ja väli-todistuksen numerot oli hyviä, se on jäänyt mieleeni että ruotsin numerokin oli tuolloin 9, pidin ensi alkuun ruotsista. No aloin kuitenkin tuolloin enemmän kiinnostua kavereista ja kylillä riiamisesta kun kotona olemisesta ja läksyjen tekemisestä. Kokeisiin luku jäi kokonaan, numerot alkoi tippumaan ja poissa oloja kertyi. Tuona samaisena vuonna maaliskuussa olin myös nuori ja tyhmä aloitin nimittäin tupakan polton, jota olen katunut siitä asti kun sain jotain järkeä päähäni hormoni myrskyjen jälkeen. Senkin luultavasti aloitin vain pysyäkseni mukana porukassa ja kulkisin hyvin massan mukana. Osa kavereista oli myös monta vuotta vanhempia kuin minä, joukossa oli myös täysi ikäisiä. Pikku hiljaa kuvioihin astui myös alkoholi.

No sen sitten tietää miten nuoren tytön viikonloput meni. Kuukausi rahat meni kaljaan ja tupakkaan, aloin kärähtää asiasta myös kotona, vanhempani ei todellakaan ollut sokeita asian suhteen. En noudattanut kotiin tulo aikoja, vaan jäin luuhamaan yö myöhään kylille ja muistampa muutaman reissun kun meidän mutsi tuli hakemana meikäläistä kotiin ihan pirun vihaisena! Istuin jatkuvasti koti arestissa. Ja kyllähän te voitte kuvitella että sen ikäistä tyttöä myös kiinnosti pojat. Olin nuori ja tyhmä riiailin milloin kenenkin pojan kanssa. Luulin myös silloin olleeni masentunut vai liekkö se kuuluneen vaan siihen ikään.

Muistaakseni kahdeksannella luokalla aloin seurustelemaan täysi-ikäisen pojan kanssa, jota pidän myös ensi rakkautenani. Olimme yhdessä useamman vuoden en muista tarkalleen mitään pitkään. Alkoholi oli edelleen viikonloppuisin mukana kuvioissa mutta rauhotuin kuitenkin aika paljon. Asuimme myös silloisen kumppanin kanssa vajaan vuoden vanhempieni luona.

No sitten ammattikoulun aloittaessani muutin omilleni 16 km päähän vanhemmistani tänne pikkuiseen kaupunkiin. No siitähän se sitten lähti, meininki oli aina: MEIL ON KOTI_BILEET!  Päästin sisään kotiini aina myös sellaista porukkaa joka ei todellakaan osannut käyttäytyä niinkuin piti, joten varoituksia sateli, en onneksi kuitenkaan häätöä missään vaiheessa saanut. Ammattikoulustakin alkoi tulla poissa oloja jumalattomat määrät, ja mä vaan biletin. Olin silloin myös masentunut aika pahasti ja tuli tehtyä tosi typeriä ratkaisuja joka olisi voinut koitua kohtaloksi. Mutta huumeisiin en ole koskaan koskenut enkä koske, ne on ehdoton EI  nyt ja aina.

Jossain vaiheessa kuitenkin pääsin yli masennuksestani. Aloin seurustelemaan simon kanssa 2010 vuonna, silloinkin meni vielä aika lujaa oikeastaan siihen asti kun raskaaksi tulin. Sen jälkeen elämäni onkin ollut täysin erinlaista. Mutta voin sanoa että nykyään elämästä voi nauttia, ilman jatkuvia morkkiksia, krapulaa ja idioottimaisia töppäilyjäni. Olen oppinut arvostamaan vanhempiani, perhettäni ja etenkin PARISUHDETTANI.

Joskus tuntuu että menneisyys seuraa perässä, mutta onneksi en enää elä siellä. Ainakin ne jotka minut tuntevat, tietävät että olen virheistäni oppinut.

Ps. tästä olisi saanut vaikka millaisen romaanin mutta en kehtaa tylsistyttää teitä. Tässä nyt jonkin laista makua siitä. Olen siis elänyt aika perus teini vuodet kaikkine tunne myrskyineen! Pahoittelen jos on kirjoitus virheitä :)

Ystävyyden välirikko

Tänä aamuna maatessani hieronta pöydällä, purin hammasta yhteen kun käsittely ei vieläkään kovin ihanteelliselta tuntunut. Kuitenkin tämän tunnin aikana jonka hoito kestää ehtii miettiä paljon asioita. Olen jo pitkään ikävöinyt erästä ihmistä joka oli minulle yksi parhaimmista ystävistä. Meillä meni välit poikki noin vuosi sitten kun olin viimeisilläni raskaana. Ja välit on jälkeenpäin ajatellen menneet ihan typerän asian takia.

Monesti pysähdyn miettimään meidän yhteisiä metkuja. Henkeviä keskusteluja, illan istujaisia, biletys reissuja, yhteisiä hetkiä hänen lapsen kanssaan ynm. Olimme kuin paita ja peppu ennen väli rikkoa. Pystyin aina soittamaan tai menin käymään kun mieltä vaivasi jokin asia tai tuleva äitiys pelotti, olihan hän itsekkin kokenut joskus ne samat tunne väristykset. Hän oli se joka oli paikalla kun plussasin saran ja oli minun kanssa hyppimässä fiiliksissä että sieltä se pikku "nestori" tulee.

Viihdyin hänen seurassaan, vaikka ollaankin aika erinlaisia. Hän on myös aika tempperamenttinen, mutta vasta kohdat vaan täydensi toisiaan. Luonteesta löytyy myös pitkä vihaisuus, ehkä tämän takia en rohkene ottaa yhteyttä jos saisimme puhuttua asiosta ja ehkä voisimme olla taas ystäviä. Monesti illalla sängyssä mietin mitä hänelle kuuluu, onkohan kaikki hyvin. Pysähdyn silloin tällöin katselemaan meistä vanhoja valokuvia ja miettimään niitä hauskoja tilanteita kuviin liittyen. Voi tätä ikävän määrää, silti aina itse ajattelen että tuskin hän edes muistaa enää olemassa oloani tai miettii mitä minulle kuuluu.

Oletteko koskaan joutuneet samankaltaiseen tilanteeseen? Oletteko saaneet tilanteen korjattua?

pelottava aamu

Tänään olen taas pirteämmällä päällä kuin eilen, eikä kaikki enää näytä niin mustalta. Vaikka tosin olen aika väsynyt neljän tunnin yö unien jälkeen. KYLLÄ meillä on täällä hammaskiukkua liikenteessä taas, en ole enää edes varma montako noita hampaita suussa on ja montako niitä on tulossa, neuvola lääkäri vaan totes että useempi niitä on tulossa. Siis täh kasvattaako meidän tyttö nyt hetkessä kaikki hampaansa suuhun. Ei se ole helppoa aina tuo lapsenkaan elämä, ja ainut turva silloin kun sattuu tai tuntuu ikävältä on oman äitin lämmin ja turvallinen syli.

Tänä aamuna oli kolmas fysioterapia käynti, tällä kertaa paikat oli taas paljon kipeämpänä, mistähän johtuis? Ei ainakaan kahdeksan kilosen hammaskiukuttelihan uneen tuudittamisesta :D No juu mutta lädin tossa 8 aikaan aamulla kävelemään sinne fysiokeskukseen, näin jo kaukaa että kadulla kävelee humalaisen näkönen mies tai ainakin sen kävely oli vähän epävarman näköstä, menin sitten toiselle puolelle tietä jalka käytävälle. Kun mies oli mun kohdalla se alko ensin: Kato lehmä. Minä katoin vähän aikaa ja lähin nopeesti jatkamaan matkaa. Sen jälkeen mies vielä huuteli jotain "vitun huora" " ei mulla ole lähestymis kieltoa sua kohtaa" ja jotain tällästä. En tuntenut kyseistä henkilöä. Soitin sitten paniikissä hätäkeskukseen, en edes muista kunnolla mitä sanoin, ainoastaan sen että mun piti kuvailla tuntomerkkejä ja mua kiitettiin soitosta. Poliisit ajo 2 minuuttia ennen tapahtumaa meidän ohi. Se varmaan sekotti mut johonkin toiseen henkilöön tai sit sillä ei vaan ollu kaikki muumit laaksossa, mutta kyllä mua pelotti kun ajattelin että se tulee kimppuun, toivottavasti virkavalta sai sen sitten kiinni. Välillä tuntuu että uskaltaako kohta enää ulkoilla lapsen kanssa kun ei tiedä mitä edessä päin odottaa.

Ps. Muistakaahan äänestää toive postaus kyselyssä. Äänestys päiviä jäljellä enää 4, sen jälkeen alan toteuttaa toivotuimmassa järjestyksessä.



Oikein mukavaa Perjantai päivää kaikille! 

huonoja fiiliksiä

Bloggauksen osalta on ollut taas hiljaista, jotenkin en vain ole saanut itsestäni mitään irti kun on ollut niin paljon kaikkea muuta häslinkiä, varsinkin myös ikävää sellaista.

Vappu tuli ja meni, no joo oli ihan hauskaa, mutta yhtä hyvin tuon päivän olisi voinut viettää kotonakin kun kavereiden kanssa. Vappu päivänä lähdettiinkin sitten tytön kanssa vanhempieni luo yökyläilemään, viime yökylä reissusta olikin jo aikaa ainakin yli puol vuotta jos nyt ihan oikein muistan. Kyllä vanhempien luo on aina niin ihana mennä kun siellä on aina aivan ihanaa ruokaa, mun isä on ihan paras kokki! (ei ole kyllä ammatiltaan kokki) Sai olla vähän kuin hermo lomalla :)

Seuraava päivä menikin sitten vähän ikävemmissä tunnelmissa, kun äitini, hänen sisko, mummi ja ukki lähtivät kuulemaan lääkäriin, onko ukin kasvain pienentynyt. No hoidot nyt ei sit kuitenkaan ollu tehonnu ja siellä sit selvis vielä että hänellä on myös keuhko veritulppa, lääkärikin ihmetteli miten edes ukki on vielä hengissä. Joten tällästä täällä.

Tänään sain autokoulun teoria kokeen läpi, se ehkä sitten hieman mieltä piristi. Ja nyt on koko koulu maksettu, huh huh on sen takia pitänykkin kärsiä! Mutta tyttö sai raivarit joten on palattava sorvin ääreen! Heippa dei

Asunto kuumetta on liikenteessä

Tämä päivä onkin mennyt siivotessa. Olen vasta nyt huomannut itsessäni sen piirteen että vaadin kodin siisteydestä eri tavalla kun ennen. Kun istuu viikot kotona tytön kanssa haluaa että asunto on siistissä kunnossa jotta siellä viihtyy. Ja tottahan se on että lapsen kanssa on helpompaa siistissä asunnossa, varsinkin nyt kevään ja kesän aikaan on pakko imuroida joka toinen päivä jotta pikku neidin ravintoon ei kuulu pikku-kivet sun muut. Ainut ongelma meidän 50 neliön asunnossa on tilan puute. Kaappi tilaa on aivan liian vähän, lelulaatikkojakin pitäisi lisätä ostos listalle. Silti olemme päättäneet asua tässä pienkerrostalossa vielä kesän loppuun asti koska tässä on aivan ihana naapuruston ilma piiri ja tavallaan oma piha niinkuin OK-talossakin. Meidän piha on tosi kaunis kesäisin kun Ala-kerran Liisa (nimi muutettu) laittaa pihaan aina keväällä kukka istutuksia ja pitää pihan siistinä. 

Tosin minulla on silti kamalan kova asunto kuume. Haaveilen jostain kivasta kolmiosta, jotta saataisiin lasten huonekkin erikseen. Ehkä kaikki lelut ei sitten veisi puolta meidän olo huoneesta, vaikka tietäähän sen että lapsi silti roudaa leluja eri huoneisiin niinkuin nykyäänkin, joskus olen jopa löytänyt meidän "sauna korista" palikoita sun muuta. En halua lasten huoneesta perus vaaleanpunaista, pinkkiä tai sinistä vaan neutraaleilla väreillä sisustetun huoneen ja toisaalta onhan se ihana vielä aamulla herätä siihen kun pikkuiset nappi silmät tuijottaa äiti ja suu kääntyy leveään hymyyn. Sekin hyvä puoli pienessä asunnossa on ettei tule niin helposti ostettua turhaa tilpehööriä koska ne ei mahdu mihinkään. Pitäisi ehkä keksiä siksi ajaksi järkeviä säilyttämis keinoja leuluille ja muille tavaroille. 

 Pienet vauvan vaatteetkin on pakattu äitiys-pakkauksen laatikkoon, koska en raaski vaatteista luopua miettien seuraavia tulokkaita. Ja olenkin suoraan raaskinut heittää huonokuntoiset ja tosi kulahtaneet vaatteet roskikseen. Enkä viiti viedä noita vintille kun tiedä sitäkin millaisia elukoita siellä asustaa. Ehkäpä jätän nämä asunto haaveet vielä odottamaan syksyä ja asunto esittelyjä.

Hyvää päivän jatkoa täältä harmaasta ja sateisesta pohjois-savosta!

Ps. Vastailkaahan postaus ehdotus kyselyyn, toteutan postaukset siinä järjestyksessä mitä on eniten toivottu kunhan äänestys päättyy.

pps. Kunhan 30 lukijaa kertyy voisi ollakkin arvontaa luvassa ;)

Fysioterapiaa

Tänään tosiaan kurvasin kahdeksaksi aamulla fysioterapiaan. Ensinnäkin oli todella mukava fysioterapeutti jonka kanssa keskustelu sujui luontevasti. Ensin keskusteltiin minun ongelmastani niska ja hartia seudun osalta ja osoittautui myös terapian aikana että minulla on selkäkin jumissa, josta on myös johtuneet rintalastan alueella olevat  kivut. Hieronta sattui välillä aika kovaakin, mutta tuntui myös välillä mukavalta. Sain muutamia neuvoja nyt alkuun miten voin päivän mittaan venytellä ja rentoutta hartioita ja niskoja. Huomenna voi kuulemma olla paikat aika kipeänä koska en ole ennen ollut tälläisessä käsittelyssä. 

heh, kokeiltiin peruukkia :D

Tämä fysioterapeutti myös muistutti että on tärkeää kiinnittää huomiota vaunuillessa tai rattaillessa siihen ettei jännitä liikaa hartioita ja niskoja. Siitä olenkin pitänyt huolen ja siitä nuo meidän vaunut on ainakin ihanteelliset kun se säädettävä työntöaisa, jota ei muuten kaikissa vaunuissa ole, siitä meitä muistuteltiin jo aikanaan lastentarvike liikkeessä. Ensi maanantaina on seuraava aika, saas nähdä nyt tässä aikanaan saanko apua ongelmiini ja herkiääkö päänsäryt pois. Minua myös kehoitettiin harrastamaan keppi jumppaa tai punteilla nostoa jolla voisin pitää huolta noista kyseisistä lihaksista, niin ne ei ehkä yhtä herkästi menisi enää jumiin.

Asiasta viidenteen autokoulu alkaa vihdoin ja viimein olla loppu suoralla, ainut ongelma joka minulla on: en luota itseeni tarpeeksi, tiedän mitä teen mutta silti kysyn teenkö asian näin. Olen kyllä aina ollut samanlainen tein sitten mitä tahansa asiaa, osaan asiat mutta en luota itseeni. Ehkä tässä on hyvä tilaisuus päästä tuosta ominaisuudesta eroon jos vaikka ymmärtäisin että minä osaan ja teen juuri niin! 

Huomenna sara täyttää jo hurjat kahdeksan kuukautta, APUA mihin tää aika on menny. En voi käsittää että aika menee näin hurjaa vauhtia. Kohta pitää alkaa jo suunnittelemaan suuria !-vuotis syntymäpäivä juhlia, tarkoitus olisi ainakin alkaa harjoittelemaan kakun tekoa, haluan hienon täyte kakun enkä vain perus kakkua. Osaan siis tehdä täyte kakun mutta haluan oppia koristelemaan kunnolla, täytyy varmaan alkaa netistä selailemaan ohjeita ja eikun harjoittelemaan. 

Millainen kakku teillä on ollut lasten synttäreillä tai omillanne? 

Oikein mahtavaa keskiviikko päivää teille! :) 

Ps. Sara on oppinut sanomaan nyt myös hei hei :)

kevät väsymys?

Taas on päässy vierähtämään aikaa viime postauksesta. Mulla on vissiin jotain kevät väsymyksen tapaista ja saran hampaiden tulon takia on tullut taas valvottua, joten ei rahkeet riitä mihinkään. Stressiä on edelleen vähän jos jostakin asiasta.

Tänään oli Saran 8 kuukautis neuvola. Neiti oli aivan ihanan reipas vaikka olin etu käteen kuvitellut tytön huutavan kurkku suorana. Saralle oli painoa kertynyt 8300g ja pituttaa 68,9 cm. Senhän te jo tiesittekin että sara osaa ryömiä, kontata ja seisoa tukea vasten. Tiesin kyllä jo ennen neuvolaa ettei sara ainakaan ole kehityksessä jäljessä. Ja kaikki muutkin asiat oli onneksi hyvin.

Mulla on ollu ihan ihmeellistä etovaa oloa koko aikaa nyt jonkin viikon ajan, väsymys johtuu kyllä valvomisesta. Menkka kipuja on ollut kans pari viikkoo vaikka ei niitä oo kyllä vielä näkynytkään. Turhapa tuo on vielä testaillakkaan kun ei ole edes kuukautisen myöhässä.

Ihanaa kun välillä on ollut niin kesäiset kelit ja on päässyt hyvillä mielin ulkoilemaan. Joka päivä melkein kyllä muutenkin ulkoillaan jo ihan saran takia mutta se on välillä itselle pakko pullaa lähteä vaunuilemaan kauheeseen räntä sateeseen. Nyt ei oo kyllä tapahtunu mitään muuta, päivät on oltu tytön kanssa kaksistaan kotona kun mies on töissä. Huomenna on muuten ensimmäinen fysioterapia niiden niskahartia ongelmien takia joten voisin siitä sitten postailla tuntuuko vielä miltään :)

Nyt minä lähen kiitämään autokoululle päin taas vaihteeksi. Oikein mukavaa tiistai päivää kaikille!

rähmä keli

Voi ei miten rähmä ilma taas tulikaan, just kun ehti päästä kesä fiilikseen pihan ollessa jo kuiva. No mutta mulle ei ole kyllä suoraan sanoen tapahtunu mitään parin päivän sisällä. Tänään olin suorittamassa liukkaan-ajot ja oli ihan sika kivaa, vaikka mies oli pelotellut mut jo pakokauhun valtaan, kuitenkin se oli ihan nössöä verrattuna minun ajatus kuvaani koko asiasta. Ehkä mun ei aina pitäis uskoo kaikkee mitä tuo ukko sanoo.

Sara vetää jo toista tuntia untapalloon, varmaan raukalla oli rankka aamu kun äiti olikin hävinny jo ennen kun toinen heräsi yöunilta, mutta hyvinhän tuo oli selvinny tätin kanssa sillä aikaa niinkuin aina. Pikku muru on oppinut kunnolla sanomaan äiti, sitten sillä jääkin välillä levy päälle :D Syömistäkin ollaan harjoiteltu, tosin aamupuurot löytyi aika lailla keittiön verhoista, mutta haitanneeko tuo. Ne saa pestyä nopeesti!

Käytiinkin eilen morjestamassa kummi-tyttöni ja taas hänen äitinsä on meidän tytön kummi. Molemmat tytön tylleröt oli aika mustiksia äideistään mutta hyvin selvittiin. Sara oli uskomattoman reipas tyttö, kun olin etu käteen ajatellut että varmasti se vaan huutaa eikä suostu leikkimään lattialla ollenkaan. Vierastus on aika lailla taakse jäänyttä elämää, hyvä niin.

Mutta palataan astialle kun mun päästäkin irtois jotain muuta kun hömpän pömppää :D

pullantuoksuinen(ko) koti-äiti?

Onkohan minusta sittenkin kehkeytymässä pullan tuoksuinen koti-äiti, vaikka kovasti sitä asiaa kieltelin silloin kun aloin esikoistamme odottamaan. Muistan edelleen miten hoin silloin sitä ettemme varmasti ole lapsen kanssa koko ajan kotona ja liikumme paljon, en ole ainut joka hoitaa kotia ja että mieskin saa tehdä osan koti-töistä. Etten leipoisi pullaa ja näyttäisi räjähtäneeltä. Silti olen taas koko viikonlopun laittanut kotia ihmismäiseen kuntoon jotta minulla on mukava olla ensi-viikolla kun mies on töissä. Kohta alan leipomaan marjapiirakkaa jotta mies saa sitäkin vähän evääksi töihin.

Luulin raskaana ollessani jaksavani joka päivä laittautua ja pukea kivat vaatteet päälle, toisin kävi. Lempi vaatteeni ovat nykyään venähtäneet ihanan rennot löysät mustat veluuri housut ja joku pitemmän mallinen toppi niiden kanssa. Hiukset on aina melkein ponnarilla ja haivenia sojottaa joka suuntaan. Meikkiä olen jaksanut nyt ehkä käyttää vähän enemmän mutta sitäkin vain silloin kun olen menossa johonkin muualle käymään kun ruoka kauppaan. Paidasta monesti löytyy porkkana-perunan tahroja tytön pärskyttäessä ruokailu hetkellä ne päälleni. Jaksan olla koko ajan huomauttelemassa miehelleni siitä että veisi edes astiat keittiöön eikä viljelisi niitä olo-huoneeseen niinkuin sukkiaan joita saa keräillä sohvan nurkasta iltaisin.

Saran olessa jo 7 kuukautta pystyn tekemään muitakin asioita samalla kuin olemaan vain lapsen kanssa, mjtta taas toisaalta jos käännän selkäni hetkeksikin muualle tyttö on jo pahan teossa. Saran luonne on alkanut piirtyä niin selvästi ja meissä on uskomattoman paljon samaa. Löytyy sitä tempperamenttiä! Jos jostain kielletään painetaan kädet vasten kasvoja ja pää lattiaan kiinni, samalla raikuu korvia vihlova huuto. Siinä vaiheessa tekisi mieli kaapata lapsi syliin ja rutistaa, mutta palkitsenko silloin hänet?

Tulipa tässä äkisti mieleeni pari viikkoa sitten tapahtunut asia. Anoppinihan on perhepäivähoitaja ja mieheni oli sitten heidän luonaan vaihtamassa renkaita. Eräs hoitolapsi oli ilmeisesti vaihtanut isänsä kanssa kotonaan renkaita, no mutta kuitenkin tämä pikku poika tuli mieheni selän taakse tämän laittaessa rengasta paikalleen. Kohta poika vaan totesi kovaan ääneen miehelleni; "huhki pelkele". Minä nauroin jälkeen päin mieheni kanssa tapahtunutta.

Oikein mukavaa sunnuntai päivää kaikille!

pyyteetön rakkaus

Voiskohan joku tuoda mulle edes viikoks vaihtopään, mielellään sellaisen joka ei ajattele ihan liikaa joka asiaa. Ottaisin vaikka äkki-lähdön johonkin lämpimään, istuisin rannalla, kuuntelisin meren kohinaa juoden drinkkiä, enkä miettisi mitään. Ikävä kyllä tiedän itsekkin ettei se onnistu. Minähän olen kotona, hoidan saraa ehkä vähän kotiakin siinä sivussa ja odotan miestä kotiin josko saisin vähän juttu seuraa. Silti en vaihtaisi päivääkään pois.

Olen alkanu miettiä iltaisin kun tuuditan saraa uneen ja laulan tuutu-laulua jota tyttö rakastaa yli kaiken. Entä 13 vuoden päästä, tyttö ei halua enää halailla minua, ovet paukkuu, kirosanoja kuuluu, tuskin saan koskaan sitä rakkauden osoitusta että äiti sä olet ihana! Nyt lapsi rakastaa minua pyyteettömästi, sellaisena kuin olen ilman häpeilemistä, voisko aika nyt vaan pysähtyä tähän? Ei saraa haittaa jos äitillä on tukka sekaisin, likaset ruuan tahrimat vaatteet ja laulan epävireisesti sininen uni kappaleen iltaisin jota ilman ei enää mennäkkään äitin kanssa nukkumaan, ja isin kanssa ei olla suostuttu nukkumaan menoon enää kuukauden päiviin.

Saan myös syyllisyyden tuskia haaveillessani ja toivoessani toista lasta. Heti tulee sellainen olo että teen väärin, ajatteleeko sara sitten että minulla ei ole tarpeeksi aikaa ja rakastan häntä vähemmän. Rakastan varmasti jokaista lasta yhtä paljon, uskon ja tiedän sen. En ole edes koskaan rakastanut ketään yhtä kovasti kun tytärtäni. Pitääkö minun silti potea pelkistä ajatuksistakin omatunnon tuskia?

Mutta kai minun on uppouduttava lauantai päivän huumaan eli siivoamaan, ruokaa tekemään ja pyykkiä pesemään. Jos kuitenkin alottaisin illalla jo saunassa rentoutumisen ja sovitaan että huomenna mulla on lepopäivä ennen miehen työviikon alkamista, eikö niin?

<3

stressiä ja hampaiden kitinää

Anteeksi taas hiljaisuudestani. Jotenkin on ollut yhtä hullun myllyä ja stressiä viimisen viikon aikana. 

Saralla on puskenu 2 kulmahammasta ylhäältä läpi ja ilmeisemminkin lisää hampaita tiedossa. Kiukkuilua on siis ollut, mikään muu ei kelpaa kun maito ja muutaman kerran heräillään öisin mutta ei kait siinä, mielummin ottaisin silti itelleni nuo hammas vaivatkin. Neiti kävelee innoissaan jo kävely tuen kanssa pisin asuntoa, ainut mitä ei osaa tehdä on kääntyminen sen kanssa. Ja melko nopeesti alkaa väsyttämään mutta hyvä vaan ettei liikaa vielä kävelekkään.

Tosissaan stressin poikasta on ollu, minä vielä oon ihminen joka stressaantuu älyttömän helposti ja pienimmistäkin asioista. Hyvä ystävä on ollut tän viikon vähän heikonlaisessa kunnossa sairaalassa, tukena olen yrittänyt olla, mutta ei sitä oikeen tiedä keinoa millä auttaa toista paitsi kuunnella ja kannustaa. Haaveillaan jo yhteisestä kesästä jos pitkästä aikaa tehtäis kaikkea hauskaa yhdessä ja otetaan kaikki menetetty aika takaisin. 
Eikä tämän läheisen sukulaiseni tilannekkaan näytä kovin hyvältä, miten ihminen voi vaan kuihtua? 

Mielessä on paljon pyörinyt itse asiassa aika samat asiat kun oli viime viikolla yhdessä iholla-jaksossa. Miten paljon pelkään kuolemaa tai sitä että menetän läheisen ihmisen. Mitä kaikkea haluan saavuttaa vielä elämässäni. Silti ei voi tietää milloin on oma aika lähteä, senpä takia haluaisin nauttia jokaisesta päivästä, mutta miten ihmeessä sekään aina onnistuu kun stressaa joka asiasta. Mä en edes osaa selittää mitä kaikkea pohdiskelenkaan pääni sisässä aina iltaisin, ihan hullua.  

kova kiire äitin syliin 

taputellaan vähän lattiaa

Oltiin lähdössä näkemään minun tätiä perheineen pitkästä aikaa :)

aikuistumista

Outoa että olen vasta nyt lapsen saatuani enemmän alkanut miettimään ja arvostamaan asioita, kun silloin kun elin vielä huoletonta nuoruus aikaani, tai olenhan minä edelleen nuori elän vain erinlaista elämää kuin ennen. Miten ihana onkaan aamulla herätä ilman krapulaa tai morkkista. Sinua tuijottaa pinnojen välistä pieni tähti silmä. Se jos jokin on todellista elämää että on oikeesti syy herätä uuteen päivään ja voi sanoa että on onnellinen. 

Miten paljon enemmän on alkanut arvostaa läheisiään. Ennen tuli vain riideltyä ja tuli saarnaus puheluita vaikka nekin johtui vain siitä että ihmiset oli huolissaan. Ei sen ollut niin väliä jos ei vastannut puhelimeen ja minua etsittiin kissojen ja koirien kanssa, voin kuvitella miten paljon olen saanutkaan joskus aikaan omalle äidille ja isälle harmaita hiuksia. 

Olen alkanut pitää tiiviisti myös sisarusten kanssa yhteyttä ja minua oikeesti kiinnostaa niiden elämä ja kuulumiset. Haluan vaikuttaa että heillä on kaikki hyvin. Ja pikku siskoni onkin aivan loisto täti ja nauttii siitä että saa olla saran kanssa ja kyllä hänestä on apuakin ollut paljon! Ihanaa kun sisko tulee auttamaan tytön hoidossa jotta saan siivottua asunnon kunnolla tai tehtyä vaikka ruokaa. 

Olen onnellinen siitä että olen saanut elää niin hyvän lapsuuden. Vihasin teini-iässä kotiin tulo aikoja, koti aresteja sun muita sääntöjä. Nyt niitä arvostaa vasta jälkeenpäin, sehän on vain merkki siitä että minusta välitetään. Haluan antaa lapselleni/lapsilleni samanlaisen elämän, toivon todella että minun lapsista ei koskaan tule sellaisia että saan lukea iltalehdestä "Vanhus pahoinpideltiin ja ryöstettiin kadulla" tai muuta vastaavaa. En ymmärrä nyky maailmaa, mikä ihme tässä on menny pieleen. Kauhistuttavaa lukea miten maailmalla sattuu koulu ammuskeluja jopa täällä meidän kotimaassa. 

Kiitän siis todella siitä että minulla on aivan ihana perhe, minulla on ihana avomies ja lapsi. Minulla on muutama ystävä. Kiitos siitä!

kaipailua

Mä kaipaan niin kovasti mun vauva mahaani, vaikka jotkut tuntee olevansa sota norsuja sillon kun ne odottaa vauvaa, niin minä tunsin itseni kauniiksi ja olin ylpeä siitä mitä kannoin sisälläni. Toki olihan mullakin niitä päiviä kun toivoin että voikun synnytys olis jo lähempänä, kun oli paahtavan kuuma kesä sää, supistuksia oli ja meni ja vielä muutama viikko liikkumis kieltoa siihen kaupan päälle. Uimaankaan en voinu mennä. Silti mä kaipaan sitä. On niin uskomatonta miten johonkin mistä ei tiedä vielä mitään, kasvaa niin luja tunne side ja sekin tunne vaan kasvaa syntymän jälkeen. Noh jospa minä nyt jaksan vähän hölläillä ja odotella, katsellaan millon toinen on tullakseen, ainakin olen onnellinen meidän pikku-neitistä.

Eilen tuli tehtyä kevät siivous, ainut mitä en tehny oli ikkunan pesu, ulkona on vielä liian kylmä ilma, tai sit ois pitäny meidän istua pipot päässä illalla kotona. Neiti herätteli viime yönä, vissiin näki pahaa unta ja halus sitten äitin lähelle. Nyt minä sitten oon ite pomppinu jo ennen kuutta hereillä vaikka sara nukkuu, mutta ehdimpähän heräillä ennen kun olen lähdössä ajo-tunneille. Tänään oma tätini perheineen rantautuu savoon, mutta me näemme vasta huomenna.

Ehdin jo iloita että mies sai töitä, mutta ei. Joku kolmen päivän keikka vaan. Ne vaan sotkee meidän tuloja, mutta pitää kai ajatella niin että se voi poikia uusia työ tarjouksia. Itekkin olen laittanu muutamaan paikkaan hakemuksen vaikka en mielellään kotoota lähtis kun haluaisin olla saran kanssa, mutta jos on pakko niin sit lähen.


ps. Jos jollain on postaus ehdotuksia niin laittakaa ehotuksia kommentti boksiin :) 

 

Takatalvi...

Voi takatalvi sentään. Mitä kovempaa kesää ehtii edes toivoa alkaa lunta tupruttaa taivaalta niin paljon että vaunutkin kastui hetkessä. Me oltiin saran kanssa niin reippaina jo aamupäivällä lenkillä ja haaveena oli mennä kiikkumaan mutta kuinka ollakkaan tuli niin kurja keli että ei kyllä viitsitty jäädä enää ulkoilemaan. No pää asia että ehdittiin saada raitista ilmaa ja äitikin sai kunnon hien pintaan ja ehdin käydä hiuslakan ostossa :D 

Tänään alkaa operaatio kevät siivous, tosin ikkunan pesut saa odottaa lämpimämpiä kelejä. Haluan että täällä on siistiä ja mukava olla. Ja kun on täti perheineen pääsiäisenä tulossa tänne päin, niin ois kiva että asunto ei näytä siltä että pommi olis räjähtäny. Tiedossa siis luvattoman monta koneellista pyykkiä, imurointia ja moppausta, lakanan vaihtoa ja ai että miten ihanaa onkaan illalla olla kun tuoksuu pesuaine ja miten ihanaa hypätä puhtaisiin lakanoihin. 

Eilen oli huono päivä kyllä kerrassaan, tai jotenkin vaan aina välillä havahtuu että mihin ne kaverit on hävinny. Ja osaa ei edes kiinnosta olla tälläsen koti-äidin seurassa, kun puhun lapsista, enkä voi aina lähteä juhlumaan kun joku pyytää jne...   Mutta onneksi muutama ystävä ja toinen niistä on tosi hyvä ystävä ja ollutkin jo moonta vuotta. 

Eilinen päivä menkin vanhempieni luona. Ja kylläpä oli ihanaa kun saran vierastus on jääny jo taka-alalle eikä äidin tarvinnu olla koko aikaa näköpiirissä, tosin erittäin huonosti tuo "napanuora" edelleenkään joustaa, se on niin äitin tyttö :)  Harjoteltiin toissa aamuna saran kanssa itse syömistä, voin kertoo että aamupuuroa oli joka paikassa paitsi siellä suussa jossa sen olis pitäny olla, harmi että unohdin tästä tapahtumasta ottaa valokuvaa. Siitä se lähtee, en halua kiirehtiä tuon syömisen kanssa, mutta hyvä alkaa harjottelemaan jo hyvissä ajoin, niin osataan sitten syödä itse ennen vuosikasta :)

                                                 Neiti kuikkii ja kukkuilee aina aamuisin joko äiti ja isi on hereillä :) 

äidin hymy tyttö (kauhee sotku takana)

         

posket punottaa ulkoilun jälkeeen :)

taloyhtiön ongelmia

Nyt on ollu vähän hiljasta taas, jotenkin koko aikaa väsyny ja aikaan saamaton olo ja pikku neiti kyllä aina keksii äidille toimintaa päivään, mutta nyt ollaan ainakin melkein joka päivä vaunuiltu pari tuntia ja se piristää kummasti. 

Jotenkin päätä vaivaa tuo nega testi ja silti kuukautiset ei oo alkanu, missä ne on? Kuvittelen varmaan kaikki asiat, on ollu kyllä menkkamaisia jomotuksia ja rinnat aristaa, mutta ei niitä kuukautisia näy. 

Sara ei oo oppinu nyt muutamaan päivään mitään, mutta muksahtelut on onneksi vähentyny jo aika paljon, eli pikku hiljaa alkaa tasapaino kehittyä. Tänään oltiin saran ja mun parhaan ystävän kanssa lenkkeilemässä tuolla ihanan aurinkoisessa ilmassa huomenna olisikin tarkoitus mennä ihan yksin kyseisen ystäväni luo kahvittelemaan :) Tänään onkin ruokana lemppariani eli kanaa, NAM! 

Taloyhtiöstä onkin taas valittamista! meillähän on täällä taas ollu vähän väliä lämmin vesi loppu ja kylmä sisällä koska öljy-yhtiö ei tuo taloon öljyä koska toinen talon omistajista on niin paljon velkaa tälle öljy-yhtiölle. Nyt tää toinen osa puoli sitten kantaa aina jollain prkleen kanisterilla öljyä tonne alas, ja eihän sellanen kovin kauaa kestä, saas taas nähdä joutuuko sitä peseytymään kylmässä vedessä tänään saunassa. Mä niin odotan että tuo autokoulu loppuu että päästään muuttaa tästä pois, vaikka tykkään asua tässä mutta kun tän talon asiat ei pelaa! Suoraan sanoen saan aina päänsäryn näitten asioiden takia kun pitää olla puhelin kädessä ja valittaa, oon miettiny että taidan rueta tinkaamaan tossa vuokran maksussa! No mutta meneehän tää kevät tottakai talon omistajien kanssa tapellessakin!

Mutta oikeen aurinkoista ja mukavaa lauantai päivää kaikille! <3

Siivousta ja vauvakuumeilua

Meillä on tänään oikeen suursiivous päivä, aattelin hetken lepuuttaa jalkoja ja selkä parkaani tuolta edes takas ravaamiselta. Niin ja meille tuli meidän muihin olo-huoneen kalusteisiin sopiva musta lasivitriinikaappi, jei!

Kuukautiset on  myöhässä, tiedän luultavasti vaan on kierto menny sekasin, ajattelin nyt kuitenkin vielä viikon verran odottaa ja katsoa näkyykö niitä, sitten testailla ja itkeä pillittää taas negatiivistä vastausta. On naisen elimistö ihmeellinen heti kun ajattelee olevansa raskaana saa kaikki raskauden oireetkin itselleen :D 

Sara täytti eilen 7 kuukautta ja olimmekin päivän vanhempieni luona ja käytiin moikkaamassa minun mummia ja ukkia, meidän käynti aina kummasti piristää mieltä. Sara on oppinu nyt parin päivän sisällä kävelemään tukea vasten se aina kiertää olo-huoneen pöytää ympyrää kävellen :D  Välillä tuntuu että se sanoo ihan selvästi äiti, mutta en tiedä onko nuo vielä niitä vahinko sanoja, kovasti se silti omaa mieltä lämmittää :) 

Menenkin tällä viikolla pitkästä aikaa vahtimaan omaa kummi-tyttöä, ihanaa pitkästä aikaa päästä touhuilemaan senkin pikku rämäpään kanssa :) 

Tää viikko on vaan yhtä hulinaa huomenna menen lääkäriin ja illalla autokoulun viimeisille teoria tunneille. Torstaina onkin ohjelmassa ajo-tunnit ja meen vahtimaan sitä kummi-tyttöä, eli jospa vain viikonlopun ottais ihan rennosti ja täytyy pitää peukkuja josko sattuis olemaan hyvät kelit, että voidaan mennä ulkoilemaan koko perheen voimin. Ens viikolla onkin jo pääsiäinen ja tätini tulee perheensä kanssa toiselta puolelta suomea tänne :) Ohjelmisto siis kuulostaa jo ihan mukavalta! Mutta nyt on liuettava takasin hommiin.. 

Viikonlopun äksyilyä

Ja taas on viikonloppu, en käsitä miten tää aika aina hujahtaa niin kauheen nopeesti. Eilen mulla oli kauhee äkämökö-päivä mutta onneks se sit meni ohi. Pääsin ystävän luokse kahvittelemaankin taas muutamaks tunniks ja se kyllä aina piristää mieltä. Illalla oltiin vaan ajelemassa simon kaa kaksistaan ja mun sisko oli sen  aikaa saran kanssa. En ymmärrä ees miten oon koko aikaa niin kauheen väsyny kun eilenkin menin  nukkumaan jo en klo 23 yleensä valvon 1-2 asti ja sit herään aamu 7 silmät ristissä kun neiti kurkkii pinna sängyn välistä huutaen: "ätii, ätii, äitää!" 

TAAS sataa räntää taivaalta-.- aion kyllä silti mennä täään vaunuilemaan, haluan oikeesti pitää kilot kurissa ja saada niitä karisemaankin, siihen kun ei paljoa auta tää tietokoneen näytön tuijottaminen  Eilen kävin ostamassa saralle lastentarvikeliikkeestä ihka omat aurinkolasit, neiti näytti ihan kovikselta ne päässä mutta eipähän ritissy enää sitä että aurinko paistaa silmiin :) (myöhemmin kuvaa lasit päässä) 

Ei olla kyllä keksitty vielä mitään tän päivän ohjelmaks, paitsi että kokataan pitkästä aikaa tortilloja, mmm. Eilen oli kyllä niin hauskaa taas kun katottiin voice of finlandia ja siinä sit sanottiin jotain että "seuraava live esiintyjä on Anna Eriksson" no simo sitten tähän tokas että "toihan näyttää ihan Anna Erikssonilta" mua rupes naurattamaan ihan kauheesti ja totesinkin siihen vaan "sehän saatana onkin se". Noh nää on näitä pieniä arjen väläytyksiä jotka pelastaa päivän :)  Oikein hyvää lauantai päivää kaikille! ^^

pika postaus

Onkin ehkä pikaisesti tässä aikaa kirjoitella kuulumisia, kun tyttö on päikkäreillä ^^ Tää viikko on ollu vaan yhtä hulinaa, niin etten ole edes ystäviä ehtinyt näkemään. Maanantai ja tiistai meni autokoulu hommissa, keskiviikkona olinkin vanhempieni luona ja kävin intialaisessa päähieronnassa. Ensin ajattelin kun se alotti hieromisen että mitä ihmeen hiplaamista tää on olevinaan, mutta loppujen lopuks kun sain vähän rentouduttua niin se oli aivan ihanan tuntusta. Mun päänsärky hävis hieronnan aikana, mua alko väsyttämään ihan kamalasti, silti mua välillä huvitti se ihmeen käärmeenkesytys musiikki taustalla. Aion kyllä mennä toistekkin^^ 

Eilen oltiin ihan kotosalla ja käytiin saran kanssa ikkuna ostoksilla ja vaunuiltiin pari tuntia, ihan kiva keli oli vaikka ensin tihutti vähän vettä, mutta sara tykkäs istua kun laitettiin vaunut ratas asentoon, voi että sitä hymyn määrää kun näki kaikkea uutta ja kivaa. Tän päivän ohjelmasta ei ole kyllä vielä minkään laista käsitystä, paitsi että lähetään vaunuilemaan. Tosin yhdellä kaverilla olis keikka illalla, saas nähdä jos vaikka sitä menis kattomaan tai sit oon niin väsyny jo etten jaksa persettä nostaa :D 

                                                       herran jumala tästäkin on jo 2 kuukautta aikaa, sara nimittäin täyttää mmaanantaina jo 7kk:tta <3 

 
                                                 Joskus leikkiminenkin käy voimille (puhelimella otettu joten tosi huono laatu)

                                         Musta on kivaa posettaa kameralle!

                                                                     Tämä oli joskus se meidän eka pulkkailu kerta        

Luokittelua -.-"

Ai että minua on ruennu ärsyttämään paljon niin sanotusti tällänen äiten luokittelu ja arvostelu. Aina saat lukea jostain miten huono äiti on jos vaikka syöttää lapselle kaupan purkki ruokaa, miten huonoa se tekee jos alottaa soseet ennen 4kk:den ikää, jos laittaa lapsen tarhaan hoitoon. Entäs sitten jos vanhemmat joskus viettää vapaa illan. Miten kamalaa onkaan jos äiti ei imetäkkään lastaan. Miks kaikki pitää luetella eri luokkiin??!

Minusta jokainen äiti on erinlainen ja varmasti paras äiti lapselleen, tottakai on poikkeus tapauksiakin olemassa. Minä en koe itseäni huonoksi äidiksi vaikka syötän saralle valmis ruokia ja nyt olen vasta aikeissa rueta itse tekemään soseet, en ole huomannut lapseni kärsivän sen takia että soseet aloitettiin neuvolan kehoituksesta huolimatta kuukausi aikaisemmin. Ei, emme käytä kesto vaippoja vaan kerttiksiä koska minulla ei kiinnostus, into ja aika riitä siihen hommaan. Imetin vain puolitoista kuukautta(tosin sen takia että maidontulo lakkasi, tulehduksen johdosta). Itse en ole laittamassa lasta pitkään aikaan hoitoon vaan hoidan itse, koska niin haluan. Kyllä, joskus me käymme isän kanssa vapaalla mutta lapsella on silloin luotettava ja osaava hoitaja.Näin meillä tehdään ja se sopii meille. Jossain kestoillaan, jossain perheissä lapsi menee hoitoon aikaisin, jossain ei käydä kuin kerran 3 vuoteen viihteellä. Minä en silti ajattele että he olisivat sen parempia tai huonompia vanhempia kuin mekään olemme. Ja ainakin omasta mielestäni näen meidän tytöstä että hän on onnellinen.

Ärsyttää kun tänä päivänä joka ikinen asia luokitellaan. On huonot äidit- hyvät äidit, on lihavat-laihat ynm.. Minusta se on väärin ja kovasti ainakin pyrin etten itse tuohon syyllisty. Monella ystävälläni/kaverilla on lapsi/lapsia, jokaisella on eri tavat kotona ja eri kasvatus metodit, silti tiedät että he kaikki ovat hyviä vanhempia. 

                                         

muutosta

Olen jo pitkään miettinyt sitä onko minusta tullut liian vakava, joskus jää jälkeenpäin sellainen olo etten osaa enää nauraa ja heittäytyä mukaan niinkuin minä ennen tein. Onnekseni kuitenkin eilen tajusin että osaan vielä edelleen nauraa ja heittää läppää, vaikkei aina siltä tunnukkaan. Huomaan itsestäni paljon uusia asioita, miten ajatusmaailmani onkaan muuttunut vuodessa ihan toiseen suuntaan, uskallan jo paljon vapaammin ilmaista oman mielipiteeni ihan kasvotusten. En silti halua että minusta tulee liian vakava, joskus tuntuu että mietin joka ikistä asiaa ihan liikaa, asiat voisi joskus antaa vaan mennä omalla painollaan eikä järjestää aina niin kauheeta stressiä.

Jälkeen päin olen huomannut miten paljon vanhoja kaveri suhteita on jäänyt taakse, koska olemme ihan eri aalto pituudella, jos joku vanha tuttu kävelee kadulla vastaan ja jää juttelemaan saattaakin tulla sellainen olo että mitä ihmettä minä sille puhun. Tiedän monia kavereita esim netissä haitta varmasti hössötykseni siitä mitä lapsi on oppinut tai mitä olen lapsen kanssa tehnyt, mutta minun puolesta ei kenenkään tarvitse niitä lukea jos ärsyttää, se on kuitenkin itsestään selvyys että lapsi on aika suuri osa sisältöä arjessani.

En vielä puolitoista vuotta sitten osannut kyllä kuvitella olevani äiti, olisin vain kotona, juhliminen on vähentynyt niiiiiiiin paljon, ja olen ihan eri ihminen. Kyllä minussa toki jotain samaa on vielä kuin entisessä sinissäkin, mutta jos luen vanhoja juttujani vaikka vuodelta 2010, en enää löydä niistä itseäni. Ja sen voin sanoa että muutos on tapahtunut ainoastaan vain hyvään suuntaan :)

lisäämpä vielä lopuksi kuvan jossa sara on lähdössä mieheni vanhempien luokse isänsä kanssa :) 

                                                                                Ja näin meillä seisotaan tukea vasten :) 

 

Mukkelis makkelis

Meidän tyttö on nyt noin 6 ja puoli kuukautta vanha. Konttaa, ryömii ja nousee tukea vasten polvilleen. Ikävä kyllä jotenkin tietyllä tavalla en pidä tästä kehitys vaiheesta. Muksahdellaan jatkuvasti selälleen ja pää kolisee milloin mihinkin yritän vielä itse aina heitellä vähän tytön päiväuni peittoa hänen taakseen jos lasku olisi edes hieman pehmeämpi. Jatkuvasti saa olla puhaltamassa, suukottamassa ja halimassa pipit tiehensä ja taas sama meno jatkuu. 

Miten huoletonta olikaan vielä silloin kun kannoin tuota pientä ihmettä mahassani, ainut pelon aihe oli kevään liukkaat kelit kun yritti välttää kaatumista jotta masu-asukki pysyisi turvassa. Tai miten huoletonta oli vielä kun tyttö vain nukkui, söi ja kakkasi. Päivät vain kului sohvalla imettäessä ja ihmetellessä tuota kaunista pientä ihmistä. Toisaalta nautin siitä että lapsesta on jo seuraa ja sitä on välillä niin ihana seurata ja miettiä mitä tuon pienen ihmisen päässä liikkuukaan. Kuinka lapsi pelastaa huonon päivän vai hymyllään ja jokeltelullaan, miten iloinen se on kun tulen kotiin vaikka vain kauppa reissulta. 

On ihanaa seurata lapsen kehitystä ja se on niin uskomatonta mitä tahtia noin pieni ihminen oppii uusia asioita, mutta onko kaikki tapahduttava niin kamalalla ryminällä. Tiedän etten voi suojata joka ikiseltä iskulta ja kaatumiselta. Kamala pelko koko aikaa jos se kaatuukin pahasti tai loukkaa vaikka kätensä. HUOH. Tänään onkin yksi turvallisuuden takia tehtävä asia, on taas aika laskea pinna sängyn pohjaa jottei tuo neitokainen ainakaan sieltä tule mukkelis makkelis alas. Kai tähänkin joskus tottuu onhan edessä vielä tulevaisuudessa, asfaltti ihottumat, pyörällä kaatumiset ynm. :) Silti joka ikinen kerta kun neiti onnistuu jotenkin tömähtämään lattialle selälleen, äidin sydän pomppaa kurkkuun. 

Auringon paistetta ja vauhdin hurmaa

Mikä kaunis auringon paiste pihalla onkaan mutta kun ulko-oven avaa niin hyvä ettei persiilleen lennä, kun tuulee niin kovasti. Aamu meillä on alkanut varsin vauhdikkaasti, saran on pakko yrittää kiivetä joka ikistä asiaa vasten seisomaan ja voi miten kovasti tuo tietokone kiinnostaisikaan jonka äärellä äiti ja isikin tykkää viettää aikaansa. Saraa kun kieltää siitä ettei tietokoneeseen saa koskea, ensin tulee tuima katse äitiä kohti ja jatketaan taas koneen räpeltämistä, vielä kun sanoin ei alkaa kuulua tytönkin suusta: eih, eih eij.. Aivan kun tuo pieni tyllerö yrittäisikin komentaa minua ;) Mistä tuo tyttö voi olla perinyt tuon luonteen, enemmin sara vaikuttaa poika lapselta kun ei koskaan arastele mitään asiaa ja vaikka vähän mennään mukkelis makkelis niin eikun uudestaan yrittämään. Toisaalta kai se on hyväkin ettei ole arka lapsi niin ei jää kamalaa pelkoa johonkin asiaan vaan tekee sen nopeammin uudestaan mutta tuntuu välillä että ei nyt välttämättä tarviis olla niin kova vauhti kehittymisessäkään, nyt mennään nimittäin kovalla vauhdilla etiä päin!

Eilen illlalla tulin siihen tulokseen että minulta pitäisi kieltää elokuvien katselu. Jään miettimään ihan liikaa elokuvien tapahtumia nukkumaan mennessä. Eilen katottiin neloselta joku elokuva jossa lopussa tuli maailmanloppu ja kaikki vaan räjähti. Noh minä jäin taas miettimään että en voi koskan tietää vaikka niin kävisi. Teki mieli nostaa tyttö pinniksestä omaan viereen nukkumaan, minun ja mieheni kanssa kun ajattelin että jos vaikka jotain kävisikin läheiseni olisi lähellä ja olisin viime hetken viettänyt oikealla tavalla. Ei, tuntuu että minulla on ihan liian vilkas mielikuvitus, mutta voiko siitä päästä eroon? Toisaalta joskus asiassa on hyvät puolensakin. Ainakin tiedän sen kun ajattelin eilen niin paljon tuota asiaa, että todella pyrin siihen etten ole kenenkään kanssa riidoissa ja ettei koskaan viimeinen sana jonka olen sanonut jää ikäväksi sanaksi. olisi kamalaa jos tapahtuisi jotain ja toiselle sanomat viimeiset sanat olisikin pahoja, se kalvaisi varmasti mieltä lopun ikää. 

Voi kun joskus lakkaisin miettimästä kaikkea aivan liikaa niin ehkä minun kamalat unetkin saisi aivan uuden ulkomuodon :D  vaikka samahan se on katson joka ikinen aamu Vauvan tarina nimisen ohjelman mutta varmastikkaan kertaakaan en ole onnistunut ohjelmaa niin katsomaan etten olisi kyyneltäkään tirauttanut. On se uusi elämän alku vaan aina yhtä kaunis asia :) Minkäs teet omalle luonteellesi.

ajankulua

Juupa eli kerron nyt vaikka neuvola kuulumisia aikani kuluksi kun tyttö on päikkäreillä ja olen "yksin" kotona.
Tytön 6 kk mitat oli 7370g(7150g) 66cm (63,5) ja pipo oli 43,6 (42,4). Meidän neitokainen oli ihanan reipas neuvolassa, kyllä oli äiti ylpeä tyttärestään. Sara siis lähti jo konttaamaan, neuvolan tätikin kyseli että mihin ihmeeseen neidillä on kiire ja oma äitinikin sanoi ettei yksikään meidän lapsista ole kontannut vielä puolen vuoden iässä. Tänä aamuna noustiin polvilleen olohuoneen pöydästä tukea ottaen ja eikös koha menty mukkelis makkelis selälleen lattialle. Kyllä minua aina jännittää että millonhan seuraavan kerran kolisee.

Vanhempani kävivät pari tuntia sitten kylässä, oli kyllä ihanaa vaihtelua. Sara sai taas 2 aivan ihanaa yöpukua jotka meillä on oikeesti ihan lopussa ja söpön ihaa pehmon :) Äiti rakas oli vielä niin ihana että antoi minulle mahdollisuuden hakea saralle aivan IHANA kevät puku :) <3

Ihanaa kun kevät on tuloillaan, mielikin pysyy paljon pirteämpänä kun aurinko paistaa ja mikä ihanaa ei ole koko aikaa väsynyt olo! silti tämä kevät tuo minulle ihan kauheen hingun saada vauva, minä niin tahdon. Sain mieheltäni eilen yllätyksenä ihanat korvakorut. Vaikka saan kyllä muutenkin ihania huomion osoituksia välillä kun tulee aamiainen sänkyyn, hän tekee ruuan tai jotain muuta, naistenpäivähän on jokapäivä ;) No ei, kyllä minäkin miestäni huomioin yhtä lailla.

Tästä tulikin mieleen että kyllä ärsyttää nuo yölliset kaaharit ja mopopojat kuuluu sellaset S****** pärinät aina että varmasti lapsi herää ja sarakaan ei ole mikään herkkä uninen, etten vaan vielä joku yö mene odottelemaan kananmunien kanssa tienvarteen ;)

Mutta nyt toivotan kaikille oikein hyvää ja toivottavasti aurinkoista viikonloppua!

    

Sairastelua

Joo tosissaan meille iski sitten tänne kauhea flunssa, ite en oo enää kuumeessa ja olen vain tukkoinen, neitilläkin  on nokka ihan tukossa ja pientä yskää. Huomenna olis 6kk neuvola, ihana nähdä minkä kokoinen meidän neiti on. 

Sara ryömii jo kauheeta vauhtia ja konttaa ihan pieniä matkoja. Ja mikä kauhistuttavaa yrittää oikeen repiä itseänsä seisomaan ottaen vaikka pöydästä kiinni, voin sanoa että olen muutamia kauhun kiljahduksia päästänyt ilmoille kun neiti tullee aina mukkelis makkelis lattialle. Nopeesti se vaan kasvaa, sarasta on alkanut myös aika lailla tulla isin tyttö, itse asiassa tuntuu välillä että isi on ihan in juttu. Kiva saada itekkin välillä vähän "omaa" aikaa kun tyttö viihtyy isin seurassa :) Ja aina kun selkänsä kääntää tyttö on jo hävinny keittiöön ja sieltä kuuluu vaan shh, tätätä jne..

Elämäni kauhein kokemus oli varmasti hoitaa lasta kauheessa kuumessa ja nuhassa, tuntu ettei voimat olisi riittänyt edes käden nostamiseen ja kun en sattunut saamaan lapsen hoitajaa silloiselle päivälle jolloin makasin taudin pauloissa sohvan pohjalla. Tänäänkin puunasin koko kämpän vaikka eilen vasta olin kuumeessa, mutta ei se asunto itselläänkään siistiydy, jos toinen käy tienaamassa niin onhan se selvää että melkein aina koti hommat jää kuitenkin minulle :) 

Ens viikolla on otettava itseään niskasta kiinni ja tilattava fysioterapeutille aika jotta saadaan nämä niskatkin vihdoin ja viimein kuntoon, kun kallonpohja lihaksiin kuulemma tulee joku lukko joka aiheuttaa kaikki nämä päänsäryt mutta ainakin sain aivoilleni täyden 40 vuoden takuun josta olen enemmän kuin kiitollinen :) Oli helpottavaa kuulla että ei ole esteitä ajokortin saamiselle tai lapsien tekemiselle. Poden taas KAMALAA vauvakuumetta johtuen varmaan siitä että niin moni tutuista, kavereista ja ystävistä ottaa vauvaa. Noh ainakin pääsen paijailemaan toisten vauvoja ;) 

Täytyy kyllä sanoa että oon aika tavalla tyytyväinen tän hetkiseen elämääni, en oikeestaan muuttais mitään tai no: Jos mä saisin muuttaa jotain me asuttais omakoti talossa jossain rauhallisella paikalla ja meillä olis kunnollinen auto joka ehkä toimisikin koko aikaa :) 

Yritän huomenna raapustella neuvola kuulumisia ja vähän muutakin tyttö alkaa ritisemään joten on kai lähdettävä katsomaan mikä on hätänä :)   

something...

Pitkästä aikaa ehdinkin tänne kirjoittelemaan kuulumisia ja ilta meneekin varmaan syventyessä muiden blogeihin ja autokoulun oppeihin. Tosiassaan olen nyt aloittanut autokoulun ja tämän että myös lääkäri käyntien yhdistäminen koti arkeen lapsen kanssa on ollu ehkä hieman haastavaa ja aina kauheesti sumplittavaa kuka ehtii tyttöä katsoa, koska minä en ihan kenelle vaan lastani hoitoon laita. Illat ja päivät jolloin on ollut vapaa aikaa on mennyt koti hommiin ja teoria kokeeseen valmistumisessa. Nyt olenkin haaveillut että menisin vielä kesällä tekemään jonkun laisia töitä, jos vaan saan hommattua jonkun tutun perheensisältä olemaan tytön kanssa päivisin koska en halua vielä viedä saraa tarhaan.

Sarallakin tulis ikää sunnuntaina jo sen puol vuotta. Neiti oppikin tällä viikolla jo ryömimään ja hellyyttävintä oli kun tyttö tänä aamuna antoi minun mielestä oikean pusun eikä vaan kuolannut poskelleni niinkuin yleensä tekee. Yöt menee edelleen hyvin ja tyttö on ollut terveenä, eilen tosin oli vähän pahalla päällä mutta tais olla vaan huono päivä. On tässä tapahtunut huvittaviakin juttuja eräs päivä kun olin auto koulussa ja mies sitten tuli minua hakemaan sieltä tytön kanssa että käydään yhdessä ruoka kaupassa, noh kun nostin tytön syliini auton takapenkiltä kaukalosta ja nostin kauppa kärryyn satuin katsomaan tytön vaatetusta. No mieshän oli sitten laittanu kyllä ihan normaalisti toppapuvun ja pipon päähän mutta saralla oli MINUN pörrösukat jalassa ja töppöset oli eksyny käsiin, kysyinkin sitten vaatetuksen syytä mutta ei ollu kuulema löytäny muita, kyllä siinä mulla oli naurussa pidättelemistä ja ajattelin että toivottavasti kukaan muu ei huomaa asiaa :D Eilen pyysin sitten kaupasta saralle kasvissoseita ja liharuokaa, no joo sainhan mä yhden purkin naudanliha-kasvis sosetta mutta sitten oli kyllä 20 purkkia pelkkää hedelmää joten olihan se uusi kauppareissu vielä tehtävä.

Eilen tein inventaarion vaatteille ja kaivelin saralle taas sopivia vaatteita nyt onkin käytössä jo 74cm vaatteet osa on 68cm. Tänään onnekseni rupesin taas uteliaisuudesta kokeilemaan vanhoja farkkujani jalkaan ja kas kummaa kaikki minun kolmekutoset farkut meni jalkaan, suoraan sanoen kiljuin pikkusiskolleni että kato nyt kun mun farkut menee jalkaan ja ne menee jopa kiinni, kyllä tuli niin hyvä mieli kun en olekkaan turhaa työtä tehnyt kun olen jättänyt herkut pois ja lisännyt liikuntaa, ihan ilman mitään karppaamisia tai jotain helvetin pussi ruokia. Tästä on siis hyvä jatkaa eteenpäin :) Tsemppiä kaikille kohtalo tovereilleni ;)

Avioliitto?

Aloin eilen illalla miettiä erästä keskustelua jonka kävin vähän aikaa sitten. Siis todella vieläkö näitä vanhan aikaisia ihmisiä on jotka ajattelee että lapsi on äpärä ellei se ole syntynyt avioliitossa, minä en ainakaan todellakaan ajattele niin.

Esim. minä en ole avioliitossa syntynyt lapsi, vanhempani ovat olleen yli 20 vuotta yhdessä ja ainoastaan kihloissa, heillä on minun lisäksi 4 lasta, eikä ainakaan minulle olla koskaan tultu sanomaan mitään niin törkeää että olisin äpärä. Ensinnäkin millainen ihminen perjaatteessa voi rueta laukomaan sellaisia juttuja, vaikka olsikin itse sellainen lapsi joka on syntynyt avioliitossa, mutta olisi kuitenkin elänyt lapsuuden uusio perheessä, muuttaako tämä siis millään tavalla asiaa?

Meidän lapsikin on syntynyt avioliiton ulkopuolella, en ole vielä eden 100% varma haluanko koskaan naimisiin, voisin kuitenkin olla mieheni kanssa onnellinen ilman toista sormusta ja papin siunausta, ehkä vielä joskus mutta ei nyt. Pitääkö välttämättä mennä naimisiin ollakseen onnellinen, vai mennäänkö vain lasten takia naimisiin? Minä koen tilanteen hyväksi näin jos joku ajattelee että lapsi on äpärä, niin  siinäpähän ajattelee. Meillä ei ainakaan suin päin rynnitä avioliittoon, erota ja käydä kauheeta paperisotaa läpi. Koska ikinä et voi kuitenkaan tietää oletko lopun elämäsi saman ihmisen kanssa, minä ainakin toivon sitä mutta eletään päivä kerrallaan, turha alkaa etu käteen suunnittelemaan kaikkea valmiiksi jos joku kuitenkin menee pieleen.

Olen vain niin yllättynyt että tosiaan löytyy vielä minunkin ikuisiani jotka ajattelee lapsen olevan äpärä jossei se ole avioliiton sisäpuolella syntynyt. Miten joku voi vielä ajatella niin? tietysti nämä on mielipiteitä mutta olen yllättynyt. Entäs vaikka lapsi on syntynyt niin että vanhemmat ovat naimisissa, vanhemmat eroavatkin parinvuoden sisällä, eihän lapsi kuitenkaan saanut silloin kokonaista perhettä, se tuskin teki onnellisemmaksi kun vanhemmat oli naimisissa vielä silloin kun lapsi syntyi. Äh tuli vaan niin loukkaantunut olo tavallaan tuosta keskustelusta, enkä ole itseäni koskaan äpäräksi kokenut(ei sellaisia olekkaan)  mutta olen ainakin saanut kasvaa ehjässä ja onnellisessa perheessä.

LiSäÄ TiLaA

Voi että minä haluisin niin kovasti omakoti talon, tiedän jo tarkalleen millainen tulisi saran  huoneesta, ja ei huoneesta ei tulisi vaaleanpunainen vaikka siitä väristä tykkäänkin. Ehkä se on kuitenkin jokseenkin ylilyönti vetää vaikka tytön huone vaaleanpunaisella, perjaatteessa se on niin lyhyt aikainen ellei halua ja ole varaa koko aikaa olla maalailemassa tai tapetoimassa, toiseksi siihen voi kyllästyä melko nopeesti. Haaveilen siitä miten kesällä vois mennä terassille juomaan aamu kahvia niin ettei siinä ole heti naapurit huutelemassa vieressä eikä kuulu tätä "kaupungin" hälinää. Miten voisi laulaa karaokea vaikka ilta 9 aikaan ilman että se häiritsee ketään. Vois maalata tai rempata jos siltä tuntuu kun kaikki olis omaa. Miehen ei tarviis aina lähtee muualle kun vois omassa pihassa rakentaa niitä omia taiteiluitaan. Miten ihana olis talvella saunasta mennä lumihankeen vilvoittelemaan ja takas äkkiä saunaan.

Pihalla ois niin kiva tehdä lasten kaa lumi-enkeleitä. Vois pyytää ystäviä käymään eikä se häiritsis ketään. Mutta voikun se talon hankintakin olisi niin helppoa ja halpaa. Toisaaltä tykkään asua tässä, koska mulla on tällä hetkellä aivan ihanat naapurit kun yksi näistä on ehkä kerran kuussa kotona. Mutta mä tahdon! Voi näen oikeen haavekuvia miten vois takkatulen ääressä lämmitellä viltin alla. No se on hyvä että mulla on haaveita :D pitää siis laittaa lotto vetämään jotta pääsen sinne takkatulen ääreen ^^

Paska terveydenhuolto

No ni rokotukset käytiin ottamassa tytölle ja oli niin lähellä etten ite pillahtanu itkuun kun sara huus ihan kauheesti niin että sitä varmasti sattu, kyllä teki pahaa itelle. Ja meinas kyllä rueta keittaa hieman yli kun lääkäri selvällä suomen kielellä mulle joulukuussa sano että laittaa lähtetteen neurologille, niin v**** mitään lähetettä ei oo missään vaiheessa lähteny edes menemään, noh nyt toivottavasti tänään jo soittaisivat että lähete on laitettu menemään. Ja tää ei oo todellakaan eka kerta omalla kohalla kun tapahtuu joku tällänen moka. Tuntuu ettei sairaan hoito enää pelitä ollenkaan -.-"

Harmittaa nää pakkaset en varmasti laihdu millään jos istun päivät sisällä tytön kanssa aamullakin kun 7 aikaan heräsin niin mittari näytti huimaa 22 astetta :/ ja ois niin kiva jo päästä kokeilee vauva pulkkaa :) saatiin kauheesti kehuja neuvolassa siitä miten hyvin ja nopeesti sara on kehittyny, tosin meillä ei paljoo sittereissä istuta vaan leikitään monia tunteja päivässä lattialla ja sara saa tosi paljon leikki seuraa, moni mun kavereistakin köllähtää ensimmäiseks lattialle mahalleen pitämään tytölle seuraa :)

Neiti nukku just äsken kahden tunnin päikkärit tuntuu nuo rokotukset hieman väsyttävän kun sitä ennen oli just nukkunu tunnin.

Tänään ei ole kieltämättä ollu minun päivä. Ja se oiskin sitten lauantaina itellä lääkäri aika jospa se tällä kertaa lähtis lähetekkin menemään niin tulis jostain jotain. Joo ja se kyllä ihmetyttää miten lääkäri aika annetaan LAUANTAI päivälle, no en ois halunnukkaan nukkua pitkään :) kiitos hienon terveydenhuollon!